Eilinen jättipäivitys on nyt tässä. Enjoy!

Heipparallaa täältä Espanjasta taas! Kaksi ja puoli viikkoa on mennyt, kun viimeksi olin täällä. Hiukkasen on siis tullut matkan varrella muutoksia suunnitelmiin ja aiottu (muistaakseni) neljän päivän Suomen reissuni pitkittyikin sitten huimasti. Varoitan, että tästä saattaa tulla piiiitkä päivitys, joten lokoisaa lepoasentoa ja maittavaa evästystä suositellaan.

Varhain sunnuntaiaamuna 22.6 lensin Suomeen aikomuksenani osallistua tiistaina ja torstaina olleisiin pääsykokeisiin, jotka olivat Metropolia ammattikorkeakoulun Radio- ja TV-työn opintoihin. Sain kutsun myös journalismiin Haaga-Helian pääsykokeisiin, josta kerroinkin aiemmin liittyen viime syksyn hakupettymykseen. Tällä kertaa koulutus tosin oli aikuisvaihtoehto, joten opetusta olisi päivien sijasta kolmena iltana viikossa, luultavasti noin neljä tuntia kerrallaan. Ei siis mikään mahdoton juttu, mutta vähentäisi tietysti miehen ja minun yhteistä aikaa huomattavasti. Haaga-Helian pääsykokeet oli merkitty maanantaiksi ja minä onneton olin käsittänyt, että mahdollinen pääsykokeen toinen osa olisi myöhemmin sillä viikolla. Ja olihan se, mutta lauantaina! Olin juuri edellisenä päivänä ostanut lennot ja paluulentoni oli merkitty perjantaiaamuksi. Sisälukutaidossa siis vakavia puutteita... 

Niinpä päätin jo täällä Espanjassa, että en luovu mieheni ja minun yhteisestä Road trip -matkasta, vaan lennän aamulla Barcelonaan ja matkamme saa alkaa. Vielä sunnuntai-iltana olin kovasti sillä tuulella, että vaikka haluaisin kokeeseen mennäkin, niin siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä minulla ei olisi varaa ostaa uutta lentoa, siirtää maksettuja hotelleja ja autoa täällä Espanjan päässä. 

Sitten koitti maanantaiaamu ja oli aivan tikkana silmät suurina heti aamusta ennen kuutta, eli viideltä tätä totuttua Espanjan aikaa. Päätin heti, että lähden sittenkin sinne journalismin kokeisiin, sillä kyllähän kirjoittamisen koe olisi aina hyvää harjoitusta sitten seuraavaa kertaa ajatellen. Niinpä nopsat aamutoimet ja autoon ja Pasilaan. Siellä olinkin jo hyvissä ajoin ja tosi skarppina odottelin kokeen alkamista. Aikuiskoulutuspuolelle ainakin tässä koulutusohjelmassa kutsutaan kaikki koulutukseen hakeneet ja tiukat seulat tehdään sitten vasta kokeissa. Aikuiskoulutukseen voi tosin hakea vain, mikäli on aikaisempaa alan koulutusta ja työkokemusta. Saattoi pelkkä alan työkokemuskin riittää. 

Käppäilin rennoin elkein suoraan koesaliin ja mikäs siinä oli kirjoittaessa, kun ei ollut oikeastaan mitään paineita. Vaikka pääsisinkin toiselle kierrokselle, niin en silti tulisi kokeeseen osallistumaan. Tehtävä oli helpompi kuin viime kerralla ja kolumnin kirjoittaminen sujui mallikkaasti. Lisäksi piti ideoida annetusta materiaalista (diagrammi eri medioiden käytöstä päivittäin Suomessa) juttuaihe ja valita media, johon sitä tarjoaisi. Siitäkin tuli oikein kiva ja kaikin puolin kokeesta jäi positiivinen fiilis. Paljon parempi kuin viime kerralla, liekö sitten tällä järkkyä suomen kieltä sisältävällä blogilla jotakin tekemistä asian kanssa? Vaikka kyllähän kaikki kirjoittaminen on aina hyväksi, kai. Viime syksynä menin kokeeseen aika lailla kylmiltään, eli en ollut kirjoittanut kuin pari vuotta sitten muutamia pieniä juttuja lehteen. Miksikään rutiinikirjoittamiseksi sitä ei siis voi mitenkään päin sanoa.

Tuloksia siitä, pääseekö seuraavaan vaiheeseen luvattiin jo keskiviikoksi. Tiistaina minulla oli kuitenkin Metropolian kokeiden ensimmäinen osa. Koko päivähän siellä hurahti ja erittäin vaativista kokeista olikin kyse. Huh! Kuitenkin siitäkin päivästä jäi hyvä tunne ja kun jo samana iltana sai soittaa tiedon mahdollisesta jatkoon pääsystä, niin turhaa jännittämistä ei kovin kauaa tarvinnut harrastaa. Siskon kanssa käytiin Teatterissa illallisella ja hän olikin vieressäni kun otin puhelun Metropoliaan. Jee, jatkopaikka oli hallussa. Niinpä sitten torstaina takaisin koululle. 

