maanantai 20. kesäkuuta 2011

Matkalaukun tehokas pakkaaminen

Heippa, 


koetan tarjota nyt ikuisuuskysymykseen "Kuinka pakata järkevästi, tiiviisti ja tehokkaasti?" jonkin näköistä vinkkipankkia. Jos tavoitteena on siis saada mahtumaan mahdollisimman paljon tavaraa rajalliseen tilaan ja selkä on siinä kunnossa, että voi sitten sen hillittömän painavan laukun itse nostaa, niin tässä on siihen keinot. Osa on kopioitu aikaisemmin lehdessä julkaistusta jutusta, mutta täydensin ohjetta hieman. Olkaa hyvät!


- Pakkaa sukat ja muut pienet asusteet kenkiin ja kengät pusseihin. Asettele kengät tiiviisti vastakkain. Mikäli kengät ovat kovaa materiaalia, eivätkä taivu yhteen, tilkitse väliin jäävä rako pienillä vaatteilla.


Tiivis paketti.


Kengät muoto pysyy hyvänä, kun sen täyttää esim.  sukilla.


Lenkkariin mahtui aamutakki!


- Sijoita painavat esineet (esim. juuri kengät) mahdollisimman alas renkaiden päätyyn, jolloin painopiste on alhaalla ja laukku tuntuu kevyemmältä ja on vakaampi liikutella.

- Sijoita housut alimmaiseksi niin, että lahkeet ja vyötärö roikkuvat laukun ulkona. Rullaa paidat ja muut vaatteet mahdollisimman tiukoille rullille ja aseta ne housujen ja muiden pitkien vaatteiden päälle. 
Käännä lahkeet ja vyötärö lopuksi muiden vaatteiden päälle. Jos matkassa on pyyhe tai jokin muu laaja-alainen vaate, aseta se päällimmäiseksi muita vaatteita suojaamaan. Tämän ansiosta laukkua avatessaa laukun puoliskoista ei myöskään pääse tippumaan yksittäisi tavaroita, vaan järjestys pysyy hyvänä.


Aikaisemmin hankkimamme saviset kaapin nupitkin pääsivät
turvalliseen koloon matkustuksen ajaksi.
Hellemekko toimii vaatesuojana.
- Pakkaa rintaliivit sisäkkäin ja täytä kupit pikkuhousuilla. Näin kupit säilyttävät muotonsa, mutta eivät vie silti tilaa.


- Unohda kovat meikkipussit ja pakkaa meikit ja hygieniatarvikkeet mahdollisimman joustavaan ja pehmeäkankaiseen pussiin. Vuotovaaraiset tuotteet voi pakata sitä ennen esimerkiksi minigrip- tai vaikkapa hedelmäpussiin, mikäli nuukuus iskee. Näin tuotteet ovat pussissaan "muovattavissa" ja ne asettuvat muiden tavaroiden joukkoon paremmin. 


- Sijoita minikokoisiin, täytettäviin shampoopulloihin. Standardikokoiset pikkupullot riittävät mainiosti ainakin yhden viikon ajaksi pitkillekin hiuksille. Säästä rahasi, äläkä osta valmiita minituotteita esim. hiustenmuotoiluaineista. Täytä pikkupullo sen sijaan esim. muotovaahdon korvaavalla muotoiluvoiteella.


- Solmiot ja vyöt kannattaa laittaa kulkemaan laukun sivussa laitoja pitkin, jolloin ne pysyvät suorina ja hyväkuntoisina.


- Vaatteet pysyvät suorimpana, kun ne taitellaan normaalisti pitkittäissuunnassa, mutta puolikkaaksi taittamisen sijasta ne rullataan tiukaksi. 


- Rinkkaa pakkaavalle rullaus on ainoa oikea keino pakata. Tällöin rullat kuitenkin asetetaan rinkkaan pystyyn, jolloin tarpeen tullen voi vetäistä esiin vain yhden vaatteen.


- Käytä luovuutta, kokoa matkalaukkua kuin palapeliä. Jos jossakin on rako, sen tilkitsemiseen löytyy aina jokin tavara tai pieni vaate. 


- Perille saavuttuasi ripusta rypistyneet vaatteet kylpyhuoneeseen, kun menet kylpyyn tai suihkuun. Lämmin höyry suoristaa vaatteita kiitettävästi.


- Kun kotiinlähtö lähestyy, pakkaa valmiiksi omaan pussiinsa eritellyt likapyykit litteänä levynä muiden vaatteiden alle tai päälle. Näin kotiin tullessasi saat skipata yhden "puhdas vai likainen" -tuumailun suosiolla.


Pelkällä käsimatkatavaralla matkustaminen on rentoa ja huoletonta. Pakkaamiseen joutuu vain käyttämään hiukan enemmän järkeä ja suunnitelmallisuutta. Ajan kuitenkin säästää sitten monin verroin kentällä, kun saa lipua käsimatkalaukkunsa kanssa hihnalla tuskaisena laukkuaan odottelevien ohitse.


