lauantai 14. toukokuuta 2011

Täydellisyyttä hipova kurpitsapasta

Hur-raa! Tekstit palasivat, Suomi voitti Venäjän aivan huippumatsilla ja taas paistaa aurinko. Lämmöksi on luvattu mahtavat +27 ja puolipilvistä päivää kauppaavat. Ostettu!

Eilen kokeiltiin miehen kanssa ihan uutta pastareseptiä. Kyseessä oli täydellisyyttä hipova kurpitsapasta. Siksi vasta hipova, koska meinaamme seuraavalla kerralla vähän hienosäätää sitä vielä. Mutta tässä siis ohje.

Kuva otettu jälleen iPhonella, eli jälki on nyt vähän tällaista...


400g kurpitsaa
200-250g pastaa: rigatoni, penne, fusilli, caserecce, tms. 
puoli lasia valkkaria
pieni sipuli
rosmariinia tai salviaa maun mukaan, sekä timjamia jos tykkää
50g savupekonia, ilmakuivattua kinkkua tai muuta voimakasmakuista lihaa niin halutessaan
suolaa ja pippuria (tai kasvislientä)
oliiviöljyä ja nokare voita
hyppysellinen paahdettuja pinjansiemeniä
voimakasaromista juustoa raasteeksi, esim parmesaani

Silputaan sipuli ja kuullotetaan sitä pannulla oliiviöljyssä, jossa halutessaan voi aluksi hetken ajan lämmittää rosmariinia tai salviaa makua tuomaan. Poista sitten yrtti. Puolet kurpitsasta kuutioidaan ja vipataan samalle pannulle sipulin kanssa. Kaadetaan ylle puolisen lasillista valkoviiniä, jonka annetaan haihtua kuumassa lämmössä. Alennetaan lämpötilaa ja lisätään lasillinen vettä (sekä suolaa ja pippuria) tai kasvislientä. Keitetään vajaa varttitunnin verran, jotta kurpitsa kypsyy. Rullataan sitten tehosekoittimessa soosiksi. Jos lopputulos on liian paksu, lisätään vielä hieman vettä. Aika paksu saa ollakin, mutta notkea.

Loput kurpitsasta silpaistaan lastuiksi tai tikuiksi, joita sitten ruskistetaan pannulla nokareessa voita ja tilkassa oliiviöljyä, kanssa rosmariinin tai salvian. Hetken päästä lisätään kuutioitu pekoni tai vastaava, halutessaan myös tuoretta timjamia ja maun mukaan suolaa. Keitetään pasta, sekoitetaan kaikki keskenään, lastataan lautasille, koristellaan paahdetuilla pinjansiemenillä, maustetaan aromikkaalla juustoraasteella ja nautitaan! Resepti on poimittu Chefblogista.

Tämä kopioitu siis kaikkinensa blogista Keittiö Piemonten sydämessä. Ihana blogin nimi, muuten. Kuva on itse nappaistu eilisestä annoksesta. Ohjeesta poikkesimme vain sen verran, että laitoimme enemmän valkkaria, jotta homma muhevoitui oikein hyvin. Lisäksi laitoimme hiukan enemmän kurpitsaa ja kinkkua. Ohjeesta poiketen mukaan meni myös pari kynttä valkosipulia pieneksi pilkottuna. sipulin joukkoon heti alussa. Ostimme muuten aivan täydellistä kinkkua tiskistä eilen. Olisi ehdottomasti pitänyt ostaa enemmän ja pyytää siitä siivuja, niinkuin myyjä ensin ehdotti. Nyt voisi aamulla lehauttaa sellaisen tuohon Ruispalalle ja mennä aurinkoon nautiskelemaan. 

Pinjansiemenet ohjeessa olivat aivan must juttu, eli älkää missään tapauksessa korvatko/ jättäkö niitä pois.  Yrttinä käytimme ainoastaan rosmariinia, koska täältä on ollut yllättävän hankala saada tuoreita yrttejä. Kyllä on pari kertaa tullut suomalaisten markettien hienoa yrttivalikoimaa ikävä. Omaan keittiöön onkin suunnitteilla ikkunan alle pieni taso, johon voi laittaa yrttejä kasvamaan. Kummitädillä on aina aivan mielettömät tuoksut siinä keittiön pöydän ääressä, joten esimerkki on olemassa!