Keskiviikon välipäivä oli kiva ja käväisin keskustassa vähän pyörimässä ja kaverin kanssa pikalounaalla. Illalla vielä serkkua moikkaamaan ja rento päivä oli pulkassa. Iloisena uutisena tuli myös kakkosvaiheen kutsu Haaga-heliaan ja siitäkös sitten mietintä alkoikin. Jotenkin alkoi kutkuttamaan ajatus, että josko sittenkin... Rahaa ei ollut ylimääräistä hukattavaksi, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painoi unelma toimittaja-ammatista. Niinpä puhelua miehelle ja muutaman minuutin harkinnan jälkeen päätin, että en voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Vips, sinne meni köntti rahaa ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Uusi lento buukattiin kuitenkin sitten sunnuntaille ja kaikki muutkin varaukset siirrettiin vaihtelevin kuluin niin, että toteuttaisimme Barcelonan matkan sitten pe-ma sijasta su-to. Ja sitten ajaisimme yhdessä takaisin tänne Valenciaan. Noh, kävihän se toki niinkin, sillä nyt kuitenkin sain tilaisuuden osallistua soveltuvuuskokeeseen ja kuitenkin mahdollisuuden vielä päästä ainoalle Espanjan sisäiselle matkalle miehen kanssa. Jättäisin paluulennon käyttämättä ja lisäksi ostaisimme yhdensuuntaisen lennon minulle Barcelonaan.

Torstaina menin taas Metropolian kokeisiin ja sekin päivä meni mukavasti, vaikkakin haasteita heiteltiin eteen jos joltakin median osa-alueelta. erityisen tyytyväinen olin tekemääni haastatteluun, joka erään artikkelin pikaluvun jälkeen piti raapaista kasaan kymmenessä minuutissa. Sitten kameran ja kynän ja paperin kanssa huoneeseen, jossa oli kyseisen artikkelin kirjoittaja. Kriitikko-kirjoittaja oli mukava vanhempi herrasmies ja vaikka arvioitsija oli vieressä koko ajan tarkkailemassa, homma sujui kuin rasvattu. Nautin tilanteesta ja siitä, että sain kesken tehtävän tuntea onnistumisen kokemuksia saatuani mahtavan kontaktin haastateltavaan. Äitini jonkin sortin kuunnelmankirjoittajataustasta oli ainakin hiukan hyötyä, sillä haastattelu koski radiokuunnelmia.

Haastattelusta ulos ja ei kun materiaalit mukaan ja yllätykseksi tehtävä jatkuikin. No tokihan haastattelusta piti sitten kirjoittaa paikallislehteen juttu. Mahtavaa! Se oli kerrassaan huippua. Juttuni alkoi jotenkin näin: " Ville Virtanen (nimi muutettu) istuu kahvilan pöydässä hievahtamatta, mutta voin suorastaan nähdä, kuinka hänen korvansa värisevät. Onhan kyseessä kuuntelun ammattilainen.... jne. " Juu, hauskaa oli ja sain hepusta vielä ihan huippuhauskan kuvan ja herra selvästi innostui koko kuvaamisesta, kun en vain pyytänyt häntä kankaan eteen seisomaan. 

Torstaille olin sopinut muutaman ystävän kanssa illallisesta, joten en lähtenyt kokeiden ja sen välissä enää Espooseen päin. Tuli puhelu anopilta. Oli kuulemma tullut kirje Aalto yliopistosta. Herran pieksut! Eli siis kaikkien mahdollisten überhaaveiden kehdosta, Taideteollisesta korkeakoulusta. Pyysin häntä avaamaan kuoren ja lukemaan kirjeen ääneen. Istuin autossa ja odotin. Kolinaa ja särinää, mitä siellä nyt tapahtui? Lukisi nyt vaan jo... Siellähän oli iloisia uutisia, ainakin tavallaan. Olin saanut ennakkotehtävien perusteella kutsun kuvataidekasvatuksen pääsykokeisiin. Repesin ja hihkuin vähän hiljaisen oloiselle anopille, että: "No mitä? Eikö tämä nyt ole hyvä uutinen?" Jotakin kannustusta olisin varmaan siinä kaipaillut, kunnes tajusin asian huonon puolen. Sitä se anoppikin siellä ehkä pohti. Kokeet olisivat 6.-7.6, eli silloin, kun minun pitäisi olla Espanjassa tyttöporukan kanssa eräällä talolla lomailemassa ja viettämässä 30-vuotissynttäreitäni. Ei ole todellista, parahdin. Akkukin oli hiipumaisillaan ja kun loppuillasta sain vielä todella surullisia uutisia, olin valmista kauraa. Tuntui, että kaikesta muutosten ja tapahtumien määrästä nuppini oli aivan riekaleina. Ajelin keskustasta kotiin aikamoisen epätodellsiissa fiiliksissä. Valinta oli kuitenkin aivan selvä, vaikkakin surkea. En voisi missään tapauksessa jättää TaiKin kokeita välistä. 

Perjantai meni  jälleen uutta tilannetta ratkaistaessa. Harkinnan ja miehen tekemän mahtavan (eli mahtavan söpön) excel-taulukon ansiosta saimme selville millä keinolla säästäisimme eniten rahaa ja saisimme viettää eniten aikaa yhdessä. Päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon, jolloin voisimme nähdä, mutta kun mies lähtisi suunnitelman B mukaisesti ajamaan Valenciaan, niin minä lentäisin jälleen takaisin Suomeen. Tytöille laitoin viestiä, että joudun jättäytymään pois koko reissulta. Harmitti. Samalla jo aikaisemmin ostamani lennot Valenciasta Malagaan ja takaisin jäivät käyttämättä. Lisäksi hankin uudet lennot Barcel.ona-Helsinki-Barcelona ja lisäksi junalipun jatkoyhteydeksi Valenciaan, sillä jatkolentoa olisi joutunut odottelemaan 14 tuntia. Käytössä oli siis suunnitelma C.

