Huomenta kaunokaiset ja komistukset! Olipa heti hyvä fiilis, kun heräsin. Toivottavasti tunnelma jatkuu koko päivän ja saan samanlaisella ilolla toivottaa miehen työmatkalta kotiin.
Hän on ollut siis Saksassa työmatkalla maanantaista tähän päivään, eli suorastaan taivaallisen lyhyen ajan, jee! Työmatka on ollut kuulemma oikein tehokas ja paljon ovat saaneet aikaan, hienoa. Kyseinen paikka on siis Bamberg, josta meillä molemmilla oli jostakin syystä ennakkoluulo, että varmaan taas johonkin teollisuuskaupunkiin pääsee... Mutta vielä mitä. Bamberghan on hurjan kauniin näköinen pieni kaupunki, ainakin googlen kuvahaun perusteella. Katsokaa vaikka tästä!
Työporukka oli eilen ollut parsaravintolassa illallisella. Siellä oli kuulemma torit ja kaikki kaupat keskittyneetkin lähinnä parsan myymiseen. Sekä alkuruoassa, että pääruoassa oli ollut pääasiassa parsaa, mutta siellä oli tarjoiltu myös parsavanukasta jälkiruoaksi. Mahtoikohan mennä yli? :)
Mulla oli täällä eilen sellaiset kuviot, että päätin tosiaan lähteä käymään siellä modernin taiteen museossa. Otin tuosta ratikan ja huristelin sillä Serranon torneille saakka. Sitten kävelin Turian vartta pitkin jättimäinen jätski kädessä kohti museota. Olikin eka kerta, kun olen käymässä Serranon tornien toisella puolella. Jäätelömauista oli toinen valinta suosikkini dulche de leche (eli makea maito), joka oikeastaan maistuukin aika suolaiselta. Toiseksi valitsin kinderin, joka oli siis vaniljajäätelöä, mihin oli sekoitettu murskattua Kinder-suklaata. Ei hyvä! Tai siis ei pahakaan, mutta vikavalinta silti, kun vaihtoehtoina olisi ollut monenlaisia muitakin herkullisia vaihtoehtoja. Ensi kerralla sitten tarkempana.
Pääsin museolle ja jäin ihan hoo moilasena siihen seisomaan. Koko ovirivistö oli lasia, eikä sisään nähnyt peilien takia ollenkaan. Tai sitä vähää, mitä näkyi, näytti olevan pimeänä. En sitten mennyt kokeilemaan ovea, vaan tarkastelin kaikenlaisia lappuja siinä lähistöllä, niinkuin mikäkin hiippari. No, sitten näin yhden pariskunnan menevän ovista ja siitähän itsekin rohkaistuin. Mikähän tuossakin on, että ei uskalla kokeilla ovea, joka näyttää lukitulta? Ja mikä tekee tavallisesta ovesta toista lukitumman näköisen? Jotkin rautaovethan näyttävät aina olevan lukossa ja sitten se onkin yllätys, mikäli se vielä aukeaa kevysti. Elämän ihmeellisyyksiä!
Niinpä pääsin sitten hiippailemaan sisälle. Olen ihan poikki kuumuudesta ja kävelystä, joten jäi penkille hetkeksi istuskelemaan. Ulkona oli siis +25 lämmintä ja melkein tuuletonta. Kuitenkin lähtiessäni taivas oli pilvinen ja pientä sadettakin näytti tulevan. Niin vain pilvet kuitenkin yhtäkkiä väistyivät ja tilalle tuli painostava kuumuus. Istuin siinä penkillä hetken ja kuuntelin hiljaista museota ja nautin sisällä olevasta viileydestä. Hetkinen! Nukahdinkohan istualleni hetkeksi? Huh, aika väsynyt siis taisin olla.
Menin lipputiskille ja tervehdin. Pää oli edelleen painuksissa, eikä virkailija liikahtanutkaan. Sanoin hiukan kuuluvammalla äänellä hei ja sitten pää nytkähtikin nopeasti ylös. Silmät tosin näyttivät harhailevan. Hänkin siis nukkui! Pyysin yhtä lippua ja kuulin museon olevan ilmainen, sillä esillä on vain kaksi näyttelyä. Niinpä kipusin ekaan kerrokseen ja mitäs muuta siellä olikaan, kuin tila täynnä sijaamattomista vuoteista, taitelluista peinoista ja pinotuista muhkeista tyynyistä maalattuja teoksia. Katselin sen sitten suu auki läpi. En siis ihmetyksestä, vaan koska en saanut haukotuksia loppumaan.
Vähän nolo oli myös tilaan tulemiseni. Ovet näyttivät lasisilta liukuovelita ja jäinkin urpona niiden taakse ihan lähelle seinomaan, että eivätkö ne nyt aukea. Sitten pari askelta taaksepäin ja sama homma. Sitten tajusin virkailija ovien takana nousevan kyllästyneen näköisenä ylös ja sitten hoksasin sinänsä ihan tavallisen näköiset pystykahvat, joista vetämällä aukesi ihan tavallinen ovi. Vähän nauratti molempia. Poislähtiessäni hymyilin ja ilmeilin, että nytpä osaankin jo ja eikä mitään, rempaisin lasioven kolahtaen väärään suuntaan. Ei siinä auttanut kuin naureskella ja liueta paikalta vähin äänin.
Käväisin tässä välissä museon kirjakaupassa, koska sitä oli kehuttu. Ei ehkä ihan kehujensa arvoinen, mutta yhden pienen lahjan siipalleni löysin. Hän kun pitää äly- ja taitopeleistä, niin nyt onkin taas yksi hauska uudenlainen peli häntä täällä odottamassa.
Toinen näyttely sijaitsi talon kulmalla, jonne mentiin uolkokautta. Älkää nyt, mutta sekin ovi näytti siltä, kuin se oli vain henkilökunnalle tai vaihtoehtoisesti jokin hyvin harvoin käytettävä takaovi. Läksin kuitenkin rohkeasti kokeilemaan ja sieltä pääsinkin ihanan viileään, tummaan näyttelytilaan. Esillä oli tämä. Kyseessä oli omasta mielestäni aivan loistava näyttely. Koskettava, kiinnostava ja taidokas. Kuvissa oli siis lapsia eri maista, näyttely oli UNICEFin kanssa tehty. Osa kuvista oli niin koskettavia, että piti koota itsensä katsoakseen uudelleen. En ole muistaakseni koskaan kokenut mitään valokuvaa niin voimakkaasti kuin täällä. Liikuttavin kuva esitti murrosikäistä afrikkalaista poikaa kalliolla seisomassa. Hänellä on huiveista kääritty päähine päässään, eikä kuvassa ollut oikeastaan mitään muuta. Tai nimenomaan oli: ilme. Silmissä saattoi nähdä juuri ja juuri pintaan nousemassa olevan kyyneleet, pientä jännitystä poskissa ja aavistuksen omaisen rypyn silmien välissä. Voi itku, se oli upea!