Kastikkeen amatöörianalysointia vielä hiukan: Käytimme "perhospastaa", eli parfallea ja valinta osoittautui erinomaiseksi. Tulikin ihan sellainen fiilis, että tätä pastaa täytyy tehdä ensi vuonna heti, kun ensimmäiset kevään merkit ilmestyvät. Kepeät perhosmuodot, aivan mielettömn upea kurpitsan väri ja hennot tuoksut tuovat kesän ihan takuulla ainakin päivällä parilla lähemmäksi, kun tätä syö. Vielä kun heitteli raastettua parmesania annoksen päälle, niin ainakin itsestäni näytti siltä, että perhosilla oli mahtava niittykin lautasella. Maku oli todella vieno ja pehmeä. Ihan ekan haarukallisen jälkeen olin lisäämässä jos jotakin, mutta mies rauhoitteli, että maistele hetki. Hänelläkin oli mennyt pari suupalallista, ennen kuin maun hienous ja herkkyys oli löytynyt. Totta tosiaan. Tämä pasta tarvitsee vähän aikaa ja rauhaa maistuakseen ja sitten kun se saa tarpeeksi tilaa ja ajatusta, niin voi mitkä hienot maut sieltä löytyvätkään! Siltikin.... meille jäi fiilis, että tätä täytyy kokeilla vielä muutaman pikku muutoksen kanssa uudelleen. Sen kun teemme, niin laitan sitten vaikka viestiä tänne. 

Mies joskus vähän hymyilee mulle, kun kaikesta syntyy niin voimakkaita visuaalisia tuntemuksia. Visuaaliset kokemukset ovat mulle tosi tärkeitä ja niiden voimakkuutta ja näkemistä kun ei voi estää, enkä haluaisikaan...Olen muuten huomannut, että tosi usein kehun jotakin ruokaa nätiksi. Esimekiksi ruodoton kalafile voi olla todella nätti. Oranssina, kiiltävänä ja painavana siinä leikkuulaudalla. Kalan nätteysarviointi on muuten suoraan peruja iskältäni, joka oli innokas kalan ystävä.

Pahoittelen, kun päivityksestä tuli vähän sekava. Olin niin innoissani tuosta eilisestä uudesta tuttavuudesta. Meillä leijui täällä kotona aivan valtavan ihana, huumaava tuoksu, kun tultiin koirien kanssa iltalenkiltä. Ehdottomasti taas uutta pastareseptiä kokeiluun piakkoin. Kotona Suomessa mua odottaakin iskän mulle ostama mielettömän hyvä pastakirja, Aglio & Olio. Voin suositella aivan erinomaisten ja silti helppotekoisten reseptien vuoksi!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Kadonneet tekstit

Bloggerissahan on kahden päivän ajan ollut erinäisiä ongelmia ja niiden vuoksi blogistani on kadonnut kaksi viimeisintä päivitystä. Toinen oli Pilkun makaronilaatikko ja toinen mun shalottisipuli-feta-tomaattipyrépastaohje. Höh!

Vähän kyllä harmittaa, kun ne antaamuksella tänne väänsin ja nyt niitä ei enää ole missään. Googlesta löytyy "pilkun makaronilaatikko" -hakusanoilla linkki, mutta se ei ole kuitenkaan toiminnassa. Myös omissa tilastoissani lukee, että viimeisin päivitys on tehty 11.5, eli toissapäivänä, kun kirjoitin tuon IVAM-stoorin. Niinpä ne ovat nyt kadonneet bittiavaruuteen.

Täytyypä tässä nyt vähän koota ihtiään ja palata kirjoittamaan ohjeet uudemman kerran. Nyt ei pysty, kun pitää alkaa kokeilemaan ihka uutta pastareseptiä. Tähän tulee mm. kurpitsaa, savukinkkua, salviaa, valkkaria ja pinjansiemeniä. Eipä kuulosta hyvältä! Nam. Odotukset ovat korkealla.

Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille! Palaan asiaan taas myöhemmin mm. hauskan kokeiluohjeen merkeissä, joka eilen loihdittiin.

torstai 12. toukokuuta 2011

Pastassa feta, tomaattipyré ja shalottisipuli maistuu!

Tässä ohje tosi helppoon ja nopeaan pastaan. Lisäksi tähän tarvitaan älyttömän vähän aineksia, joista suurinta osaa voi lisäksi pitää aika pitkään säilössä. Tässäpä pieni, mutta tehokas lista:

4-5 shalottisipulia koosta riippuen
valkosipulia
fetaa
tomaattipyrétä
pennepastaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Tässä annoksessa on kolme asiaa pielessä, eli lähtökohtaisesti ei kovin hyvä kuva.
Kastiketta on liikaa per annos, pasta on väärää ja fetana on käytetty kovempaa salaattijuustoa,
sillä täältä main ei sitä ihanaa pehmeää tetrafetaa löydy.
Paista öljyssä siivutetut valkosipulit ja pilkotut shalottisipulit. Pyörittele hetken aikaa niin, että sipulit pehmenevät ja saavat kiiltoa. Lisää purkki tai kaksi tomaattipyrétä ja anna lämmetä ja paistua rauhassa. Mausta ja lisää paloitellut fetat. Oma suosikkini on siinä tetramaisessa pakkauksessa myytävä feta. Anna fetan lämmetä ja pehmentyä, mutta jätä homma niin, että palat pysyvät edelleen paloina, eivätkä liukene kastikeeseen. Lisää kikkare keitetyn pasta-annoksen päälle ja nauti!

Tätä kastiketta ei siis tosiaan tarvita kovin paljoa per annos, sillä maku on vahva. Tässä korostuukin siis se, että pasta keitetään varoen al denteksi.

Tämä on muuten mielestäni kelpo kasvisvaihtoehto muuten kasvisruokia karttaville henkilöille. Itse olin ennen aika vahvasti liha/kala/kana -naisia, mutta nykyään kiinnostun kyllä ihan kaikista ruoista, on niissä lihaa tai ei. Oikeastaan olen alkanut vähän jopa kallistumaan lihattoman puoleen, mutta katsellaan nyt. Tässä ruoassa on kuitenkin niin miehekkään vahvat maut, että tämä on kaikkien pelkäämistä luikeroisista mauttomuuksista kaukana.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pilkun makaronilaatikko

Kas tässäpä meidän porukan suosikkimakaronilaatikon ohje:

puoli pussia makaronia
400 g jauhelihaa
purkki Barilla-pastakastiketta (erittäin toimivia makuja mm. pecorino ja gorgonzola)
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
4 desiä maitoa
1-2 munaa koosta riippuen
vuohenjuustoa/fetaa
suolaa
paprikajauhetta
valkopippuria
juustoraastetta
korppujauhoja

Paista valkosipulit ja hakkeloitu keltasipuli pannulla oliiviöljyssä. Heitä mukaan jauheliha. Lisää pastakastike ja anna porista pikku lämmöllä jonkin aikaa. Keitä sillä aikaa makaronit.
Lisää pastakastikkeeseen mausteet.
Sekoita keitetyt makaronit ja pastakastike kattilassa yhteen ja lurauta mukaan yhdistetty muna-maito-valkopippuri-suola -seos. Sekoita tasaiseksi ja kaada uunivuokaan. Nostele joukkoon halutessasi juustonokareita ja heittele koko komeuden päälle juustoraastetta ja korppujauhoja.

Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Nyt ei ikävä kyllä ole kuvaa tähän hätään, mutta koitan muistaa lisätä sellaisen seuraavan kerran, kun tätä lajiketta väsään.

IVAM eli Valencian modernin taiteen museo

Huomenta kaunokaiset ja komistukset! Olipa heti hyvä fiilis, kun heräsin. Toivottavasti tunnelma jatkuu koko päivän ja saan samanlaisella ilolla toivottaa miehen työmatkalta kotiin.