Lauantaina sitten taas kokeeseen. Hmm.. heti aamusta mulla oli vähän tökkö olo. Kohmeinen ja hölmö, eli sanalla sanottuna urpo. Läksin kuitenkin tietenkin kokeeseen ja tein parhaani. Se ei kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin viime kerralla. Asialle ei kuitenkaan nyt voi mitään. Ehkä edellisten päivien tapahtumat vaikuttivat keskittymiskykyyni ja motivaatiooni.

Anivarhain taas liikenteeseen ja kympin aikaan aamulla sunnuntaina olikin jo miehen halauksessa lentokentällä. Nyt taidan tehdä niin, että kirjoitan kokonaan oman postauksen pienestä matkastamme ja kerron tämän jutun loppuun ilman sen yksityiskohtaisempia tietoja. Ensi viikolle voin luvata siis matkapostausta, johon liittyy tietoja ja vinkkejä Barcelonasta, Arenys de Marista, La Roca Village -outletista, Montserrat -vuorista, Sitcasista ja Calellasta.

Torstaina lensin takaisin Suomeen ja aloin valmistautua elämäni merkityksellisimpiin pääsykokeisiin. Olen noin 15 vuotta (!!!!) haaveillut hakevani ja pääseväni taikkiin, mutta vielä koskaan ennen en ole uskaltanut ähettää edes pääsykoetehtäviä! Unelmointini ei suinkaan ole ollut jokapäiväistä tai edes jokavuotista vaan muut työt ja opiskelut ovat välillä vieneet huomiota tältä asialta. Nyt tänä keväänä tunsin, että aika totisesti oli kypsä ja jos mielin edes saada mahdollisuuden toteuttaa unelmani, on minun tehtävä radikaaleja tekoja sen eteen. Niinpä ahertelin täällä Espanjassa pääsykoetehtävät valmiiksi ja tuikkasin postiin. Sen isompaa meteliä pitämättä. 

Halusin selvittää mikä mahtaa olla kuvataidekasvatuksen tila tällä hetkellä Suomessa. Sain vinkin kirjasta Kuvien keskellä ja lähdin metsästämään sitä. Ei sitä ollut missään! Kirjastoista lainassa, Aallon oma kuvataidekirjasto oli suljettu helatorstain vuoksi torstaina ja perjantaina ja toki viikonloppuna. Suomalaisessa, Akateemisessa ja Suurikuussa kirja löytyi vain tilaustuotteena ja sille ei luonnollisesti ollut aikaa kun kokeiden ensimmäinen osa alkaisi jo maanantaina. Huuto-netissäkään kirjaa ei ollut kaupan. Kirjan kustantama Like-kirjakauppa oli entisessä toimipisteessään lopettanut ja nyt liittymässä Otavan kanssa yhteen. Tällä hetkellä Otavan kirjakaupassa tosin oli remontti, joten heidän kirjakauppansakaan ei ollut auki. Epätoivo alkoi nostaa päätään, sillä halusin ehdottomasti lukea kyseisen kirjan, jotta minulla olisi hyvä käsitys alan tilanteesta ammattilaisten näkökulmasta katsoen. 

Menin Kuvataideopettajien liiton nettisivuille ja laitoin hädissäni sähköpostia annettuun palautepostilaatikkoon. Koetin toki ensin soittaa, mutta toimisto oli avoinna vain ma-to, eikä siis sinä päivänä, kun oli perjantai. Laitoin kuitenkin viestin eteenpäin, jos vaikka joku jostain syystä lukisi sen. Ja niinhän juuri kävi! Henkilö, jokia luki postini teki etäpäivää kotoaan käsin toiselta puolelta Helsinkiä. Hän oli sattunut lukemaan postia juuri, kun olin laittanut viestiä. Normaalisti hän ei etäpäivinä tehnyt toimistohommia. Selitin hänelle vuodatukseni uudelleen ja häneltä sattui löytymään muutama kirja omana kappaleena nurkistaan. Voi onnen päivää! Karautin appiukon autolla saman tien saamaani osoitteeseen. Odottelin rapun edessä ja kesätuuli pöllytti hiuksiani. Oli jotenkin epätodellinen ja tyytyväinen olo. Sinnikkyys palkittiin.

Sain kirjan käsiini ja lisäksi arvokasta tietoa alan henkilöltä kuvataidekasvatuksen kiemuroista. Sain kirjan veloituksetta, ikäänkuin pitkään lainaan. Sovimme, että mikäli pääsen kouluun, lupaan liittyä Kuvataideopettajien liittoon. Ja ainakin tämän kokemuksen perusteella kyseessä on aika hyvä toimintapiiri.

Ahmin kirjaa kuin hai laivaa (juu-juu, tiedetään, että se ei nyt tähän sopiva ilmaisu, mutta koska se on hauska, niin käytän sitä nyt tässä joka tapauksessa). Opus oli täynnä mielenkiintoisia kirjoituksia ja vaikka teksti olikin välillä niin hienoa, että en ymmärtänyt kaikkea, oli lukukokemus erittäin positiivinen ja valaiseva. Suosittelen, ketä aihe ikinä kiinnostaa. 

Maanantaina oli sitten koe. Hakijoita oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, miltei 400. Toiseen vaiheeseen, joka oli kaksipäiväinen, oli kutsuttu 85 hakijaa ennakkotehtävien perusteella. Tein molempina päivinä parhaani, mutta muistin silti pitää hauskaa. Synttäritunnelmaa ei juuri ollut aamiaispöytää katettujen kukkien, laulun ja kortin lisäksi, sillä ajatukseni olivat niin keskittyneet tulevaan koitokseen. Olin kuvitellut "kolmekymppiseni" hiukan erilaisiksi vielä vuosi sitten... :) Illalla pääsin kuitenkin vielä vähän synttäröimään, sillä menimme muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa lempiravintolaani Tapastaan syömään. Rafla oli vihdoin auennut remontin jäljiltä ja ikäväksi joudun sanomaan, että muutos ei ole ollut hyvään suuntaan. Lista on niukentunut, vaihtunut aika paljon ja sisustus oli hyvin kauppakeskusmainen. Kaukana oli se tunnelam hämyisestä tapas-paikasta Helsingin sivukadulla. Syytä antaa palautetta, siis.