Huh, nyt ei olekaan tuon muistelun jälkeen paljon sanottavaa. Jos siis Isabel Muñosilla on joskus jossain näyttely ja teillä on mahdollisuus mennä, niin suosittelen! Googlen kuvahaullakin jälleen löytyy hänen joitain teoksiaan, jos kiinnostaa tutustua.
Nyt hattu päähän ja aallonmurtajalle koirien kanssa kävelemään. Tänään tulossa taas kuuma pilvetön päivä. Illalla tulee kulta ja sitten katsotaan yhdessä päivän lätkäpeli. Eilen tein makaronilaatikkoa ja tuli muuten oikein hyvää, paitsi makaronit itsessään olivat ehkä hiukan liian isoja. Laittelen ohjetta myöhemmin. Samoin tulossa on ohje toissapäivältä. Kyseessä siis erittäin maukas ja helppotekoinen kasvispasta.
Kiinnostavaa keskiviikkoa! Varmasti tässäkin päivässä on jotakin erityisen kiinnostavaa, vaikkapa yksityiskohta jota ei ole ennen huomannut....
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
maanantai 9. toukokuuta 2011
Akvaariossa
Aurinko paistaa porottaa ja säätiedotuksen mukaan samanlaista olisi luvassa kokonainen viikko! Olimme lauantaina tiedepuistossa käymässä ja oli kyllä kiva kokemus. Olemme molemmat sellaisia innokkaita akvaariokiertäjiä, että melkeimpä jokaisessa maassa, missä olemme yhdessä matkustaneet, ohjelmaan on kuulunut akvaariossa käynti.
Juuri kun pääsimme sisään, oli alkamassa delfiinishow. Olen käynyt sellaisessa viimeksi pikkulikkana Tampereella, joten tämä kiinnosti kovasti. Niinpä juoksimme kovaa vauhtia katsomoon ja koska olin unohtanut vyön kotiin, niin meinasi siinä hötäkässä housutkin tipahtaa. Show oli kiva, mutta täytyy kyllä silti ihmetellä, että eivät delfiinien esitykset olleet juurikaan parin kymmenen vuoden takaisesta muuttuneet. Olisihan mielenkiintoista nähdä komeiden hyppyjen lisäksi sitä, kuinka hämmästyttävällä tavalla delfiinit kommunikoivat keskenään ja sitten toisaalta ihmisten kanssa. Oli muuten kiva, kun showssa olivat mukana myös kasa uimahyppääjiä. Altaan kulmassa oli pari ponnahduslautaa ja yksi hurjan korkea masto, josta uimahyppääjät hyppäsivät. Kuvasin tänne hienon videon uimahyppäjästä ja delfiineistä, mutta en jostain syystä saa laitettua sitä tänne. Tylsää!
Akvaario oli kaiken kaikkiaan ok, mutta ei mikään huikea kokemus. Hintakin oli mielestäni kova, 22,50 euroa. Esimerkiksi Genovan (Italia) akvaario oli todella hieno, samoin mieleeni on jäänyt jo useampi vuosi sitten käymäni kallioakvaario Kreikassa. Siellä akvaario oli siis aivan meren rannalla (oikeastaan hiekalla) ja sinne mentiin sellaiseen kalliokellariin, jossa pohjavedet vaan solisivat seinissä ja lattioissa. Oikein autenttista ja mieleenpainuvaa.
Akvaarion jälkeen suuntasimme keskustan ravintola-alueelle, mutta olimme jälleen auttamattoman ajoissa liikenteessä. Kello oli seitsemän ja suurin osa kuppiloista oli yhä visusti rautaverhonsa takana. Niinpä kiertelimme ja kaartelimme ja vihdoin eteemme osui mukavan näköinen pieni italialainen rafla, jonne sitten ensimmäisinä asiakkaina kipitimme sisään. Saimme ikkunapöydän ja tilasimme pastat. Oli kyllä taivaallisen hyvää! Tänne tulemme ihan ehdottomasti uudelleen...
Illallisen jälkeen jännitimmekin taas peliä ja kivaa oli! Tosiaan katsomme matsit netistä aina ainakin puoli tuntia myöhässä, joten pitää olla visusti erossa netistä sillä aikaa, ettei näe tulosta vahingossakaan. Tänäänhän tulee muuten jännä Venäjä-matsi, joka on tietenkin pakko katsoa. Ikävä vaan, että mies viilettää silloin työmatkalla Saksassa, eikä tunnelma ole ikinä samalla lailla kohdillaan, kun katselee yksin. Silti aion katsoa pelin. Jos vaikka tuo meidän ärhäkämpi tyttökoira olisi enemmän jääkiekkoon päin, kun taas inan verran herkänpuoleinen poikakoira katselisi varmaan mielummin vaikka Emmerdalea!
Nyt siis pari yötä keskenään koirien kanssa tiedossa. Huomenna vaikka sää tulee olemaan lämmin, niin ilmassa saattaa leijailla myös vähän sadetta. Niinpä huominen toiveeni on päästä käymään Modernissa museossa. Raportoin taas myöhemmin lisää. Keväistä maanantaita kaikille!
Juuri kun pääsimme sisään, oli alkamassa delfiinishow. Olen käynyt sellaisessa viimeksi pikkulikkana Tampereella, joten tämä kiinnosti kovasti. Niinpä juoksimme kovaa vauhtia katsomoon ja koska olin unohtanut vyön kotiin, niin meinasi siinä hötäkässä housutkin tipahtaa. Show oli kiva, mutta täytyy kyllä silti ihmetellä, että eivät delfiinien esitykset olleet juurikaan parin kymmenen vuoden takaisesta muuttuneet. Olisihan mielenkiintoista nähdä komeiden hyppyjen lisäksi sitä, kuinka hämmästyttävällä tavalla delfiinit kommunikoivat keskenään ja sitten toisaalta ihmisten kanssa. Oli muuten kiva, kun showssa olivat mukana myös kasa uimahyppääjiä. Altaan kulmassa oli pari ponnahduslautaa ja yksi hurjan korkea masto, josta uimahyppääjät hyppäsivät. Kuvasin tänne hienon videon uimahyppäjästä ja delfiineistä, mutta en jostain syystä saa laitettua sitä tänne. Tylsää!
Akvaario oli kaiken kaikkiaan ok, mutta ei mikään huikea kokemus. Hintakin oli mielestäni kova, 22,50 euroa. Esimerkiksi Genovan (Italia) akvaario oli todella hieno, samoin mieleeni on jäänyt jo useampi vuosi sitten käymäni kallioakvaario Kreikassa. Siellä akvaario oli siis aivan meren rannalla (oikeastaan hiekalla) ja sinne mentiin sellaiseen kalliokellariin, jossa pohjavedet vaan solisivat seinissä ja lattioissa. Oikein autenttista ja mieleenpainuvaa.