Toivottavasti tästä oli teille hyötyä ja ensi kerralla saattekin ängettyä laukkuunne rutkasti enemmän tavaraa. Ai niin, tuiki tärkeä vinkki vielä tähän loppuun: Kun shoppailu on kohteessa yltynyt liiaksi, eikä laukkuun kerta kaikkiaan mahdu enempää tavaraa, on aika pukeutua kaikkiin suurimpiin ja painavimpiin vaatteisiinsa. (Allekirjoittanut matkaa huomenna täältä helteestä melko hauskassa asussa itsekin: Tikkitakki, pari neulepaitaa, iso huivi ja sääripituisten housujen kaverina kiiltonahkakengät... Stetson onneksi mahtui laukkuun.)


Jos joku haluaa lainata esim. blogiinsa näitä vinkkejä, niin laitattehan lähteen mukaan. Kiitos!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Suihk suihk - nyt siivotaan!

Hip,

tuli väsy, niin ajattelin tulla tänne laittamaan pienen välipäivityksen tältä päivältä. Ollaan koko aamu käytetty siivoamiseen ja pakkaamiseen ja oi voi, kyllä sitä tavaraa on taas päässyt kertymään. Onneksi on hyvät pakkausniksit, joten varmaan saadaan tavarat kyllä mahtumaan. Eri asia sitten on, paljonko joudumme maksamaan ylimääräisistä kiloista. Ylihuomenna Suomeen lähtee täältä Valtsusta siis aikamoinen lasti: Kaksi koiraa, kaksi käsimatkatavaralaukkua, kaksi kannettavaa ja henkilökohtaista käsimatkatavaraa ja lisäksi sitten ne kaksi pommia, eli kaksi isoa ruumaan menevää matkalaukkua. Huh sentään! No, pian ollaan Suomessa ja nämä hikiset päivät täällä ovat muisto vain.

Näillä puheilla menenkin heti nyt tuohon parvekkeelle ja nuuhkaisen kunnolla lämmintä meri-ilmaa. Sitten pakkaamista jatkamaan. Olen kuvannut pakkaustapaani ja siitä on tulossa myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna kuvilla varustettu raportti. Kirjoitin joskus lehteen jutun pakkausvinkeistä ja se sai hyvää palautetta. Nyt liitän vähän kuvia mukaan, niin sitä on mukavampi lukea.

Sunnuntaita!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Palau de la Música

Täällä on kauhea siivoaminen käynnissä. Koiran karvoja on joka paikassa, ja kun ne on päistä suippoja, niin menevät esim. sohvan kuitujen väliin aika tiukasti. Imuria kun tänne paikkaan ei ole siunaantunut, niin tarraharjalla ja maalarinteippimytyillä niitä sitten koitetaan onkia. Sellaista huvitusta siis rannalla olon lisäksi ollut meille tänään tarjolla.



Eilen olimme katsomassa tai pikemminkin kuuntelemassa Valencian musiikkitalolla Palau de la Músicalla klassista konserttia. Se oli tosi hieno. Meillä oli todella piippuhyllyn paikat, ylin rivi ja ihan kulmassa. Halvimmat liput tietysti, muistaakseni 25 euroa kappale! Viimeinen rivi näytti olevan jonkin sortin extrarivi, koska meidän kummankaan jalat eivät mahtuneet riville, vaan painoivat tosi pahasti edessä olevaan penkkiriviin. Musiikkielämys oli kuitenkin huikea ja voin lämpimästi suositella tätäkin aktiviteettia. Konserttitalo on tosi kaunis ja se sijaitsee Turian puistossa suihkulähteiden ympäröimänä.

Meidän edessä istui mies, jolla oli vielä kuumempi kuin meillä. Sen piti ihan riisua päällä oleva paitansa ja kuivata hiuksensa ja naamamnsa, kuin pyyhkeeseen. Oli sillä toinen paita vielä alla, ettei ihan yläosattomiin heittänyt. Samoin meidän edessä istui sellainen tukevampi rouva, joka yritti kolme (!!!) kertaa päästä penkkirivin ja seinän välisestä raosta laskeutumaan alemmalle penkkiriville, jotta olisi nähnyt paremmin. Se istuutui yrityskertojen välillä aina hetkeksi puuskuttamaan ja viimeisen kerran jälkeen se sitten lähti könyämään rivinsä päähän ja virallista reittiä alemman rivin päätyyn.



Konsertin ekan osan soittajat soittivat tumma puku päällä, eikä eri konserttojen välillä ollut aplodeja. Itse olin jo ihan riehaantuneena läpyttämässä käsiä ensimmäisen konserton jälkeen. Väliajan jälkeen musikantit lähtivät irroittelemaan ja olivat ottaneet paitasilleen. Sitten myös konserttojen välissä taputettiin raivoisasti. Meistä kumpikaan ei ole muistaakseen käynyt koskaan kuuntelemassa pelkkää klassista musiikkikonserttia, niin tällaiset käytännöt oli meille urpoille uutta. Oopperaa, balettia ja näytelmiä kyllä on tullut nähtyä runsaastikin, mutta tämä oli ensimmäinen (mutta ei takuulla viimeinen) lajiaan.