Illalla menin Taikin oville kytikseen ja siellä ne tulokset olivat jo seinässä. Pakko tähän väliin on kyllä kritisoida, että heidän keinonsa on todella vanhanaikainen ja jotenkin nöyryyttävä. Listat kolmanteen vaiheeseen päässeistä (ja myös siitä tippuneista) ilmestyy kolmatta pääsykoepäivää edeltävänä iltana pääoville. Suuri osa ei kestä tai halua tulla katsomaan tuloksia vasta seuraavan aamuna (jolloin kokeet joko alkavat siitä heti tai sitten voi palata tavaroinesi kanssa saman tien kotiin), vaan he tulevat kärkkymään tuloksia jo edellisenä iltana. Kun ajoin paikalle, vastaan käveli häkeltyneitä, iloisia, kyynelsilmäisiä ja järkyttyneitä nuoria. Kävelin vähän kauhujäykkänä tulosten luo ja huokaisin helpotuksesta. Olin jatkossa.

Pisteet olivat alimmat, joilla pääsi jatkoon, mutta en sentään ollut pahnan pohjimmaisena yksinään, vaan samoilla pisteillä oli jatkossa 8 muuta henkilöä. Parhaisiin pisteisiin matkaa omista oli huimat 7. Maksimipistemäärä kahdelta päivältä oli yhteensä 30, mutta kukaan ei sentään yltänyt niin korkealle. Olin hirmu pettynyt muutamiin tehtäväpisteisiin, joita olin saanut. Mutta pääasia oli, että olin selvittänyt tieni viimeiselle kierrokselle! 

Keskiviikon kokeet menivät hyvin ja olin helpottunut ja iloinen jättäessäni viimeisen työni arvosteltavaksi. Tänään aamulla lensin Barcelonaan ja kentältä otin junan Barcelona Sansille, josta sitten matkustelin 3,5 tuntia tänne Valenciaan.

Nyt täällä soi kitaramusiikki, pitsan tuoksut leijuvat nenään ja koirat tuhisevat tässä sängyllä vieressäni. Meillä on ystäväpariskunta täällä käymässä ja huomenna leivon itselleni myöhästyneen synttärikakun. Kyllä on hyvä olo. Vaikka minkälaisia esteitä joutui raivaamaan ja suunnitelmia muuttamaan, niin kaikki se kannatti. Vaikka en pääsisi yhteenkään kouluun, se ei haittaa, sillä voin käsi sydämellä sanoa tehneeni parhaani. Koulupaikan mahdollinen menettäminen harmittaa varmasti, mutta vielä ei ole aika miettiä sitä. Juhannuksena tulee ensimmäisiä tuloksia ja sitten on aika iloita tai irvistää. Sitä ennen keskityn ottamaan Valenciasta vielä viimeiset rippeet irti tämän kahden viikon aikana. Sitten muutamme takaisin Suomeen ja uudenlainen elämänvaihe on totta tosiaan sitten alkamassa...

Toiveikasta torstaita ja minuutin kuluttua parhainta perjantaita!

Edit: Nyt vasta sain tämän julkaistua, mutta ilmeisesti se toiveikas torstai auttoi ja saan tämän päivityksen vihdoin julkaistua. Aurinko paistelee, mutta niin varmaan Suomessakin. Olkaa varjossa ja suojautukaa auringolta myös vaatteilla, mutta muistakaa silti myös nostaa nenä ilmaan ja haistella kesää. Se on nyt täällä!

Huomenna jyrähtää

Ruuneperoin teille vähän aikaa sitten melkein 2000 sanan päivityksen, mutta en saa sitä julkaistua, sillä koneeni ei suostu yhdistymään nettiin. Tämä nyt siis kuitenkin tiedoksi, että toivottavasti huomenna teille on melkoinen romaani luettavaksi! Hengissä siis ollaan yhä. :)

Pikapäivitys Barcelonasta

Hups keikkaa heittivät meidän suunnitelmat ja vasta nyt olemme täällä Barcelonassa. Meidän piti tehdä tämä reissu perjantaista maanantaihin, mutta koska pääsykokeissa tuli menestystä ja paikka kakkoskierrokselle, niin päätimme siirtää matkan ajankohtaa.

Eilen saavuimme ja meillä on vuokralla sellainen pikku Peugeot. Ihan näppärästi kulkee ja mies sillä huristelikin mua kentälle vastaan eilen Valenciasta. Meillä on hotelli Barcelonan keskustan ulkopuolella ja ihan kätevältä on vaikuttanut, kun siihen yhdistää kahden päivän julkisen liikenteen kulkukortin. Jätetään auto aina siihen keskustan laitamille ja siitä sitten metrolla kohteeseen. Mutta oli esimerkiksi kätevää, kun saatettiin ajaa suoraan Park Güellille, eikä tarvinnut kävellä ylämäkeen pitkää matkaa saati ottaa taksia.

Aamupäivällä mentiin siis heti sinne ja sen jälkeen Sagrada Familiaan ulkoa päin ihastelemaan. Kannattaa tosiaan kierttä kirkon molemmille puolille nähdäkseen kontrastin vanhan ja uuden rakennuspuolen välillä. Sisällä emme menneet, koska jono oli pitkä ja toinen meistä on käynyt paikassa kerran aikaisemmin.