Akvaarion jälkeen suuntasimme keskustan ravintola-alueelle, mutta olimme jälleen auttamattoman ajoissa liikenteessä. Kello oli seitsemän ja suurin osa kuppiloista oli yhä visusti rautaverhonsa takana. Niinpä kiertelimme ja kaartelimme ja vihdoin eteemme osui mukavan näköinen pieni italialainen rafla, jonne sitten ensimmäisinä asiakkaina kipitimme sisään. Saimme ikkunapöydän ja tilasimme pastat. Oli kyllä taivaallisen hyvää! Tänne tulemme ihan ehdottomasti uudelleen...
 |
| Tässä pitäisi taas terästäytyä, nimittäin paikan nimien ottamisessa muistiin... |
Nyt siis pari yötä keskenään koirien kanssa tiedossa. Huomenna vaikka sää tulee olemaan lämmin, niin ilmassa saattaa leijailla myös vähän sadetta. Niinpä huominen toiveeni on päästä käymään Modernissa museossa. Raportoin taas myöhemmin lisää. Keväistä maanantaita kaikille!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Äiti
Tänään vietetään äitienpäivää. Haluaisin toivottaa kaikille äidelle ansaitsemaanne päivää. Vuoden 364 muuta päivää taitavatkin usein kuulua lapsille. Huolenpitoa, nukuttamista, herättämistä, rakkautta, aterianvalmistusta, välittämistä, opettamista, laulua, leikkiä, hoitamista...
Nauttikaa äidit päivästänne. Ottakaa siitä kaikki irti ja muistuttakaa, että äideillekin voi osoittaa samoja välittämisen ja huomioimisen hetkiä vuoden jokaisena päivänä. Pienet kehut ja kiitokset siivittävät vanhemmat keveämmin haasteellisen kasvatusprosessin läpi. Ja miksi eivät vanhemmat tarvitsisi rohkaisua ja kiitosta oman kasvatustapansa tiellä?
Ei kukaan vanhempi oli valmis silloin, kun lapsi syntyy. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kaiketi väsyttävää ja ärsyttävääkin. Vielä lapsen kasvettua vanhemmat saattavat kritisoida toistensa kasvatusmetodeja ja pohtia itsekseen, kuinka missäkin asiassa tulisi toimia, mitä pitäisi sanoa. Koskaan ei ole valmis, kaiken osaava äiti. Mutta sillä hetkellä kun lapsi syntyy, omissa käsissä on mahdollisuus ystävällisemmän, auttavaisemman ja onnellisemman maailman rakentamiseen.
Vielä muutama sana omasta äidistäni. Perheemme menetti hänet muutama vuosi sitten muutama päivä ennen joulua. Olin jostain syystä jo noin kymmenen vuotta pelännyt sitä päivää, kun joudun sanomaan äidilleni ja isälleni hyvästit. Tämän kuluttavankin pelon vuoksi aloin tietoisesti kertoa heille enemmän ja useammin, kuinka paljon heitä arvostan ja rakastan. Tein selväksi, että olen kiitollinen kaikesta, mitä he ovat eteeni tehneet. En halunnut jättää mitään epäselväksi tai niin, että joutuisin jälkikäteen miettimään, miksi en saanut sanaa suustani silloin, kun se oli vielä mahdollista. Alussa rakkaudesta kertominen tuntui hankalalta ja jopa jotenkin nololta. Jatkoin silti ja se kannatti.
Kun äitini viimeinen päivä koitti, sydämeni oli raskas kuin lyijy, kauhun ja pelon kipristämä. Kuin itsetehdyllä lautalla mustan raivoavan meren keskellä seilaamassa. Läheiset kukin omalla lautallaan, tuskin näköetäisyydellä, mutta tiukasti käden otteessa.
Kuukauden kuluivat, ennen kuin näin ensimmäisen kerran auringon, joka sai aikaan kauan kadoksissa olleen aidon onnen hymyn. Lautta, jolla edelleen seilaan on nyt rauhallisilla vesillä. Koskaan ei tiedä, millä hetkellä elämän meri muuttuu taas teräviksi aalloiksi, tummiksi vyöryviksi massoiksi, ahnaiksi pyörteiksi, mutta allani on lautta, joka on tehty äitini neuvoista ja opeista. Se kestää ja kantaa ja taitaa siinä kevyt automaattiohjauskin olla, ettei ihan väärää suuntaan tule otettua. Niin, ja onhan vieressäni onneksi järkkymätön hinaajakin nykyään..
Äitini oli yksiselitteisesti koko elämäni vahvin keulakuva ja tärkein tukihenkilö. Hänessä näkyi viisauden ja hyvyyden liitto. Huumorintajua ei puuttunut, eikä liioin tiukkoja ohjeita. Toivon, että olen välillä edes häivähdys omasta äidistäni.
Eniten elämässäni olen pyrkinyt keskittymään äitini opettamaan myönteisen ajattelun voimaan. Voivottelu ja ainainen valittaminen on helppoa, sen osaavat kaikki. Sen sijaan hymy, sinnikkyys ja toisten kannustaminen vaativat enemmän. Se, että on positiivinen on ainoastaan merkki siitä, että on kokenyt elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi ymmärtää olla nurisematta kaiken maailman pikku asioista.
Kiitos äiti.
Nauttikaa äidit päivästänne. Ottakaa siitä kaikki irti ja muistuttakaa, että äideillekin voi osoittaa samoja välittämisen ja huomioimisen hetkiä vuoden jokaisena päivänä. Pienet kehut ja kiitokset siivittävät vanhemmat keveämmin haasteellisen kasvatusprosessin läpi. Ja miksi eivät vanhemmat tarvitsisi rohkaisua ja kiitosta oman kasvatustapansa tiellä?
Ei kukaan vanhempi oli valmis silloin, kun lapsi syntyy. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kaiketi väsyttävää ja ärsyttävääkin. Vielä lapsen kasvettua vanhemmat saattavat kritisoida toistensa kasvatusmetodeja ja pohtia itsekseen, kuinka missäkin asiassa tulisi toimia, mitä pitäisi sanoa. Koskaan ei ole valmis, kaiken osaava äiti. Mutta sillä hetkellä kun lapsi syntyy, omissa käsissä on mahdollisuus ystävällisemmän, auttavaisemman ja onnellisemman maailman rakentamiseen.
Vielä muutama sana omasta äidistäni. Perheemme menetti hänet muutama vuosi sitten muutama päivä ennen joulua. Olin jostain syystä jo noin kymmenen vuotta pelännyt sitä päivää, kun joudun sanomaan äidilleni ja isälleni hyvästit. Tämän kuluttavankin pelon vuoksi aloin tietoisesti kertoa heille enemmän ja useammin, kuinka paljon heitä arvostan ja rakastan. Tein selväksi, että olen kiitollinen kaikesta, mitä he ovat eteeni tehneet. En halunnut jättää mitään epäselväksi tai niin, että joutuisin jälkikäteen miettimään, miksi en saanut sanaa suustani silloin, kun se oli vielä mahdollista. Alussa rakkaudesta kertominen tuntui hankalalta ja jopa jotenkin nololta. Jatkoin silti ja se kannatti.