Ai niin, naisten vessassa törmäsin hassuun juttuun. Siellä oli sisällä naistenhuoneessa jonoa tai oikeastaan sekalainen porukka naisia, jotka odottivat koppiin pääsyä. Siellä oli tiukka järjestys, sillä minua ennen sisään tullut nainen osoitti minua tuimasti sormellaan, josta ymmärsin pitää huolen mennä koppiin vasta, kun olen nähnyt hänen häipyvän omaansa ensin. Nimenomaan sormella osoittelua näkyi siellä koko ajan ja oma käsitykseni mukaan sellainen on epäkohteliasta. No, siellä se ei ollut, eikä kukaan näyttänyt loukkaantuvan, kun astui sisälle naistenhuoneeseen, että heti joku osoitti häntä sormellaan sen kummempia muuten kommunikoimatta. Koska Espanjassa ei tunneta käsitettä jono, niin kai se on sitten toimiva keino näin. Täällä onkin joutunut joko teroittamaan kyynärpäitään tai nielemään ärtymyksensä ikuisen etuilun edessä.

No jaa, nyt on kohta aika alkaa syömään. Eipä ole muuten aikoihin tullut kirjoiteltua mitään ruokapäivityksiä. Lieneekö johtuvan siitä, että ollaan kokkailtu hurjan vähän, joten ei ole paljon ollut kirjoiteltavaa! Höräsen nyt tuon lasillisen Horchataa (joku paikallinen ihme maito-pähkinäjuoma) tuosta napaani ja menen sitten kattamaan pöytää. Morjes!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Cirque du Soleil - Corteo

Toissapäivänä kun kävimme siellä rautakaupassa, niin näimme Cirque du Soleilin teltan pystytettynä yliopiston rakennuksen lähellä. Jo silloin, kun tulimme tänne ja mietimme mahdollista kivaa ohjelmaa appivanhemmille, niin ajattelimme ehdottaa CDS:iin menemistä. Niinä päivinä ei tainnut olla sitten esityksiä, joten asia jäi sikseen. Myöhemmin kyllä kyselin mieheltä, olisikohan sinne mahdollista vielä saada lippuja, mutta emme edenneet asian kanssa mihinkään.

Nyt kuitenkin, kun näimme nuo kiehtovan näköiset sirkusteltat, kiinnostus heräsi uudelleen. Niinpä menimme heidän nettisivuilleen ja kävimme tarkistamassa paikkatilanteen. Edullisimmasta katsomosta (35 euroa/ kpl) löytyi vielä pari paikkaa, joten päätimme ottaa ne ja hemmotella itseämme mahtavalla esityksellä.

Niinpä eilen sitten ostimme liput netistä ja ja rantapäivän jälkeen suuntasimme pimenevässä illassa kohti telttoja. Teltta oli jo melkein täynnä, kun pääsimme paikalle. Muutamia hajapaikkoja näytti vielä olevan, joten esityksen aikana mekin saatoimme liukua hiukan paremmille paikoille.



Esitys oli häkellyttävän upea ja taidokas. Voin sanoa, että täysi kymppi ja menee samalla myös TOP10-asioihin, joita olen koko elämäni aikana nähnyt. Tässä on esityksen virallinen trailer, josta näkee ainakin hiukan, minkälaista esitystä Corteo tarjosi. Esityksessä oli paljon aivan klassisia numeroita, joita oli sitten viilattu visuaalisesti hyvin näyttäviksi ja kiehtoviksi esityksiksi. Olen esimerkiksi vain tv:stä tai kirjoista nähnyt  "ponkulla" voltteja hyppiviä akrobaatteja, eikä sellaista ole muissa sirkuksissa enää nähty pitkiin aikoihin. En ole mikään uuttera sirkuksenkävijä, mutta tällainen käsitys minulle on jäänyt.

Heillä oli monta todella vallatonta numeroa, jotka jäävät kyllä pitkäksi aikaa mieleen. Esimerkiksi yksi trampoliininumero oli tehty niin, että trampoliinit oli naamioitu vanhan näköisiksi pylvässängyiksi, joissa lasten yöpukuihin pukeutuneet akrobaatit hyppivät voltteja, sängyistä toiseen ym. Aivan hillitön oli myös välinumero, jossa todella pienikokoinen aikuinen ihminen leijui ilmassa ilman turvaköyttä vain jättimäisten heliumpallojen varassa. Jättiläinen (todella, arvioilta noin 2,3 metriä pitkä) lähetti tämän lyhytkasvuisen (hän oli korkeintaan metrin mittainen ja totutusta poiketen myös aivan hoikka ja notkea, kuten lapsi, mutta silti aikuinen) palloineen yleisön päälle leijumaan. Sitten aina kun hän alkoi pudota pikku hiljaa, niin ihmiset nostivat käsiä ylös ja leijuva ihminen ponkaisi pikku jaloillaan taas itsensä korkeuksiin.