Voi itku, päivitys hyvässä vauhdissa ja nyt on ihan pakko sittenkin lopettaa! Olemme lähdössä ajamaan Sitgesiin, jossa syömme vähän lounasta (erittäin myöhäsitä sellaista) ja sitten illaksi suuntaamme kehuttuun kokkikoulun ravintolaan. Saas nähdä, millaista on. Hiukan on kerkeammat odotukset... Mutta hips nyt ja sunnuntaina takaisin Suomeen.. Sitten päivitän reissusta lisää. Kauheen härdellin takia en ole voinut päivittää lupaamassani aikataulussa, mutta toivottavasti se ei karkoittanut koko lukijakuntaa!

Iloista viikkoa!

Raps, raps – Paperihääpäivä!

Aurinkoista aamua! Tänään meillä on 1-vuotishääpäivä ja täytyy kyllä sanoa, että aika on mennyt nopeasti. Ensimmäinen avioliittovuosi on ollut aika lailla sellainen, kuin olin kuvitellutkin. Tiedossa oli kaksi useamman kuukauden mittaista vaihtoa ulkomailla, mutta yllätyksiäkin tuli muutama suuri. Nekin oikein iloisia ja ihania molemmat.

Tänään meillä on suunnitelmana suunnata tuonne Turialle, eli puistoon, joka ympäröi keskustaa. Leivoin tänä aamuna mahtavan makean kakun, joka muistuttaa kylläkin jo ennen naimisiinmenoa tehdystä matkasta Key Westiin. Kyllä vain, kyseessä on key lime lie, tuo hypermakea ja kirpeä juustokakku. Maistoin juuri lusikalla tuosta vuoan reunasta ja todella hyvää tuli. Jippii, se onnistui! Meillä ei täällä kotona ole kunnon mittaa, joten käytin hätäpäissäni desin mittana Actimel -juoman purkkia. Ja hei toinen jippii: mies kömpi juuri pedistä maistamaan kakkua ja kommentti oli "erinomaista". Taisi olla hääpäiväkehulisää tässä mukana!

Miehen rastina on koota meille kiva eilen ideoitu pastasalaatti. Siihen tulee pastaa, kanaa, punaista pestoa, kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, fetaa, kuullotettua punasipulia, cashewpähkinöitä ja korianteria. Mums, mums, siitä on pakko tulla hyvää! Ei muuta kuin kirjat, aurinkorasvat ja viltti mukaan ja pyörällä kohti puistopiknikiä.

Illalle varasimme aivan huipun kuuloisen esityksen, nimittäin flamencoa. Tässä linkki illan esiintyjän tanssiin. Kannattaa antaa tuon (6 minuuttinen video) ensin latautua loppuun, ennen kuin alkaa katsomaan. Saa sitten katsoa ilman katkoksia.

Huomenna onkin sitten superaikainen herätys, sillä 6.30 lähtee kone kohti Suomea. En varmaankaan ota konetta mukaan, eli jos en saa kännykällä jotakin muutamaa riviä tänne päivitettyä, niin sitten voi tulla pidempikin tauko. Suoraan Suomesta nimittäin jatkamme edellisessa postauksessani mainitsemallamme road tripillä niin, että minä lennän Barcelonaan ja mies ajelee täältä Valenciasta kentälle mua vastaan. Siitä alkaakin sitten taas ihan uudenlainen seikkailu... 

Oikein lämpimiä päiviä kaikille!

Jälkimaininkeja ja matkan suunnittelua

Pilvistä päivää! Täällä on melkein koko päivän ollut pilvistä ja tuulista, mutta silti ihan mukavan lämmintä. Tuntuu, että olen nyt lääkkeiden myötä toipunut tosi hyvin muutaman päivän takaisista koettelemuksista. Ruokakin taas maistuu ja sain nukuttua viime yönä hyvin.

Vielä olen tänäänkin ottanut aika iisisti, eli kerrottavaa ei ihan kamalasti ole. Pyykinpesussa ja muussa perustoimissa on tämä päivä kulunut, eikä sen ihmeellisempiä suunnitelmia taida olla loppuillallekaan. Taidan kuitenkin houkutella miehen vielä toiselle pikku kävelylle koirien kanssa.

Kokosin äsken tosi mukavan ja ihan tavallisen välipalan mahdollisimman epänärästävistä aineksista. Laitoin maustamatonta jogurttia, banaania ja kuitumuroja ja päälle luikauksen hunajaa. Vettä olen kanssa koittanut nyt juoda enemmän, sillä suositus lääkäriltä oli 1-2 litraa päivässä. Rassaa vaan vähän tuo veden kantaminen kotiin, sillä kauppa ei ole ihan vieressä ja vaikka olisikin, niin silti joutuu raahaamaan ostokset aina tänne neljänteen kerrokseen. Se on melko rankkaa, jos ajattelee että meidän pitäisi kantaa tänne vettä 21 litraa viikossa, jotta molemmat voisivat juoda edes sen 1,5 litraa vettä päivittäin.

Närästysepisodin jälkeen jouduin myös luopumaan ainakin väliaikaisesti tämänhetkisistä herkuistani, eli appelsiineista, vihreistä superkirpeistä omenoista, appelsiinimehusta, salmiakista ja sipulista. Kahvia ja teetäkään ei suositella, joten niinpä meikäläisen ainoiksi juomiksi karsiutuivat mitkäpä muut kuin maito ja vesi. Suomessa on kyllä aivan mahtava valikoima erilaisia mehuja. Täällä erikoisemmat mehut ovat melkein aina nektareita, joten ne eivät ole niin mukavia juoda. Suosikkijuomani tuorepuristettu appelsiinimehukin jää nyt ainakin vähäksi aikaa pannaan, sillä en halua missään tapauksessa riskeerata itselleni uutta samanlaista tilannetta, kuin mikä taannoin oli.