Hän on ollut siis Saksassa työmatkalla maanantaista tähän päivään, eli suorastaan taivaallisen lyhyen ajan, jee! Työmatka on ollut kuulemma oikein tehokas ja paljon ovat saaneet aikaan, hienoa. Kyseinen paikka on siis Bamberg, josta meillä molemmilla oli jostakin syystä ennakkoluulo, että varmaan taas johonkin teollisuuskaupunkiin pääsee... Mutta vielä mitä. Bamberghan on hurjan kauniin näköinen pieni kaupunki, ainakin googlen kuvahaun perusteella. Katsokaa vaikka tästä!

Työporukka oli eilen ollut parsaravintolassa illallisella. Siellä oli kuulemma torit ja kaikki kaupat keskittyneetkin lähinnä parsan myymiseen. Sekä alkuruoassa, että pääruoassa oli ollut pääasiassa parsaa, mutta siellä oli tarjoiltu myös parsavanukasta jälkiruoaksi. Mahtoikohan mennä yli? :)

Mulla oli täällä eilen sellaiset kuviot, että päätin tosiaan lähteä käymään siellä modernin taiteen museossa. Otin tuosta ratikan ja huristelin sillä Serranon torneille saakka. Sitten kävelin Turian vartta pitkin jättimäinen jätski kädessä kohti museota. Olikin eka kerta, kun olen käymässä Serranon tornien toisella puolella. Jäätelömauista oli toinen valinta suosikkini dulche de leche (eli makea maito), joka oikeastaan maistuukin aika suolaiselta. Toiseksi valitsin kinderin, joka oli siis vaniljajäätelöä, mihin oli sekoitettu murskattua Kinder-suklaata. Ei hyvä! Tai siis ei pahakaan, mutta vikavalinta silti, kun vaihtoehtoina olisi ollut monenlaisia muitakin herkullisia vaihtoehtoja. Ensi kerralla sitten tarkempana.

Pääsin museolle ja jäin ihan hoo moilasena siihen seisomaan. Koko ovirivistö oli lasia, eikä sisään nähnyt peilien takia ollenkaan. Tai sitä vähää, mitä näkyi, näytti olevan pimeänä. En sitten mennyt kokeilemaan ovea, vaan tarkastelin kaikenlaisia lappuja siinä lähistöllä, niinkuin mikäkin hiippari. No, sitten näin yhden pariskunnan menevän ovista ja siitähän itsekin rohkaistuin. Mikähän tuossakin on, että ei uskalla kokeilla ovea, joka näyttää lukitulta? Ja mikä tekee tavallisesta ovesta toista lukitumman näköisen? Jotkin rautaovethan näyttävät aina olevan lukossa ja sitten se onkin yllätys, mikäli se vielä aukeaa kevysti. Elämän ihmeellisyyksiä!

Niinpä pääsin sitten hiippailemaan sisälle. Olen ihan poikki kuumuudesta ja kävelystä, joten jäi penkille hetkeksi istuskelemaan. Ulkona oli siis +25 lämmintä ja melkein tuuletonta. Kuitenkin lähtiessäni taivas oli pilvinen ja pientä sadettakin näytti tulevan. Niin vain pilvet kuitenkin yhtäkkiä väistyivät ja tilalle tuli painostava kuumuus. Istuin siinä penkillä hetken ja kuuntelin hiljaista museota ja nautin sisällä olevasta viileydestä. Hetkinen! Nukahdinkohan istualleni hetkeksi? Huh, aika väsynyt siis taisin olla.

Menin lipputiskille ja tervehdin. Pää oli edelleen painuksissa, eikä virkailija liikahtanutkaan. Sanoin hiukan kuuluvammalla äänellä hei ja sitten pää nytkähtikin nopeasti ylös. Silmät tosin näyttivät harhailevan. Hänkin siis nukkui! Pyysin yhtä lippua ja kuulin museon olevan ilmainen, sillä esillä on vain kaksi näyttelyä. Niinpä kipusin ekaan kerrokseen ja mitäs muuta siellä olikaan, kuin tila täynnä sijaamattomista vuoteista, taitelluista peinoista ja pinotuista muhkeista tyynyistä maalattuja teoksia. Katselin sen sitten suu auki läpi. En siis ihmetyksestä, vaan koska en saanut haukotuksia loppumaan.