Kun äitini viimeinen päivä koitti, sydämeni oli raskas kuin lyijy, kauhun ja pelon kipristämä. Kuin itsetehdyllä lautalla mustan raivoavan meren keskellä seilaamassa. Läheiset kukin omalla lautallaan, tuskin näköetäisyydellä, mutta tiukasti käden otteessa.
Kuukauden kuluivat, ennen kuin näin ensimmäisen kerran auringon, joka sai aikaan kauan kadoksissa olleen aidon onnen hymyn. Lautta, jolla edelleen seilaan on nyt rauhallisilla vesillä. Koskaan ei tiedä, millä hetkellä elämän meri muuttuu taas teräviksi aalloiksi, tummiksi vyöryviksi massoiksi, ahnaiksi pyörteiksi, mutta allani on lautta, joka on tehty äitini neuvoista ja opeista. Se kestää ja kantaa ja taitaa siinä kevyt automaattiohjauskin olla, ettei ihan väärää suuntaan tule otettua. Niin, ja onhan vieressäni onneksi järkkymätön hinaajakin nykyään..
Äitini oli yksiselitteisesti koko elämäni vahvin keulakuva ja tärkein tukihenkilö. Hänessä näkyi viisauden ja hyvyyden liitto. Huumorintajua ei puuttunut, eikä liioin tiukkoja ohjeita. Toivon, että olen välillä edes häivähdys omasta äidistäni.
Eniten elämässäni olen pyrkinyt keskittymään äitini opettamaan myönteisen ajattelun voimaan. Voivottelu ja ainainen valittaminen on helppoa, sen osaavat kaikki. Sen sijaan hymy, sinnikkyys ja toisten kannustaminen vaativat enemmän. Se, että on positiivinen on ainoastaan merkki siitä, että on kokenyt elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi ymmärtää olla nurisematta kaiken maailman pikku asioista.
Kiitos äiti.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Maailman paras lettutaikina
Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä ja sovittiin miehen kanssa, että mennään keskustaan lounaalle. Pesin aamulla pari koneellista pyykkiä ja sitten läksin keskustaa päin. Nappasin pyörän vuokratelineestä ja suuntasin maailman pisimmälle suoralle. Vaikka tällä kerralla poljin kolmosella ja ihan sutjakkaa vauhtia, niin silti suoran polkemiseen meni 20 minuuttia. Nyt käynkin heti paikalla tarkistamassa teillekin, että minkäpituisesta suorasta tiestä onkaan kyse. Meillä on miehen kanssa tullut jo vähän vitsiksi se, että kun keskustasta päin huristetaan taksilla sitä pitkin kotiin, niin aina jomman kumman on kerta kaikkiaan ihmeteltävä, kuinka piiiitkä suora katu se on. Noniin, eli suora on yhteensä 3 kilometriä pitkä. No höh, se kuulostaa ihan pieneltä matkalta, mutta tuntuu sitäkin pidemmältä.
Sovittiin, että nähdään Aquarium-ravintolan edessä ja lähdetään siitä sitten harhailemaan ja etsimään mukavan näköistä lounaspaikkaa. Alueella on paljon hyviä ravintoloita ja ihan varmasti voi luvata, että löytyy mieluisa. Niin tälläkin kerralla, kun päätimme, että mitään erityisen espanjalaista ei tee mieli, joten ihan perus kivaa yleisesti ottaen eurooppalaista keittiötä etsitään. No, siinähän miestä odotellessa huomasin kivan paikan, joten heti menua tiiraamaan. Heillä päivän menu maksoi 16,50, joka on kolmanneksen hinnaltaan kovempi kuin lounastarjoukset yleensä. Miehenkin mielestä paikka näytti kuitenkin kivalta, joten päädyimme sinne.
Otin alkuun parsakeiton Buffala-mozzarellalla, pääruoaksi lohta thaimaalaisessa kastikkeessa ja mukana oli karamellisoituja, mutta myös jollain tavalla balsamicomaisia shalottisipuleita. Jälkkäriksi otin canneloneja, joissa oli jotakin ällöä vaahtoa päällä ja nutellaa sisällä. Ei tippunut mulle yhtään, eikä mieskään välittänyt. Cannelonit oli tosi tosi limaisia, mieleen tuli lähinnä raa´at mustekalat. Mies söi tomaattibrushettaa alkuun ja pääksi ihanan näköisen hampurilaisen. Jälkäksi kahvia, joka oli niin tiukkaa, ettei voinut irvistelemättä juoda.
Lounaan jälkeen mentiin Habitat -akuppaan, jossa oli sisustustuotteita ja huonekaluja. Meillä alkaa talonrakennus pian, joten oli tosi mukava käydä vähän tunnustelemassa, minkälaisia hintoja ja tuotteita sitä oikein onkaan tarjolla. En ole itse ikinä ollut mikään sisustusihminen, mutta täytyy sanoa, että siihen on vuokra-asumisella ollut kyllä suuri vaikutus. En ole ikinä oikein viitsinyt panostaa, kun olen tiennyt, etten tule kovin kauaa kyseisessä paikassa asumaan. Helsingissä olen asunut yli 10 eri asunnossa noin kymmenen vuoden aikana ja omasta mielestäni se on melko tiuhaa muuttamista. Nyt siis kun talo on tulossa (ihan kohta pitäisi luvat tulla), niin ihan eri tavalla sitä on aiheesta kiinnostunut. No, löytyihän sieltä kaupasta vaikka mitä hurrrrjan ihanaa, mutta sinnehän ne jäivät. Ostin sentään kuitenkin tosi hempeän värisiä silikonisia muffinssimuotteja, niin sain jotakin kotiinviemisiksi.
Koska lounas oli sen verran täyttävä, niin päätettiin illalla herkutella vaan letuilla ja ai jetta, kun olivat huippuhyviä! Laitan tähän ohjeen, jos jotakuta kiinnostaa vähättelemättä maailan parhaat letut ;).
1 l maitoa
4 munaa
4 dl venhäjauhoja
0,5 dl sulatettua voita
1,5 tl suolaa
vaniliasokeria tai vanilia uutetta
leivinjauhetta
pikkuisen vichyä
Vatkaa munien rakenne rikki litsassa maitoa, vatkaa joukkoon vehnäjauhot. Lisää jäähtynyt rasva. Tässä sopii siis käyttää myös rypsiöljyä, mutta itte heltisin ja laitoin voita. Anna turvota tai valmistua tai mitälie noin tunti, ennenkuin alat paistelemaan. Paistetaan voissa ja herkutellaan. Tuosta tulee noin 20 lettua, siis hyvää lettua. Jos taikinaa jää yli, niin paistele ylläriaamiaiset kaverille, sillä lettutaikina säilyy jääkaapissa parikin vuorokautta. Jos jollain on aiheesta parempaa tietoa, niin pankaa jakaen. Iskä oli meidän perheen lettumestari, joten tuherteluni on pientä siihen verrattuna. :)
Tänään tuleekin illalla Suomen matsi, hurraa! Meillä on täällä sellainenkin jännitysnäytelmä itsellä, kun koskan ei varmaksi tiedä, toimiiko netti. Ja jos toimii, niin joudutaan katsomaan koko peli puoli tuntia myöhässä, että ohjelma olisi mahdollisimman valmiiksi latautunut ennen katsomista. Kiva juttu kuitenkin, että on ylipäätään mahdollisuudet katsella ottelua. Voipi tulla jännä matsi. Suomen liput siis esiin klo 21 sitä aikaa. Täällä me liehutellaan lippuja ja banderolleja jo klo 20!