Saimme tänään tehtyä viimeiset varaukset Barcelonan ja Arenys de Marin matkaa varten. Teemme pienen road tripin miehen kanssa, joka taitaakin jäädä ainoaksi pikku matkaksi Denian piipahduksen lisäksi. Mutta uskon, että tästä tulee tosi kivaa. Suunnitelmana on siis olla Barcelonassa 2 päivää, Arenys de Marissa yksi päivä ja paluumatkalla poiketa vielä Montserratiin. Kirjoitan myöhemmin tarkempaa suunnitelmaa ja toki sen jälkeen matkakertomusta kuvilla. Auton aiomme hyvän hinnan vuoksi pitää yhteensä 6 päivää, joten Valenciaan paluun jälkeen meillä on vielä 2-3 päivää aikaa kierrellä myös Valencian lähiympäristössä.

Tauti vei voimat

Huh, niin sitä sai taas homman balanssiin kun viime viikonloppuna oli kivoin päivä, niin nyt on takana kaksi karmeinta päivää.

Maanantaina pyöräilin miehen työpaikan läheisyyteen ja mentiin yhdessä lounaalle. Se oli sellainen tavanomainen pieni kuppila josta sai kolmen ruokalajin lounaan kahdeksalla eurolla. Alkuun sain tonnikalapastasalaatin ja pääruoaksi kalaa. Kala mua mietitytti kovastikin jo siinä vaiheessa, mutta jotenkin kohteliaisuudesta sitten kuitenkin söin annosta yli puolet. Kala oli kuivinta, mitä olen eläessäni nähnyt ja maistanut. Siis aivan tikkumaista, mattapintaista ja kovaa. Se oli varmasti paistettu tunteja ennen kuin tulimme syömään, enkä ole varma sen silytystavastakaan. Jälkkäriksi otin kahvin, joka oli hyvä.

Menimme vielä miehen työpaikalla käymään ja olikin kiva nähdä se paikka ekaa kertaa. Oli hauska tavata miehen lähimpiä työkavereita ja nähdä, missä mies työskentelee päivittäin. Hienon näköinen oli paikka, oikein valoisa ja avara avokonttoriksi.

Pyöräiltiin sitten takaisin ja tunsin, kuinka vatsaan alkoi sattua jo kesken pyöräilyn. Siitähän se alkoi... Niinpä makasin sängyn pohjalla tuskissani vuorokauden ennen kuin lähdimme lääkäriin. Uuvuttavan vatsataudin lisäksi kärsin aivan infernaalisesta närästyksestä, joka alkoi vasta yöllä. Mulla on ennestäänkin kokemusta erittäin kovista vatsakivuista ja lukiossa ne todettiinkin pahaksi vatsakatarriksi. Kuitenkin nämä kivut, jotka kestivät tauotta 14 tuntia(!!!), olivat jotain ihan omaa luokkaansa. Korvat, kurkku, selkä, rinta ja vatsa olivat tulessa. Onneksi vihdoin lähdimme lääkäriin ja pääsin pian hoitoon. Nestehukkaa korjattiin ja sain myös tehokasta, tilanteeseen soveltuvaa kipulääkettä. Eilen illalla sitten klo 22 jälkeen pääsimme pois ja meinasin jo kääntyä kannoillani, kun kipu alkoi taas tuntua taksia odottaessamme.

Kysyimme ala-aulasta, että tännekö maksetaan ja he olivat jo kirjoittamassa pelottavan kokoista laskua, kun kaivoin uudelleen kansainvälisen kela-korttini (eurooppalainen sairaanhoitokortti) esiin. Sen myötä hoito oli ilmainen!! En tiedä oliko sairaalassa ehkä ymmärretty se väärin, vai onko omassa sisälukutaidossani häikkää, mutta käsittääkseni tuolla kansainvälisellä kela-kortilla on oikeutettu lyhytaikaisen EU-maissa oleskelun aikana käyttämään terveyspalveluita kohdemaan kansalaisille tarkoitetuilla hinnoilla. Voihan toki olla, että lasku tulee myöhemmin kotiin suoraan kelalta, mutta katsotaan sitä sitten. Voin kuitenkin tämän ensimmäisen kela-korttikokemuksen perusteella suositella kortin tilaamista kaikille. Ei tarvinnut mitään vakuutus- tms. papereita täytellä tai soitella mihinkään mitään puheluita. Lähimpään sairaalaan vaan ja sillä selvä. Tästä voi jokainen tavallisen kela-kortin omistava hakea eurooppalaista sairaanhoitokorttia, mikäli kiinnostaa. Ja mikäli nyt ei kiinnosta, niin saattaa joskus kiinnostaa, kun on ulkomailla vaikkapa ilman omaa vakuutusta ja sairastuu äkillisesti... Sitten on hieno kaivaa kortti esiin.

Tulimme kuitenkin pikku korvennuksesta välittämättä kotiin ja täällä rakennettiin mulle sellainen sairaalasänkytyylinen viritelmä isosta viltistä, eli nyt saatoin olla kohotetussa makuuasennossa mukavasti. Edellinen oma tyynykyhäelmäni oli luokaton ja sen seurauksena lantioni oli koko ajan aivan puuduksissa ja selkä entistä enemmän jumissa. Yö meni ihan hyvin ja vaikka kivut välillä muistuttelivat olemassaolostaan, niin tunne oli aivan eri luokkaa kuin edellisenä yönä. Aamulla kävimme apteekissa ja nyt olen ottanut rauhallisesti.