Koko showssa joutui monta kertaa hieromaan silmiään ja muistuttamaan itseään, että kyseessä todella on aivan oikeita ihmisiä, eikä tämä ole erikoisefekteillä rakennettua elokuvaa. Niin ihmeellinen se oli, että välillä nousi pala kurkkuun ja toisaalta taas koko sali tuntui välillä täysin hiljenevän henkeään haukkomaan hurjien temppujen edessä. Muuten espanjalainen yleisö oli aivan upea omillaan nostamaan tunnelman koko korkean sirkusteltan kattoon. Aplodit olivat todella raikuvia ja hurraa-huutoja tuli huomattavasti enemmän, kuin Suomessa missään koskaan...

Näissä sirkusesityksissä ei käytetä ollenkaan eläimiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Esitys oli kokonaan espanjaksi, mutta ei se kovin paljoa haitannut, sillä puhetta oli vain näissä virallisten ohjelmanumeroiden välissä olevissa täytteissä. Odotukseni esitystä kohtaan olivat jostain syystä vain melko kohtuulliset, joten esitykset todella tekivät vaikutuksen. Kunhan tätä esitystä on hiukan sulateltu, alkaa varmaan mielessä siintää jo uusi toive näiden taitureiden uudelleennäkemisestä. Bravo!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Raportti tiedepuiston Tiedemuseosta

Toissapäivänä päätettiin miehen kanssa käydä katsastamassa vielä tämä tiedepuiston pääosuus, eli tiedemuseo. Se oli aivan huippuhieno! Arkkitehtuuri oli nyt luonnollisesti vertaansa vailla, mutta myös itse museon sisältö oli tosi mielenkiintoinen ja kiva.

Suurelta osin homma keskittyi siihen, mitä ihminen on, mitä se voi tehdä ja millä tavalla. Siellä pääsi siis itse kokeilemaan esimerkiksi kuinka pitkälle voi paikaltaan hypätä, millainen oma näkökenttä on ja miten silmät seuraavat liikkuvaa elementtiä ja esimerkiksi sitä, kuinka hyvä oma tasapaino on. Museossa oli pääasiassa aikuisia kävijöitä, mutta kaikki näyttivät olevan aivan tohkeissaan kaikenlaisista tarjolla olevista testeistä.

Meidän mielestä hauskin testi oli sellainen, missä istuuduttiin alas, kumpikin pöydän omalle puolelle. Välissä oli ura, jonka keskellä oli pallo. Molemmat painoivat otsansa joitakin sensoreita vasten ja tehtävänä oli tyhjentää pää. Eli siis yrittää rentoutua täydellisesti ja saada aivonsa täysin tyhjiksi mistään ajatuksista, jotka voisivat häiritä. Se, kumpi sai mielensä vakaammaksi sai pallon pikku hiljaa liikkumaan toisen päätyyn saakka. Kokeilimme totta kai tätä laitetta miehen kanssa ja minä voitin molemmilla kerroilla. Taas tietty urpona katsoin tuloksen väärin ja olin vähän myrtsinä, koska luulin, että olin hävinnyt, kun pallo liukui kohti miehen päätyä. Mutta sitten, kun tajusin, että olinkin itse voittaja, niin kyllä mä olin tyytyväinen. Jee! Mies ei joko itsekään tajunnut ensin, kumpi meistä oikein voitti, tai sitten se nautiskeli "voittajuudesta" kaikessa rauhassa itsekseen kertomatta mulle, että olin itse hakoteillä...

Annoimme vuoron seuraaville ja testiin asettui kaksi miestä. Pallo liikkui edes takaisin ja sitten toisella heistä soi puhelin. Niinpä pallo liukui väistämättä hänen päätyynsä, sillä totta kai puhelimen soiminen ja sen esiin kaivaminen häiritsivät hänen keskittymiskykyään. Siinä ainakin näki, että testi ei ollut mikään lelu, vaan ihka oikea laite. Testattavien yläpuolella oli myös molemmilla oma ruutu, josta aivojen käyrää saattoi seurata koko ajan.

Yksi mielenkiintoinen ja mieleen jäänyt juttu oli se, kun saimme seurata kanan kuoriutumista munasta. Joku varmaan ajattelee, että mikäs siinä nyt on niin kummallista, mutta kyllä siinä vaan on hioenoja elementtejä kuulkaa siinäkin. Laitan tähän kuvasarjan, jonka otin siitä rääpäleestä. Meillä "tuhlaantui" tämän kuoriutumisen katsomiseen varmaan noin puoli tuntia, mutta koska se oli niin kiinnostavaa, niin sitä ei voinut jättää kesken.







Vapaus!

Oli kauhea pettymys, kun kello tuli seitsemän ja meidät ohjattiin ulos. Olimme viihtyneet paikassa jo viisi tuntia, mutta ehtineet käydä vasta kahdessa kerroksessa. Todella paljon jäi näkemättä ja kokeilematta, joten se harmistutti. Tätä paikkaa suosittelen siis aivan ehdottomasti henkilöille, joita kiinnostaa tällaiset testaukset ja niiden tulokset ja tiede ylipäätään. Me oltiin ainakin aivan ihastuneita.