Kivaa keskiviikkoa kaikille lukijoille!
Sovittiin, että nähdään Aquarium-ravintolan edessä ja lähdetään siitä sitten harhailemaan ja etsimään mukavan näköistä lounaspaikkaa. Alueella on paljon hyviä ravintoloita ja ihan varmasti voi luvata, että löytyy mieluisa. Niin tälläkin kerralla, kun päätimme, että mitään erityisen espanjalaista ei tee mieli, joten ihan perus kivaa yleisesti ottaen eurooppalaista keittiötä etsitään. No, siinähän miestä odotellessa huomasin kivan paikan, joten heti menua tiiraamaan. Heillä päivän menu maksoi 16,50, joka on kolmanneksen hinnaltaan kovempi kuin lounastarjoukset yleensä. Miehenkin mielestä paikka näytti kuitenkin kivalta, joten päädyimme sinne.
Otin alkuun parsakeiton Buffala-mozzarellalla, pääruoaksi lohta thaimaalaisessa kastikkeessa ja mukana oli karamellisoituja, mutta myös jollain tavalla balsamicomaisia shalottisipuleita. Jälkkäriksi otin canneloneja, joissa oli jotakin ällöä vaahtoa päällä ja nutellaa sisällä. Ei tippunut mulle yhtään, eikä mieskään välittänyt. Cannelonit oli tosi tosi limaisia, mieleen tuli lähinnä raa´at mustekalat. Mies söi tomaattibrushettaa alkuun ja pääksi ihanan näköisen hampurilaisen. Jälkäksi kahvia, joka oli niin tiukkaa, ettei voinut irvistelemättä juoda.
Lounaan jälkeen mentiin Habitat -akuppaan, jossa oli sisustustuotteita ja huonekaluja. Meillä alkaa talonrakennus pian, joten oli tosi mukava käydä vähän tunnustelemassa, minkälaisia hintoja ja tuotteita sitä oikein onkaan tarjolla. En ole itse ikinä ollut mikään sisustusihminen, mutta täytyy sanoa, että siihen on vuokra-asumisella ollut kyllä suuri vaikutus. En ole ikinä oikein viitsinyt panostaa, kun olen tiennyt, etten tule kovin kauaa kyseisessä paikassa asumaan. Helsingissä olen asunut yli 10 eri asunnossa noin kymmenen vuoden aikana ja omasta mielestäni se on melko tiuhaa muuttamista. Nyt siis kun talo on tulossa (ihan kohta pitäisi luvat tulla), niin ihan eri tavalla sitä on aiheesta kiinnostunut. No, löytyihän sieltä kaupasta vaikka mitä hurrrrjan ihanaa, mutta sinnehän ne jäivät. Ostin sentään kuitenkin tosi hempeän värisiä silikonisia muffinssimuotteja, niin sain jotakin kotiinviemisiksi.
Koska lounas oli sen verran täyttävä, niin päätettiin illalla herkutella vaan letuilla ja ai jetta, kun olivat huippuhyviä! Laitan tähän ohjeen, jos jotakuta kiinnostaa vähättelemättä maailan parhaat letut ;).
1 l maitoa
4 munaa
4 dl venhäjauhoja
0,5 dl sulatettua voita
1,5 tl suolaa
vaniliasokeria tai vanilia uutetta
leivinjauhetta
pikkuisen vichyä
Vatkaa munien rakenne rikki litsassa maitoa, vatkaa joukkoon vehnäjauhot. Lisää jäähtynyt rasva. Tässä sopii siis käyttää myös rypsiöljyä, mutta itte heltisin ja laitoin voita. Anna turvota tai valmistua tai mitälie noin tunti, ennenkuin alat paistelemaan. Paistetaan voissa ja herkutellaan. Tuosta tulee noin 20 lettua, siis hyvää lettua. Jos taikinaa jää yli, niin paistele ylläriaamiaiset kaverille, sillä lettutaikina säilyy jääkaapissa parikin vuorokautta. Jos jollain on aiheesta parempaa tietoa, niin pankaa jakaen. Iskä oli meidän perheen lettumestari, joten tuherteluni on pientä siihen verrattuna. :)
Tänään tuleekin illalla Suomen matsi, hurraa! Meillä on täällä sellainenkin jännitysnäytelmä itsellä, kun koskan ei varmaksi tiedä, toimiiko netti. Ja jos toimii, niin joudutaan katsomaan koko peli puoli tuntia myöhässä, että ohjelma olisi mahdollisimman valmiiksi latautunut ennen katsomista. Kiva juttu kuitenkin, että on ylipäätään mahdollisuudet katsella ottelua. Voipi tulla jännä matsi. Suomen liput siis esiin klo 21 sitä aikaa. Täällä me liehutellaan lippuja ja banderolleja jo klo 20!
Kivaa keskiviikkoa kaikille lukijoille!
maanantai 2. toukokuuta 2011
Kuvia kauppareissulta ja sen jälkeen
Vielä nopea päivitys, kun tuosta lounaan jälkeen lähdin käppäilemään hedelmäkaupalle päin. Tuulinen ja sateinen sää muuttui kuin taikaiskusta lounaan aikana aurinkoiseksi.
Matkan varrella oleva pikku puisto on todella räjähtänyt vihreäksi sitten viime näkemän! Ihan tuli Suomen kesävärit mieleen.
Takaisintulomatkalla tulin toista reittiä ja siellä oli puiston kohdalla niin mielettömän huumaava tuoksu, että oli pakko yrittää kuvata se! Ilmassa väreili kuumuus, lämmin tuuli ja kirpeän kukan, rehevien lehtien ja kesäisen pölyn tuoksu. Aah!
Muut kaupat ovatkin tänään kiinni, koska täällä on jälleen jokin pyhäpäivä. Siihen kuului tietysti taas kaameat pommit tuossa takapihalla. Huh, mikä meteli! Kaupasta tullessani ladoin kaikki ostokset pöydälle ja ihastelin ostosten edullisuutta. 5 appelsiinia, 5 omppua ja 3 tomaattia, maito ja uunituore leipä maksoivat 6,58 euroa. Mun mielestä se on edullista, varsinkin kun kaikkien tuotteiden kohdalla puhutaan erittäin tuoreista raaka-aineista. Okei, maito nyt on ollut varmaan sillä samalla hyllyllä viikkoja (täällä maidot siis säilytetään lämpimässä, koska ne on korkeasti lämpökäsiteltyjä, eivätkä mene pilalle samoin kuin tavalliset maidot Suomessa), mutta siis muuten kyse oli todella ensiluokkaisista tuotteista.