Vähän nolo oli myös tilaan tulemiseni. Ovet näyttivät lasisilta liukuovelita ja jäinkin urpona niiden taakse ihan lähelle seinomaan, että eivätkö ne nyt aukea. Sitten pari askelta taaksepäin ja sama homma. Sitten tajusin virkailija ovien takana nousevan kyllästyneen näköisenä ylös ja sitten hoksasin sinänsä ihan tavallisen näköiset pystykahvat, joista vetämällä aukesi ihan tavallinen ovi. Vähän nauratti molempia. Poislähtiessäni hymyilin ja ilmeilin, että nytpä osaankin jo ja eikä mitään, rempaisin lasioven kolahtaen väärään suuntaan. Ei siinä auttanut kuin naureskella ja liueta paikalta vähin äänin.

Käväisin tässä välissä museon kirjakaupassa, koska sitä oli kehuttu. Ei ehkä ihan kehujensa arvoinen, mutta yhden pienen lahjan siipalleni löysin. Hän kun pitää äly- ja taitopeleistä, niin nyt onkin taas yksi hauska uudenlainen peli häntä täällä odottamassa.

Toinen näyttely sijaitsi talon kulmalla, jonne mentiin uolkokautta. Älkää nyt, mutta sekin ovi näytti siltä, kuin se oli vain henkilökunnalle tai vaihtoehtoisesti jokin hyvin harvoin käytettävä takaovi. Läksin kuitenkin rohkeasti kokeilemaan ja sieltä pääsinkin ihanan viileään, tummaan näyttelytilaan. Esillä oli tämä. Kyseessä oli omasta mielestäni aivan loistava näyttely. Koskettava, kiinnostava ja taidokas. Kuvissa oli siis lapsia eri maista, näyttely oli UNICEFin kanssa tehty. Osa kuvista oli niin koskettavia, että piti koota itsensä katsoakseen uudelleen. En ole muistaakseni koskaan kokenut mitään valokuvaa niin voimakkaasti kuin täällä. Liikuttavin kuva esitti murrosikäistä afrikkalaista poikaa kalliolla seisomassa. Hänellä on huiveista kääritty päähine päässään, eikä kuvassa ollut oikeastaan mitään muuta. Tai nimenomaan oli: ilme. Silmissä saattoi nähdä juuri ja juuri pintaan nousemassa olevan kyyneleet, pientä jännitystä poskissa ja aavistuksen omaisen rypyn silmien välissä. Voi itku, se oli upea!

Huh, nyt ei olekaan tuon muistelun jälkeen paljon sanottavaa. Jos siis Isabel Muñosilla on joskus jossain näyttely ja teillä on mahdollisuus mennä, niin suosittelen! Googlen kuvahaullakin jälleen löytyy hänen joitain teoksiaan, jos kiinnostaa tutustua.


Nyt hattu päähän ja aallonmurtajalle koirien kanssa kävelemään. Tänään tulossa taas kuuma pilvetön päivä. Illalla tulee kulta ja sitten katsotaan yhdessä päivän lätkäpeli. Eilen tein makaronilaatikkoa ja tuli muuten oikein hyvää, paitsi makaronit itsessään olivat ehkä hiukan liian isoja. Laittelen ohjetta myöhemmin. Samoin tulossa on ohje toissapäivältä. Kyseessä siis erittäin maukas ja helppotekoinen kasvispasta.


Kiinnostavaa keskiviikkoa! Varmasti tässäkin päivässä on jotakin erityisen kiinnostavaa, vaikkapa yksityiskohta jota ei ole ennen huomannut....

maanantai 9. toukokuuta 2011

Akvaariossa

Aurinko paistaa porottaa ja säätiedotuksen mukaan samanlaista olisi luvassa kokonainen viikko! Olimme lauantaina tiedepuistossa käymässä ja oli kyllä kiva kokemus. Olemme molemmat sellaisia innokkaita akvaariokiertäjiä, että melkeimpä jokaisessa maassa, missä olemme yhdessä matkustaneet, ohjelmaan on kuulunut akvaariossa käynti.