Aurinkoa, aurinkoa

Kuumat terveiset täältä Espanjan rannikolta! Koko viikon on ollut upea sää, joskin paikoitellen suorastaan tuskallisen kuuma. Söimme juuri aamupalaa tuossa terassilla ja pilven hattaraakaan ei näy. Lämpömittari huitelee varmaan jo 25 asteessa. Alun alkaen tänään piti olla 34 astetta lämpöä, mutta lämpötila on onneksi hiukan maltillisempi. Tänään taitaa tulla kuitenkin myös sellaiset kolmisenkymmentä astetta.

Aamiaiseksi oli tavallisten leipien ja systeemien lisäksi pannukakkua vadelmahillolla ja kermavaahdolla. Eilen huomasin, että meillä on kauhea määrä maitoa ostettuna (säilyy huomaamatta huoneenlämmössä jossakin hyllyssä, kun täällä on kaikki iskukuumennettua maitoa), joten oli syytä keksiä keino päästä siitä "eroon". Niinpä laitoin eilen meille pannukakkua. Sokeri olikin loppu, joten laitoin taikinaan sen sijasta hunajaa ja hyvää tuli. Paitotulos oli vähän tahmeampi, mutta samalla päältä rapsakakmpi kuin ennen. Hyvää oli!

Eilinen päivä vietettiin ekaa kertaa kunnolla rannalla. Vuokrattiin oikein tuolit ja varjokin, koska olio niin kuuma. Ja nyt ajateltiin, että haaskataan vähän rahaa noihin ylellisyyksiin, kun on se vaan niin paljon mukavampi köllötellä tuolissa kuin hiekalla. Mies kävi vielä lounaan aikana hakemassa meille tästä meidän kantiskupipilasta pitsat ja sehän kruunasi koko päivän. Illalla lähdettiin käymään paikallisessa K-Raudassa, eli Leroy Merlinissä, kun viime kerralla bongattiin sieltä tosi hienoja kaapin/ laatikon nuppeja. Niitä sitten lähti mukaan kolmea erilaista lajia ja onhan ne halvempi tapa tehdä talosta persoonallisen ja kivan näköinen, kuin investoida muihin kalliimpiin sisustus/ rakenneratkaisuihin.

Meidän talo onkin jo siinä vaiheessa, että sementtiautoa odotellaan. Kuoppa on valtava ja appiukko on tehnyt kyllä kovasti töitä meidän talon eteen. Jee! Kyllä kelpaa tulla takaisin, kun homma on jo hyvässä käynnissä. Enää siis viisi yötä ja sitten tämäkin vaihto on ohi. Kyllä aika on mennyt supernopeasti. On kiva lueskella jonkin ajan kuluttua noita ensimmäisiä päivitykisiä ja palata niihin hyytäviin fiiliksiin, mitä tämä eristämätön talo meissä silloin herätti, hih.

Tänään suunnitelmana on taas käppäillä rannalle ja lueskella siellä jonkin aikaa. Myöhemmin mennään sitten keskustaan ja ostetaan jokin pieni lahja meitä kovasti auttaneelle Raquelille, eli miehen työkaverille. Hän se oli täällä meillä Barcelonan matkan ajan koiranhoitajanakin ja kesytti ärhäkän neitikoirammekin vihdoin! Tänään ohjelmassa (kuulostaa kuin hölmöltä tahansa) on myös syötä iso kasa tätä ihanaa käsintehtyä jäätelö, mitä täältä saa. Olen jo mietiskellyt, että Suomeen pitäisi kanssa perustaa joku minikoju, jossa tekisin jogurttijäätelöä ja sen saisi sitten höystää mieleisillään marjoilla ja hedelmillä. Lisäaineetonta, hyvää ja terveellistä, nam. Suomi on kuitenkin niin suuri "jäätelömaa", että kyllä sinne Valion ja Ingmanin kylkeen uusi pikku tulokas voisi olla ihan mukavaa vaihtelua. Haaveillaan...

Jaahas, vielä joudutte odottelemaan meidän Espanjan road trip -päivitystä, mutta lupaan, että se on tulossa. Nyt vaan tuntuu, että näille viimeisille päiville on ihan urakkana tehtävää. Pakko siis suoriutua pakkaamisista ja siivoamisista ennen kuin voi istahtaa taas rauhassa tähän tarinoimaan.

Oikein mukavaa päivää kaikille. Nyt aurinkorasvat pintaan ja rantaan hops!

Tänään meillä on sama suunnitelma.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Eilinen jättipäivitys on nyt tässä. Enjoy!

Heipparallaa täältä Espanjasta taas! Kaksi ja puoli viikkoa on mennyt, kun viimeksi olin täällä. Hiukkasen on siis tullut matkan varrella muutoksia suunnitelmiin ja aiottu (muistaakseni) neljän päivän Suomen reissuni pitkittyikin sitten huimasti. Varoitan, että tästä saattaa tulla piiiitkä päivitys, joten lokoisaa lepoasentoa ja maittavaa evästystä suositellaan.