Juutuin kasaamaan hedelmiä pienelle korialustalle varmaan 20 minuutiksi. Meinasi mennä hermo, mutta en voinut luovuttaa. Mun oli pakko saada kaikki hedelmät pysymään jämptissä kasassa ja niin, että koko komeus olisi jonkinlaisessa visuaalisessa balanssissa. Limet ja omput vierivät ja pompahtelivat pitkin lattioita ja pöytiä, kun kyhäsin hengitystä pidätellen hienoa hetelmätorniani. Kyllä, joskus ihmisillä on liikaa aikaa ja he käyttävät juuri sen ajan yleensä hölmöilyyn. Niin ehkä tässäkin tilanteessa.
Mielessäni pyöri myös Hollannissa Kunsthallissa näkemäni hieno videotaideteos, jossa oli kuvattu tuoretta hedelmäkoria, joka kuva kuvalta nahistui, mädäntyi ja homehtui. Se oli hieno ja mieleenpainuva.
Etsin tosi kauan netistä eri hakusanoilla kyseistä teosta ja tässä paras, mitä löysin:
Lähtötilanne ja lopputilanne. En kertakaikkiaan millään löydä taiteilijan nimeä ja tekovuotta. Nuo meidän hedelmät eivät kyllä taatusti pääse tuohon tilaan, vaan ne herkutellaan tuosta tasaiseen tahtiin "elävältä!"
Matkan varrella oleva pikku puisto on todella räjähtänyt vihreäksi sitten viime näkemän! Ihan tuli Suomen kesävärit mieleen.
Takaisintulomatkalla tulin toista reittiä ja siellä oli puiston kohdalla niin mielettömän huumaava tuoksu, että oli pakko yrittää kuvata se! Ilmassa väreili kuumuus, lämmin tuuli ja kirpeän kukan, rehevien lehtien ja kesäisen pölyn tuoksu. Aah!
Muut kaupat ovatkin tänään kiinni, koska täällä on jälleen jokin pyhäpäivä. Siihen kuului tietysti taas kaameat pommit tuossa takapihalla. Huh, mikä meteli! Kaupasta tullessani ladoin kaikki ostokset pöydälle ja ihastelin ostosten edullisuutta. 5 appelsiinia, 5 omppua ja 3 tomaattia, maito ja uunituore leipä maksoivat 6,58 euroa. Mun mielestä se on edullista, varsinkin kun kaikkien tuotteiden kohdalla puhutaan erittäin tuoreista raaka-aineista. Okei, maito nyt on ollut varmaan sillä samalla hyllyllä viikkoja (täällä maidot siis säilytetään lämpimässä, koska ne on korkeasti lämpökäsiteltyjä, eivätkä mene pilalle samoin kuin tavalliset maidot Suomessa), mutta siis muuten kyse oli todella ensiluokkaisista tuotteista.
Juutuin kasaamaan hedelmiä pienelle korialustalle varmaan 20 minuutiksi. Meinasi mennä hermo, mutta en voinut luovuttaa. Mun oli pakko saada kaikki hedelmät pysymään jämptissä kasassa ja niin, että koko komeus olisi jonkinlaisessa visuaalisessa balanssissa. Limet ja omput vierivät ja pompahtelivat pitkin lattioita ja pöytiä, kun kyhäsin hengitystä pidätellen hienoa hetelmätorniani. Kyllä, joskus ihmisillä on liikaa aikaa ja he käyttävät juuri sen ajan yleensä hölmöilyyn. Niin ehkä tässäkin tilanteessa.
Mielessäni pyöri myös Hollannissa Kunsthallissa näkemäni hieno videotaideteos, jossa oli kuvattu tuoretta hedelmäkoria, joka kuva kuvalta nahistui, mädäntyi ja homehtui. Se oli hieno ja mieleenpainuva.
Etsin tosi kauan netistä eri hakusanoilla kyseistä teosta ja tässä paras, mitä löysin:
Lähtötilanne ja lopputilanne. En kertakaikkiaan millään löydä taiteilijan nimeä ja tekovuotta. Nuo meidän hedelmät eivät kyllä taatusti pääse tuohon tilaan, vaan ne herkutellaan tuosta tasaiseen tahtiin "elävältä!"
Kauhumatkan muistelua
Tuuli kolisee, soi ja vesi ropisee ikkusnoissa. Aikamoinen konsertti! Olen täällä useampana päivänä jo ehtinyt ihmetellä, kuka pillipiipari tuolla mahtaa aina sateella ja tuulella soittaa, mutta kun menen ikkunaan pällistelemään, niin siellä ei ole ketään. Tänään sanoin taas miehelle, että kukahan tuolla taas soittaa juuri kun sataa, johon mies sanoi, että se on tuuli. Ääni on todellakin hyvin samanlainen, kun laittaa lasiin vettä ja joko liu´uttaa sormella lasin reunaa pitkin tai puhaltaa pullon suuhun, kun siellä on vettä. Siis kauniin kuuloista kyllä, mutta myös hiukan hämmentävää.
Missähän täällä niitä vesipulloja tai vesilaseja sitten mahtaa oplla, joihin tuuli noin osuu, että saa äänen aikaan? Pakko vielä sanoa, että olen maininnut tästä soinnista miehelle useampia kertoja ja se on vaan kohautellut olkiaan, että ei kuulemma itse kuule mitään. Nyt vastaus tuli heti, joten onkin tainnut mies olla aina vaan työajatuksissa, eikä ole ehtinyt moisia jäädä pohtimaan...
Eilen tulin siis takaisin Suomesta ja täytyy sanoa, että kiva reissu oli. Kolmeen päivään mahtui jos jonkilaista tapaamista, juhlaa, ihania keskusteluita ja ystävien ja uusien tuttavien tapaamista. Mies jäi tänne töitä tekemään ja olikin saanut mukavasti aikaan poissaollessani.
Lentomatka takaisin oli hieman tuskallinen ja muistutti viimevuotisesta karmeudesta, jonka sain kokea lumimyräkän ja Finskin lakon aikaan. Silloin siis olin paluulentämässä takaisin Hollantiin, joten kyseessä olisi ollut 2 tunnin lento. Finnairilla oli silloin lakko ja meninkin hyvissä ajoin kentälle, jo noin klo 6 jälkeen. Lippupisteessä minut ohjattiin lentämään Lontooseen. Voi kumpa olisin tajunnut (olisi lipunkirjoittajakin voinut hieman tarkastella tilannetta......), että Heathrowlla kaikki, siis ihan kaikki lennot oli peruttu siltä päivältä. Jonotin yksin (pissa- ja nälkähädässä) satojen metrien pituisessa jonossa ja minua palloteltiin jonosta toiseen jonottamaan.