Juuri kun pääsimme sisään, oli alkamassa delfiinishow. Olen käynyt sellaisessa viimeksi pikkulikkana Tampereella, joten tämä kiinnosti kovasti. Niinpä juoksimme kovaa vauhtia katsomoon ja koska olin unohtanut vyön kotiin, niin meinasi siinä hötäkässä housutkin tipahtaa. Show oli kiva, mutta täytyy kyllä silti ihmetellä, että eivät delfiinien esitykset olleet juurikaan parin kymmenen vuoden takaisesta muuttuneet. Olisihan mielenkiintoista nähdä komeiden hyppyjen lisäksi sitä, kuinka hämmästyttävällä tavalla delfiinit kommunikoivat keskenään ja sitten toisaalta ihmisten kanssa. Oli muuten kiva, kun showssa olivat mukana myös kasa uimahyppääjiä. Altaan kulmassa oli pari ponnahduslautaa ja yksi hurjan korkea masto, josta uimahyppääjät hyppäsivät. Kuvasin tänne hienon videon uimahyppäjästä ja delfiineistä, mutta en jostain syystä saa laitettua sitä tänne. Tylsää!

Akvaario oli kaiken kaikkiaan ok, mutta ei mikään huikea kokemus. Hintakin oli mielestäni kova, 22,50 euroa. Esimerkiksi Genovan (Italia) akvaario oli todella hieno, samoin mieleeni on jäänyt jo useampi vuosi sitten käymäni kallioakvaario Kreikassa. Siellä akvaario oli siis aivan meren rannalla (oikeastaan hiekalla) ja sinne mentiin sellaiseen kalliokellariin, jossa pohjavedet vaan solisivat seinissä ja lattioissa. Oikein autenttista ja mieleenpainuvaa.

Akvaarion jälkeen suuntasimme keskustan ravintola-alueelle, mutta olimme jälleen auttamattoman ajoissa liikenteessä. Kello oli seitsemän ja suurin osa kuppiloista oli yhä visusti rautaverhonsa takana. Niinpä kiertelimme ja kaartelimme ja vihdoin eteemme osui mukavan näköinen pieni italialainen rafla, jonne sitten ensimmäisinä asiakkaina kipitimme sisään. Saimme ikkunapöydän ja tilasimme pastat. Oli kyllä taivaallisen hyvää! Tänne tulemme ihan ehdottomasti uudelleen...

Tässä pitäisi taas terästäytyä, nimittäin paikan nimien ottamisessa muistiin...
Illallisen jälkeen jännitimmekin taas peliä ja kivaa oli! Tosiaan katsomme matsit netistä aina ainakin puoli tuntia myöhässä, joten pitää olla visusti erossa netistä sillä aikaa, ettei näe tulosta vahingossakaan. Tänäänhän tulee muuten jännä Venäjä-matsi, joka on tietenkin pakko katsoa. Ikävä vaan, että mies viilettää silloin työmatkalla Saksassa, eikä tunnelma ole ikinä samalla lailla kohdillaan, kun katselee yksin. Silti aion katsoa pelin. Jos vaikka tuo meidän ärhäkämpi tyttökoira olisi enemmän jääkiekkoon päin, kun taas inan verran herkänpuoleinen poikakoira katselisi varmaan mielummin vaikka Emmerdalea!

Nyt siis pari yötä keskenään koirien kanssa tiedossa. Huomenna vaikka sää tulee olemaan lämmin, niin ilmassa saattaa leijailla myös vähän sadetta. Niinpä huominen toiveeni on päästä käymään Modernissa museossa. Raportoin taas myöhemmin lisää. Keväistä maanantaita kaikille!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äiti

Tänään vietetään äitienpäivää. Haluaisin toivottaa kaikille äidelle ansaitsemaanne päivää. Vuoden 364 muuta päivää taitavatkin usein kuulua lapsille. Huolenpitoa, nukuttamista, herättämistä, rakkautta, aterianvalmistusta, välittämistä, opettamista, laulua, leikkiä, hoitamista...