Varhain sunnuntaiaamuna 22.6 lensin Suomeen aikomuksenani osallistua tiistaina ja torstaina olleisiin pääsykokeisiin, jotka olivat Metropolia ammattikorkeakoulun Radio- ja TV-työn opintoihin. Sain kutsun myös journalismiin Haaga-Helian pääsykokeisiin, josta kerroinkin aiemmin liittyen viime syksyn hakupettymykseen. Tällä kertaa koulutus tosin oli aikuisvaihtoehto, joten opetusta olisi päivien sijasta kolmena iltana viikossa, luultavasti noin neljä tuntia kerrallaan. Ei siis mikään mahdoton juttu, mutta vähentäisi tietysti miehen ja minun yhteistä aikaa huomattavasti. Haaga-Helian pääsykokeet oli merkitty maanantaiksi ja minä onneton olin käsittänyt, että mahdollinen pääsykokeen toinen osa olisi myöhemmin sillä viikolla. Ja olihan se, mutta lauantaina! Olin juuri edellisenä päivänä ostanut lennot ja paluulentoni oli merkitty perjantaiaamuksi. Sisälukutaidossa siis vakavia puutteita... 

Niinpä päätin jo täällä Espanjassa, että en luovu mieheni ja minun yhteisestä Road trip -matkasta, vaan lennän aamulla Barcelonaan ja matkamme saa alkaa. Vielä sunnuntai-iltana olin kovasti sillä tuulella, että vaikka haluaisin kokeeseen mennäkin, niin siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä minulla ei olisi varaa ostaa uutta lentoa, siirtää maksettuja hotelleja ja autoa täällä Espanjan päässä. 

Sitten koitti maanantaiaamu ja oli aivan tikkana silmät suurina heti aamusta ennen kuutta, eli viideltä tätä totuttua Espanjan aikaa. Päätin heti, että lähden sittenkin sinne journalismin kokeisiin, sillä kyllähän kirjoittamisen koe olisi aina hyvää harjoitusta sitten seuraavaa kertaa ajatellen. Niinpä nopsat aamutoimet ja autoon ja Pasilaan. Siellä olinkin jo hyvissä ajoin ja tosi skarppina odottelin kokeen alkamista. Aikuiskoulutuspuolelle ainakin tässä koulutusohjelmassa kutsutaan kaikki koulutukseen hakeneet ja tiukat seulat tehdään sitten vasta kokeissa. Aikuiskoulutukseen voi tosin hakea vain, mikäli on aikaisempaa alan koulutusta ja työkokemusta. Saattoi pelkkä alan työkokemuskin riittää. 

Käppäilin rennoin elkein suoraan koesaliin ja mikäs siinä oli kirjoittaessa, kun ei ollut oikeastaan mitään paineita. Vaikka pääsisinkin toiselle kierrokselle, niin en silti tulisi kokeeseen osallistumaan. Tehtävä oli helpompi kuin viime kerralla ja kolumnin kirjoittaminen sujui mallikkaasti. Lisäksi piti ideoida annetusta materiaalista (diagrammi eri medioiden käytöstä päivittäin Suomessa) juttuaihe ja valita media, johon sitä tarjoaisi. Siitäkin tuli oikein kiva ja kaikin puolin kokeesta jäi positiivinen fiilis. Paljon parempi kuin viime kerralla, liekö sitten tällä järkkyä suomen kieltä sisältävällä blogilla jotakin tekemistä asian kanssa? Vaikka kyllähän kaikki kirjoittaminen on aina hyväksi, kai. Viime syksynä menin kokeeseen aika lailla kylmiltään, eli en ollut kirjoittanut kuin pari vuotta sitten muutamia pieniä juttuja lehteen. Miksikään rutiinikirjoittamiseksi sitä ei siis voi mitenkään päin sanoa.

Tuloksia siitä, pääseekö seuraavaan vaiheeseen luvattiin jo keskiviikoksi. Tiistaina minulla oli kuitenkin Metropolian kokeiden ensimmäinen osa. Koko päivähän siellä hurahti ja erittäin vaativista kokeista olikin kyse. Huh! Kuitenkin siitäkin päivästä jäi hyvä tunne ja kun jo samana iltana sai soittaa tiedon mahdollisesta jatkoon pääsystä, niin turhaa jännittämistä ei kovin kauaa tarvinnut harrastaa. Siskon kanssa käytiin Teatterissa illallisella ja hän olikin vieressäni kun otin puhelun Metropoliaan. Jee, jatkopaikka oli hallussa. Niinpä sitten torstaina takaisin koululle. 

Keskiviikon välipäivä oli kiva ja käväisin keskustassa vähän pyörimässä ja kaverin kanssa pikalounaalla. Illalla vielä serkkua moikkaamaan ja rento päivä oli pulkassa. Iloisena uutisena tuli myös kakkosvaiheen kutsu Haaga-heliaan ja siitäkös sitten mietintä alkoikin. Jotenkin alkoi kutkuttamaan ajatus, että josko sittenkin... Rahaa ei ollut ylimääräistä hukattavaksi, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painoi unelma toimittaja-ammatista. Niinpä puhelua miehelle ja muutaman minuutin harkinnan jälkeen päätin, että en voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Vips, sinne meni köntti rahaa ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Uusi lento buukattiin kuitenkin sitten sunnuntaille ja kaikki muutkin varaukset siirrettiin vaihtelevin kuluin niin, että toteuttaisimme Barcelonan matkan sitten pe-ma sijasta su-to. Ja sitten ajaisimme yhdessä takaisin tänne Valenciaan. Noh, kävihän se toki niinkin, sillä nyt kuitenkin sain tilaisuuden osallistua soveltuvuuskokeeseen ja kuitenkin mahdollisuuden vielä päästä ainoalle Espanjan sisäiselle matkalle miehen kanssa. Jättäisin paluulennon käyttämättä ja lisäksi ostaisimme yhdensuuntaisen lennon minulle Barcelonaan.