Vihdoin sain onneksi hotellin ja lennot seuraavaksi päiväksi. Menin taas reilusti aikaisemmin kentälle odottamaan, vain todetakseni, että lento siirtyi siirtymistään. Jokainen pieni toivonkipinä sammui pettymyksen viimaan. Vasta seuraavana yönä kello 12 pääsin koneeseen ja kiitoradalle pääsimme klo 1 yöllä. Amsterdamiin päästyäni olin niin poikki, ettei meinannut porusta tulla loppua. Piste iin päälle oli tietysti vielä se, että viimeinen bussi lähti samalla minuutilla, kun pääsin ulos kentältä, eikä kylttejä bussipysäkille ollut missään. Viimeinen junakin oli aikoja sitten mennyt. Siellä sitten muistan lyyhistyneeni kaiken väsymyksen jälkeen. Tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa taksia varten ja akku oli lopussa. Sain viimeisillä akkujämillä vielä yhteyden kotiin ja mies suorastaan käski hypätä taksiin saman tien. Maksun voisi hoitaa sitten perillä, jos luottokorttini ei kävisi taksille. Tämä oli siis hyvin yleistä Hollannissa, että takseissa ei jostain syystä kelvannut kortti, varsinkaan luottokortti. Niinpä 2-3 aikaan yöllä pääsin kotiin, jossa odottivat hartaasti kaivatut vieraat. Voi sitä väsymysitkua, onnea ja helpotusta, kun viimein pääsi kotiin tuttujen kasvojen luo. Parin tunnin matka venyi siis yli 50-tuntiseksi ja se oli kyllä rasittavin matkakokemukseni ikinä.
No jaa, nyt onkin ihan nolo edes mainita tuosta eilisestä lentomatkustelusta! Mutta kerron silti. Saavuin kentälle 19.30 ja 20.30 piti lähteä kone. Kentällä oli joku yleinen härdelli päällä ja ihmisiä parveili tungokseen saakka kaikilla palvelutiskeillä. Lentoni kohdalla luki ensin, että arvioitu lähtöaika on 21.30, sen jälkeen 22.10, jonka jälkeen 23.35. Nämä ajat tulivat ruutuun todella nopeasti peräkkäin, joten ei ollut syytä uskoa, että matka kotiin jatkuisi kovinkaan pian, jos ollenkaan sen päivän puolella.
Olin jo lähdössä loungelle päin (joka on kyllä mieletön pelastus tällaisissa tilanteissa! Pahoittelen mainospläjäystä, mutta suosittelen enemmän kuin lämpimästi hankkimaan sellaisen luottokortin, jolla on oikeus päästä lentokenttäloungeihin), kun vielä kerran vilkaisin ruudulle, joissa näkyy lähtevät lennot. Lentoni kohdalta oli poistunut ylimääräinen tiedotus ja kaikki näytti normaalilta.
Lähdin heti takaisin portille päin, jossa näytöllä luki "last call". Portilla parveili ihmisiä, mutta tiskin takana ei näkynyt yhtäkään virkailijaa. Yleisen sählingin ja lentoaikojen jatkuvien muutosten jälkeen pääsimme kuitenkin lähtemään vain vähän yli tunnin myöhässä. Kaikki se epätietoisuus, aikojen muuttuminen, virkailijoiden tiedottomuus ja kanssamatkustajien kesken syntynyt yhteishenki vaan muistutti mua siitä Lontoon keikasta niin, että aloin jo pelätä pahinta. Hyvin kuitenki kävi ja täällä sitä jo keittiön pöydän ääressä taas blogia rustaillaan!
Meillä on enää vajaa kaksi kuukautta tätä Espanjan kokemusta jäljellä, joten nyt viimeistään aion tehdä pikku listan asioista, joita haluaisin täällä ollessa tehdä. Ei niitä montaa ole, mutta yhtäkkiä sitä helposti huomaa, että meillä onkin enää viikko jäljellä, eikä aikaa tehdä juuri mitään. Niinpä listan pariin ja lounasta suunnittelemaan.
Wink wink! Jos Espanjaan mielit pikaisesti, niin käyppä vilkaisemassa täältä hyviä tarjouksia. Parilla sadalla pääsee viikoksi tänne, sisältäen lennot ja hotellin. Ohhoh, tuli toinenkin mainostus, mutta juuri osui Facebookista silmään ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Toivottavasti jollekin on hyötyä.
Valoisaa maanantaita!
Missähän täällä niitä vesipulloja tai vesilaseja sitten mahtaa oplla, joihin tuuli noin osuu, että saa äänen aikaan? Pakko vielä sanoa, että olen maininnut tästä soinnista miehelle useampia kertoja ja se on vaan kohautellut olkiaan, että ei kuulemma itse kuule mitään. Nyt vastaus tuli heti, joten onkin tainnut mies olla aina vaan työajatuksissa, eikä ole ehtinyt moisia jäädä pohtimaan...
Eilen tulin siis takaisin Suomesta ja täytyy sanoa, että kiva reissu oli. Kolmeen päivään mahtui jos jonkilaista tapaamista, juhlaa, ihania keskusteluita ja ystävien ja uusien tuttavien tapaamista. Mies jäi tänne töitä tekemään ja olikin saanut mukavasti aikaan poissaollessani.
Lentomatka takaisin oli hieman tuskallinen ja muistutti viimevuotisesta karmeudesta, jonka sain kokea lumimyräkän ja Finskin lakon aikaan. Silloin siis olin paluulentämässä takaisin Hollantiin, joten kyseessä olisi ollut 2 tunnin lento. Finnairilla oli silloin lakko ja meninkin hyvissä ajoin kentälle, jo noin klo 6 jälkeen. Lippupisteessä minut ohjattiin lentämään Lontooseen. Voi kumpa olisin tajunnut (olisi lipunkirjoittajakin voinut hieman tarkastella tilannetta......), että Heathrowlla kaikki, siis ihan kaikki lennot oli peruttu siltä päivältä. Jonotin yksin (pissa- ja nälkähädässä) satojen metrien pituisessa jonossa ja minua palloteltiin jonosta toiseen jonottamaan.
Vihdoin sain onneksi hotellin ja lennot seuraavaksi päiväksi. Menin taas reilusti aikaisemmin kentälle odottamaan, vain todetakseni, että lento siirtyi siirtymistään. Jokainen pieni toivonkipinä sammui pettymyksen viimaan. Vasta seuraavana yönä kello 12 pääsin koneeseen ja kiitoradalle pääsimme klo 1 yöllä. Amsterdamiin päästyäni olin niin poikki, ettei meinannut porusta tulla loppua. Piste iin päälle oli tietysti vielä se, että viimeinen bussi lähti samalla minuutilla, kun pääsin ulos kentältä, eikä kylttejä bussipysäkille ollut missään. Viimeinen junakin oli aikoja sitten mennyt. Siellä sitten muistan lyyhistyneeni kaiken väsymyksen jälkeen. Tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa taksia varten ja akku oli lopussa. Sain viimeisillä akkujämillä vielä yhteyden kotiin ja mies suorastaan käski hypätä taksiin saman tien. Maksun voisi hoitaa sitten perillä, jos luottokorttini ei kävisi taksille. Tämä oli siis hyvin yleistä Hollannissa, että takseissa ei jostain syystä kelvannut kortti, varsinkaan luottokortti. Niinpä 2-3 aikaan yöllä pääsin kotiin, jossa odottivat hartaasti kaivatut vieraat. Voi sitä väsymysitkua, onnea ja helpotusta, kun viimein pääsi kotiin tuttujen kasvojen luo. Parin tunnin matka venyi siis yli 50-tuntiseksi ja se oli kyllä rasittavin matkakokemukseni ikinä.