Nauttikaa äidit päivästänne. Ottakaa siitä kaikki irti ja muistuttakaa, että äideillekin voi osoittaa samoja välittämisen ja huomioimisen hetkiä vuoden jokaisena päivänä. Pienet kehut ja kiitokset siivittävät vanhemmat keveämmin haasteellisen kasvatusprosessin läpi. Ja miksi eivät vanhemmat tarvitsisi rohkaisua ja kiitosta oman kasvatustapansa tiellä?

Ei kukaan vanhempi oli valmis silloin, kun lapsi syntyy. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kaiketi väsyttävää ja ärsyttävääkin. Vielä lapsen kasvettua vanhemmat saattavat kritisoida toistensa kasvatusmetodeja ja pohtia itsekseen, kuinka missäkin asiassa tulisi toimia, mitä pitäisi sanoa. Koskaan ei ole valmis, kaiken osaava äiti. Mutta sillä hetkellä kun lapsi syntyy, omissa käsissä on mahdollisuus ystävällisemmän, auttavaisemman ja onnellisemman maailman rakentamiseen.

Vielä muutama sana omasta äidistäni. Perheemme menetti hänet muutama vuosi sitten muutama päivä ennen joulua. Olin jostain syystä jo noin kymmenen vuotta pelännyt sitä päivää, kun joudun sanomaan äidilleni ja isälleni hyvästit. Tämän kuluttavankin pelon vuoksi aloin tietoisesti kertoa heille enemmän ja useammin, kuinka paljon heitä arvostan ja rakastan. Tein selväksi, että olen kiitollinen kaikesta, mitä he ovat eteeni tehneet. En halunnut jättää mitään epäselväksi tai niin, että joutuisin jälkikäteen miettimään, miksi en saanut sanaa suustani silloin, kun se oli vielä mahdollista. Alussa rakkaudesta kertominen tuntui hankalalta ja jopa jotenkin nololta. Jatkoin silti ja se kannatti.

Kun äitini viimeinen päivä koitti, sydämeni oli raskas kuin lyijy, kauhun ja pelon kipristämä. Kuin itsetehdyllä lautalla mustan raivoavan meren keskellä seilaamassa. Läheiset kukin omalla lautallaan, tuskin näköetäisyydellä, mutta tiukasti käden otteessa.

Kuukauden kuluivat, ennen kuin näin ensimmäisen kerran auringon, joka sai aikaan kauan kadoksissa olleen aidon onnen hymyn. Lautta, jolla edelleen seilaan on nyt rauhallisilla vesillä. Koskaan ei tiedä, millä hetkellä elämän meri muuttuu taas teräviksi aalloiksi, tummiksi vyöryviksi massoiksi, ahnaiksi pyörteiksi, mutta allani on lautta, joka on tehty äitini neuvoista ja opeista. Se kestää ja kantaa ja taitaa siinä kevyt automaattiohjauskin olla, ettei ihan väärää suuntaan tule otettua. Niin, ja onhan vieressäni onneksi järkkymätön hinaajakin nykyään..

Äitini oli yksiselitteisesti koko elämäni vahvin keulakuva ja tärkein tukihenkilö. Hänessä näkyi viisauden ja hyvyyden liitto. Huumorintajua ei puuttunut, eikä liioin tiukkoja ohjeita. Toivon, että olen välillä edes häivähdys omasta äidistäni.

Eniten elämässäni olen pyrkinyt keskittymään äitini opettamaan myönteisen ajattelun voimaan. Voivottelu ja ainainen valittaminen on helppoa, sen osaavat kaikki. Sen sijaan hymy, sinnikkyys ja toisten kannustaminen vaativat enemmän. Se, että on positiivinen on ainoastaan merkki siitä, että on kokenyt elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi ymmärtää olla nurisematta kaiken maailman pikku asioista.

Kiitos äiti.