Torstaina menin taas Metropolian kokeisiin ja sekin päivä meni mukavasti, vaikkakin haasteita heiteltiin eteen jos joltakin median osa-alueelta. erityisen tyytyväinen olin tekemääni haastatteluun, joka erään artikkelin pikaluvun jälkeen piti raapaista kasaan kymmenessä minuutissa. Sitten kameran ja kynän ja paperin kanssa huoneeseen, jossa oli kyseisen artikkelin kirjoittaja. Kriitikko-kirjoittaja oli mukava vanhempi herrasmies ja vaikka arvioitsija oli vieressä koko ajan tarkkailemassa, homma sujui kuin rasvattu. Nautin tilanteesta ja siitä, että sain kesken tehtävän tuntea onnistumisen kokemuksia saatuani mahtavan kontaktin haastateltavaan. Äitini jonkin sortin kuunnelmankirjoittajataustasta oli ainakin hiukan hyötyä, sillä haastattelu koski radiokuunnelmia.

Haastattelusta ulos ja ei kun materiaalit mukaan ja yllätykseksi tehtävä jatkuikin. No tokihan haastattelusta piti sitten kirjoittaa paikallislehteen juttu. Mahtavaa! Se oli kerrassaan huippua. Juttuni alkoi jotenkin näin: " Ville Virtanen (nimi muutettu) istuu kahvilan pöydässä hievahtamatta, mutta voin suorastaan nähdä, kuinka hänen korvansa värisevät. Onhan kyseessä kuuntelun ammattilainen.... jne. " Juu, hauskaa oli ja sain hepusta vielä ihan huippuhauskan kuvan ja herra selvästi innostui koko kuvaamisesta, kun en vain pyytänyt häntä kankaan eteen seisomaan. 

Torstaille olin sopinut muutaman ystävän kanssa illallisesta, joten en lähtenyt kokeiden ja sen välissä enää Espooseen päin. Tuli puhelu anopilta. Oli kuulemma tullut kirje Aalto yliopistosta. Herran pieksut! Eli siis kaikkien mahdollisten überhaaveiden kehdosta, Taideteollisesta korkeakoulusta. Pyysin häntä avaamaan kuoren ja lukemaan kirjeen ääneen. Istuin autossa ja odotin. Kolinaa ja särinää, mitä siellä nyt tapahtui? Lukisi nyt vaan jo... Siellähän oli iloisia uutisia, ainakin tavallaan. Olin saanut ennakkotehtävien perusteella kutsun kuvataidekasvatuksen pääsykokeisiin. Repesin ja hihkuin vähän hiljaisen oloiselle anopille, että: "No mitä? Eikö tämä nyt ole hyvä uutinen?" Jotakin kannustusta olisin varmaan siinä kaipaillut, kunnes tajusin asian huonon puolen. Sitä se anoppikin siellä ehkä pohti. Kokeet olisivat 6.-7.6, eli silloin, kun minun pitäisi olla Espanjassa tyttöporukan kanssa eräällä talolla lomailemassa ja viettämässä 30-vuotissynttäreitäni. Ei ole todellista, parahdin. Akkukin oli hiipumaisillaan ja kun loppuillasta sain vielä todella surullisia uutisia, olin valmista kauraa. Tuntui, että kaikesta muutosten ja tapahtumien määrästä nuppini oli aivan riekaleina. Ajelin keskustasta kotiin aikamoisen epätodellsiissa fiiliksissä. Valinta oli kuitenkin aivan selvä, vaikkakin surkea. En voisi missään tapauksessa jättää TaiKin kokeita välistä. 

Perjantai meni  jälleen uutta tilannetta ratkaistaessa. Harkinnan ja miehen tekemän mahtavan (eli mahtavan söpön) excel-taulukon ansiosta saimme selville millä keinolla säästäisimme eniten rahaa ja saisimme viettää eniten aikaa yhdessä. Päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon, jolloin voisimme nähdä, mutta kun mies lähtisi suunnitelman B mukaisesti ajamaan Valenciaan, niin minä lentäisin jälleen takaisin Suomeen. Tytöille laitoin viestiä, että joudun jättäytymään pois koko reissulta. Harmitti. Samalla jo aikaisemmin ostamani lennot Valenciasta Malagaan ja takaisin jäivät käyttämättä. Lisäksi hankin uudet lennot Barcel.ona-Helsinki-Barcelona ja lisäksi junalipun jatkoyhteydeksi Valenciaan, sillä jatkolentoa olisi joutunut odottelemaan 14 tuntia. Käytössä oli siis suunnitelma C.