Sunnuntaina on taas Suomen vierailu tiedossa, joten toivottavasti olen silloin kunnossa ja valmis matkustamaan. Tiedossa on nimittäin pääsykokeet....

Unohtumaton Bioparc ja huippu japanilainen rafla

Meillä oli eilen aivan huippukiva päivä. Sanoinkin miehelle, että oli varmaan paras päivä koko täälläoloaikana. Aamulla syötiin kauhea kasa munakokkelia ja muuta tuossa meidän meren puoleisella terassilla. Sitten loikoiltiin vähän ja lähdettiin kohti eläintarhaa. Paikan nimi on Bioparc ja sinne päästiin taas kätevästi metrolla.

Ööö... vihannekset oli vielä sisällä kuvan ottamisen aikaan.

Liput kustansivat suurinpiirtein saman verran kuin mitä akvaarioon viime viikonloppuna, eli vähän päälle 20 euroa. Hinta tuntui melko kovalta pulittaa, mutta koska molempia kiinnosti tämä erilaiseksi mainostettu eläintarha, niin kaivoimme lompuukit esiin. Tässä eläintarhan kartta.

Ensimmäiseksi jouduimme käydä haukkaamassa vähän ruokaa, sillä molemmilla oli kova nälkä. Patonki-ranskalais-annos oli aika huono, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Suuntasimme kohti Madagascar-aluetta. Ovista sisälle ja tupsahdimme tosi viehättävälle viheralueelle, jossa kiemurteli polku puiden ja pensaiden keskellä. Kävelimme hetken aikaa vain paikan tunnelmasta nautiskellen, kunnes joku jäi pensaaseen osoittelemaan. Herrajje! Siinähän oli veikeä pikku otus puussa istuskelemassa. Tai siis viisihän niitä olikin, kun alkoi tarkemmin bongailla! Otukset olivat tosi huippuhienoja ja todellakin kosketusetäisyydellä, sillä ne eivät olleet missään häkissä tai aidan takana, vaan siellä isolla alueella vapaana juoksentelemassa.

Mahdottoman sievä otus (lemurien)

Pari melkein yhtä sievää lisää, ihan käden ulottuvilla (fossa)

Tämän jälkeen suuntasimme päiväntasaajan alueelle. Siellä oli vähän tutumpia kavereita, mutta voi hyvänen aika, miten hienoksi koko eläintarha olikaan rakennettu! Tällä alueella oli esimerkiksi paljon korkeita vesiputouksia, kallioita, luolia, viheralueita, todella laguunimaisen herkullisia vesialueita, mielettömän hienoja puita ja muutakin kasvillisuutta. Aloimme vihdoin ymmärtää koko tämän eläintarhan hienouden. Vihdoinkin paikka, jossa eläimille on todella rakennettu omaa elinympäristöään vastaavia alueita ja vieläpä kunnollisen kokoisena. Koko alueen pinta-ala on 100 000 neliötä ja melkein kaikki pinta-ala on eläinten käytössä. Esimerkiksi eläintenhoitajien ja muun henkilöstön tilat oli rakennettu elinalueiden kallioiden sisään, joten ne eivät vie tilaa eläimiltä. Samoin kaikenlaisia kioskeja ja hodarinmyyntipisteitä oli turha etsiä ympäri aluetta, sillä ruokailualue oli heti sisäänkäynnin jälkeen ja sen jälkeen virvoitusjuomaa ja naposteltavaa saattoi löytää vain erilaisista automaateista.

Päiväntasaajan jälkeen suuntasimme Wetlandin alueelle. Siellä meitä odotti aivan mieletön yllätys. Virtahepo pienen (!) poikasensa kanssa. Ja hienous tässä touhussa oli taas se, että virtahepoja saattoi tutkiskella ihan läheltä. Lasin takaa kyllä, mutta virtahevot kellivät jättikokoisessa altaassa, ikään kuin akvaariossa siis. Ns. akvaarioikkuna oli varmaan 10 metriä leveä ja saman verran korkea. Siellä ne molskivat menemään ja näiden jättiläisten leikkiä oli kyllä häkeltävän hieno katsoa. Muualla eläintarhassa oli lapsien myötä melkoisesti ääntä, mutta tuntui että nämä kaverukset saivat senkin porukan hiljenemään. Mykistyneinä ihmiset katselivat kun noin kolmetonninen lihavuori suorastaan pyörähteli höyhenen kevysti vedessä.

Pieni virtahepo kiipeilee emonsa päällä
ja ihmiset ihastelevat haavi auki

Aikaisemmin olemme kokeneet vastaavaa Rotterdamin eläintarhassa, jossa oli samanlainen allas onnekkaita katsojia varten. Siellä ei tosin ollut virtahepo, vaan jääkarhu! Silläkin oli reilu viheralue, jonka kulmaukseen oli tehty samanlainen iso allas uiskentelua varten. Satuimme todella superonnekkaasti juuri paikalle, kun ruokinta oli käsillä. Eläintenhoitaja heitteli sille kaloja veteen, jotka se sitten kävi helposti sieltä käsin keräämässä. Siis aivan häkellyttävän hienoa sekin... Voi vitsi, hieno muisto!