No jaa, nyt onkin ihan nolo edes mainita tuosta eilisestä lentomatkustelusta! Mutta kerron silti. Saavuin kentälle 19.30 ja 20.30 piti lähteä kone. Kentällä oli joku yleinen härdelli päällä ja ihmisiä parveili tungokseen saakka kaikilla palvelutiskeillä. Lentoni kohdalla luki ensin, että arvioitu lähtöaika on 21.30, sen jälkeen 22.10, jonka jälkeen 23.35. Nämä ajat tulivat ruutuun todella nopeasti peräkkäin, joten ei ollut syytä uskoa, että matka kotiin jatkuisi kovinkaan pian, jos ollenkaan sen päivän puolella.
Olin jo lähdössä loungelle päin (joka on kyllä mieletön pelastus tällaisissa tilanteissa! Pahoittelen mainospläjäystä, mutta suosittelen enemmän kuin lämpimästi hankkimaan sellaisen luottokortin, jolla on oikeus päästä lentokenttäloungeihin), kun vielä kerran vilkaisin ruudulle, joissa näkyy lähtevät lennot. Lentoni kohdalta oli poistunut ylimääräinen tiedotus ja kaikki näytti normaalilta.
Lähdin heti takaisin portille päin, jossa näytöllä luki "last call". Portilla parveili ihmisiä, mutta tiskin takana ei näkynyt yhtäkään virkailijaa. Yleisen sählingin ja lentoaikojen jatkuvien muutosten jälkeen pääsimme kuitenkin lähtemään vain vähän yli tunnin myöhässä. Kaikki se epätietoisuus, aikojen muuttuminen, virkailijoiden tiedottomuus ja kanssamatkustajien kesken syntynyt yhteishenki vaan muistutti mua siitä Lontoon keikasta niin, että aloin jo pelätä pahinta. Hyvin kuitenki kävi ja täällä sitä jo keittiön pöydän ääressä taas blogia rustaillaan!
Meillä on enää vajaa kaksi kuukautta tätä Espanjan kokemusta jäljellä, joten nyt viimeistään aion tehdä pikku listan asioista, joita haluaisin täällä ollessa tehdä. Ei niitä montaa ole, mutta yhtäkkiä sitä helposti huomaa, että meillä onkin enää viikko jäljellä, eikä aikaa tehdä juuri mitään. Niinpä listan pariin ja lounasta suunnittelemaan.
Wink wink! Jos Espanjaan mielit pikaisesti, niin käyppä vilkaisemassa täältä hyviä tarjouksia. Parilla sadalla pääsee viikoksi tänne, sisältäen lennot ja hotellin. Ohhoh, tuli toinenkin mainostus, mutta juuri osui Facebookista silmään ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Toivottavasti jollekin on hyötyä.
Valoisaa maanantaita!
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Pikku pikku päivitys edes
Voi hitku sentään! Ikuisuus taas mennyt edellisestä päivityksestä. On vaan ollu niin maan kauheasti kaikkea tapahtumaa, että ei ole ollut energiaa tai aikaa kirjoitella kuulumisia.
Nytkään sellaista virallista ei vielä tule, koska haluan ehdottomasti lisätä kuvat mukaan viinitilapäivitykseen. Kävimme siis ystäväpariskunnan kanssa autoretkellä, määränpäänä viinitila. Sellainen löydettiin tai itseasiassa useampiakin, mutta olimme sellaiseen aikaan liikenteessä, että pääsimme vain yhteen sisälle. Tästä siis päivitys tulossa myöhemmin kuvien kera.
Huomenna olen taas lähdössä käymään Suomessa, eli sunnuntaihin asti voi jopa mennä, ennen kuin uusi päivitys tulee. Koitan hiukan aktivoitua tässä asiassa, sillä en haluaisi menettää arvokkaita lukijoitani. Ja kukapa päivittämätöntä blogia jaksaa kauaa suosiakaan. Ehkä kaivan koneen lentokoneessa esille ja naputan sinne kertaheitolla parit tekstit.
Nyt olen menossa tekemään meille lounasta. Luvassa taas se aikaisemminkin mainitsemani viikuna-vuohenjuusto-kanasalaatti ja illaksi tehdään barbequekanaa, mac n cheeseä (kun jäi aikaisemmin tekemättä) ja uunissa pehmennettyjä kokonaisia valkosipuleja. Namskis! Ai niin ja ei sovi unohtaa pannukakkua, jonka aion myös roimaista uuniin. Saan siitä sitten huomenna koneeseen evääksi vähän mutusteltavaa ja on miehelläkin jotakin iltapalaa täällä sitten valmiina pariksi päiväksi.
Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille ja kohta on kuulkaas vappu! Ja kuninkaalliset häät... Pakko on tällä kertaa katsoa, kun viime häiden aikaan oli niin pieni, etten niistä oikeastaan mitään muista.
Nytkään sellaista virallista ei vielä tule, koska haluan ehdottomasti lisätä kuvat mukaan viinitilapäivitykseen. Kävimme siis ystäväpariskunnan kanssa autoretkellä, määränpäänä viinitila. Sellainen löydettiin tai itseasiassa useampiakin, mutta olimme sellaiseen aikaan liikenteessä, että pääsimme vain yhteen sisälle. Tästä siis päivitys tulossa myöhemmin kuvien kera.
Huomenna olen taas lähdössä käymään Suomessa, eli sunnuntaihin asti voi jopa mennä, ennen kuin uusi päivitys tulee. Koitan hiukan aktivoitua tässä asiassa, sillä en haluaisi menettää arvokkaita lukijoitani. Ja kukapa päivittämätöntä blogia jaksaa kauaa suosiakaan. Ehkä kaivan koneen lentokoneessa esille ja naputan sinne kertaheitolla parit tekstit.
Nyt olen menossa tekemään meille lounasta. Luvassa taas se aikaisemminkin mainitsemani viikuna-vuohenjuusto-kanasalaatti ja illaksi tehdään barbequekanaa, mac n cheeseä (kun jäi aikaisemmin tekemättä) ja uunissa pehmennettyjä kokonaisia valkosipuleja. Namskis! Ai niin ja ei sovi unohtaa pannukakkua, jonka aion myös roimaista uuniin. Saan siitä sitten huomenna koneeseen evääksi vähän mutusteltavaa ja on miehelläkin jotakin iltapalaa täällä sitten valmiina pariksi päiväksi.
Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille ja kohta on kuulkaas vappu! Ja kuninkaalliset häät... Pakko on tällä kertaa katsoa, kun viime häiden aikaan oli niin pieni, etten niistä oikeastaan mitään muista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)