Oma haaveeni on joskus uida meressä niin, että olen näköetäisyydellä valaasta. Esimerkiksi valashai olisi aivan mielettömän hienoa nähdä!! Se on maailman suurin hailaji ja voi painaa muistaakseni jopa käsittämättömät 20 tonnia. Voi itku, kunpa edes jonkun "pienen" valaan kanssa joskus pääsisi samoihin vesiin. Pakko liittää tähän kuva viime viikonlopun akvaarioretkeltä, jossa mies suostui kuvaamaan mut pahvisen sinivalaan edessä. Voinhan aina kaivaa tämän muiston esiin, jos en koskaan tuota unelmaa saa muuten toteen...

L´Oceanograficin akvaariolla

Virtahevon luota lähdimme talsimaan Savannille päin. Sielläkin oli taas vähän tutumpaa porukkaa, mutta jälleen kerran erityistä ihastusta herätti ihanat mangustit. Paitsi nämä hemmot eivät olleet nimellä mangusti, vaan "suricate".  Myöhemmin törmäsimme myös mangusteihin, mutta kyllä nuo suricatet olivat vieläkin veikeämpiä.

Kesken savannitouhujen kuulimme kuulutuksen, että kohta alkaa eläinten esittelyshow. Olimme vähän ennakkoluuloisia, että mikähän juttu tämä mahtaa olla, mutta läksimme silti amfiteatterille päin. Saatiin onneksi kelpo varjoisat paikat, joka oli tuossa +27 asteen helteessä tarpeen. Kesti perinteiseen tyyliin melko kauan, ennen kuin esitys alkoi. Itse kuvittelin, että kyseessä on joku tarinankerronta ja tyyliin joitain afrikan heimolaisia tulee sinne tanssimaan, mutta vielä mitän. Show oli tavallaan tosi vähäeleinen, mutta sitäkin häkellyttävämpi. Musiikit nyt oli taas vaihteeksi superkovalla, josta päättelinkin näppärästi, että siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, koska niiden kuulo on mennyt näissä kaiken maailman kuulutuksissa.

No mutta siis, musiikki alkoi ja paikalle vipelsi piikkisika. Se meni pitkin nurmikenttää ja kurvasi vielä pienen puronkin poikki herkkupalojansa hakemaan. Sitten se kipitti yhteen katsomon alla olevista ovista ja seuraava eläin tuli paikalle. Esitys oli todella hyvin organisoitu ja tarpeeksi rauhallinen, jotta siitä ei tullut sirkusfiilistä. Mieleenpainuvin juttu oli erilaiset petolinnut, jotka lensivät teatterin yli ja jopa katsomoon eläintenhoitajan käsivarrelle. Yleisössä kävi aina kohahdus, kun tosi uhkaavan näköinen lintu liisi ylitse tai laskeutui kovaa vauhtia aivan lähelle katsojia. Ne saivat palkinnoksi jokaisesta lennosta raakaa lihaa ja melko tyytyväiseltä ne näyttivät. Oli aivan mielettömän hieno kokemus ja jälleen jotakin aivan uutta, mitä ei ole ennen nähnyt. Valitettavasti en nytkään saa ladattua kuvaamaani videota tänne, joten joudutte tyytymään kuvaan. Ihan keskellä puron luona näkyy lintu.

Hoitaja piilossa pensaan takana linnun ruokahetken ajan.
Sen jälkeen hoitaja kiipesi viereemme penkille ja viittilöi pedon luokseen.

Kyyneleet pyyhittyämme suuntasimme jatkamaan savannikierrosta, mutta mikään ei oikein tuntunut enää niin vaikuttavalta, kun oli nähnyt noiden suurien lintujen lentävän aivan lähietäisyydellä. Vau...

Nyt alkaa sormet turtua näpyttämisestä, joten taidampa lopettaa tähän. Jaa! Enpäs lopetakaan, koska on ihan pakko kertoa vielä ihanasta illallisesta. Päätettiin, että nyt etsitään vaikka kiven kolosta paikka, jossa voi syödä shabu shabua, eli japanilaista ruokaa, joka valmistetaan itse pöydässä. Surffailin tovin ympäri nettiä ja kerroin miehelle pari paikkaa, joista sitä mahdollisesti voisi saada. Mies otti luurin käteensä ja soitti ja niin löytyi meille paikka, eli Kaede! Jossakin arvostelussa luki, että paikka ei ole mitenkään kovin erikoinen sisustukseltaan, mutta henkilökunta suhtautuu ruokaan intohimoisesti. Napakymppi! Juuri sellaista etsimmekin.

Puoli tuntia ennen lähtöä täydellisen aurinkoinen päivä ropsahti sateeksi. Se ei haitannut muuten kuin siten, että olin vihdoinkin aikonut laittaa uudet punaiset kangaskengät jalkaan ja nytkään se ei sitten onnistunut. Oh well, melko pieni huoli kun tiesi saavansa kohta huippua japanilaista ruokaa vatsaansa. Ei voi muuta sanoa, kuin että homma toimi kuin unelma. Tarjoilija oli todella ystävällinen, ruoka oli erinomaista ja hintakin oli ok. Sisustus tosiaan oli melko lounasruokalahenkinen ja me olimme paikan kaksi ainoata asiakasta, mutta se ei menoa haitannut. Olimme padan hurmiossa ja paperinohuet lihanpalat saivat yksi toisensa jälkeen sukeltaa siivilän turvissa kiehuvaan keitinveteen... Uu lalaa, täydellistä!

Shabu shabu on hyvää hyvää!

Nyt lopetan, kiitti ja moro. En kirjoita tähän nyt mitään pelistä, vaan ruodin sitä sitten ehkä vähän huomenna. Tai sitten en, koska jokainen päivä- ja iltalehti tekee sen varmasti puolestani. Niinpä siis kaikille rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja muistakaahan latailla paristoja uuttta keväistä viikkoa varten!