Lauantaina sitten taas kokeeseen. Hmm.. heti aamusta mulla oli vähän tökkö olo. Kohmeinen ja hölmö, eli sanalla sanottuna urpo. Läksin kuitenkin tietenkin kokeeseen ja tein parhaani. Se ei kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin viime kerralla. Asialle ei kuitenkaan nyt voi mitään. Ehkä edellisten päivien tapahtumat vaikuttivat keskittymiskykyyni ja motivaatiooni.

Anivarhain taas liikenteeseen ja kympin aikaan aamulla sunnuntaina olikin jo miehen halauksessa lentokentällä. Nyt taidan tehdä niin, että kirjoitan kokonaan oman postauksen pienestä matkastamme ja kerron tämän jutun loppuun ilman sen yksityiskohtaisempia tietoja. Ensi viikolle voin luvata siis matkapostausta, johon liittyy tietoja ja vinkkejä Barcelonasta, Arenys de Marista, La Roca Village -outletista, Montserrat -vuorista, Sitcasista ja Calellasta.

Torstaina lensin takaisin Suomeen ja aloin valmistautua elämäni merkityksellisimpiin pääsykokeisiin. Olen noin 15 vuotta (!!!!) haaveillut hakevani ja pääseväni taikkiin, mutta vielä koskaan ennen en ole uskaltanut ähettää edes pääsykoetehtäviä! Unelmointini ei suinkaan ole ollut jokapäiväistä tai edes jokavuotista vaan muut työt ja opiskelut ovat välillä vieneet huomiota tältä asialta. Nyt tänä keväänä tunsin, että aika totisesti oli kypsä ja jos mielin edes saada mahdollisuuden toteuttaa unelmani, on minun tehtävä radikaaleja tekoja sen eteen. Niinpä ahertelin täällä Espanjassa pääsykoetehtävät valmiiksi ja tuikkasin postiin. Sen isompaa meteliä pitämättä. 

Halusin selvittää mikä mahtaa olla kuvataidekasvatuksen tila tällä hetkellä Suomessa. Sain vinkin kirjasta Kuvien keskellä ja lähdin metsästämään sitä. Ei sitä ollut missään! Kirjastoista lainassa, Aallon oma kuvataidekirjasto oli suljettu helatorstain vuoksi torstaina ja perjantaina ja toki viikonloppuna. Suomalaisessa, Akateemisessa ja Suurikuussa kirja löytyi vain tilaustuotteena ja sille ei luonnollisesti ollut aikaa kun kokeiden ensimmäinen osa alkaisi jo maanantaina. Huuto-netissäkään kirjaa ei ollut kaupan. Kirjan kustantama Like-kirjakauppa oli entisessä toimipisteessään lopettanut ja nyt liittymässä Otavan kanssa yhteen. Tällä hetkellä Otavan kirjakaupassa tosin oli remontti, joten heidän kirjakauppansakaan ei ollut auki. Epätoivo alkoi nostaa päätään, sillä halusin ehdottomasti lukea kyseisen kirjan, jotta minulla olisi hyvä käsitys alan tilanteesta ammattilaisten näkökulmasta katsoen. 

Menin Kuvataideopettajien liiton nettisivuille ja laitoin hädissäni sähköpostia annettuun palautepostilaatikkoon. Koetin toki ensin soittaa, mutta toimisto oli avoinna vain ma-to, eikä siis sinä päivänä, kun oli perjantai. Laitoin kuitenkin viestin eteenpäin, jos vaikka joku jostain syystä lukisi sen. Ja niinhän juuri kävi! Henkilö, jokia luki postini teki etäpäivää kotoaan käsin toiselta puolelta Helsinkiä. Hän oli sattunut lukemaan postia juuri, kun olin laittanut viestiä. Normaalisti hän ei etäpäivinä tehnyt toimistohommia. Selitin hänelle vuodatukseni uudelleen ja häneltä sattui löytymään muutama kirja omana kappaleena nurkistaan. Voi onnen päivää! Karautin appiukon autolla saman tien saamaani osoitteeseen. Odottelin rapun edessä ja kesätuuli pöllytti hiuksiani. Oli jotenkin epätodellinen ja tyytyväinen olo. Sinnikkyys palkittiin.

Sain kirjan käsiini ja lisäksi arvokasta tietoa alan henkilöltä kuvataidekasvatuksen kiemuroista. Sain kirjan veloituksetta, ikäänkuin pitkään lainaan. Sovimme, että mikäli pääsen kouluun, lupaan liittyä Kuvataideopettajien liittoon. Ja ainakin tämän kokemuksen perusteella kyseessä on aika hyvä toimintapiiri.

Ahmin kirjaa kuin hai laivaa (juu-juu, tiedetään, että se ei nyt tähän sopiva ilmaisu, mutta koska se on hauska, niin käytän sitä nyt tässä joka tapauksessa). Opus oli täynnä mielenkiintoisia kirjoituksia ja vaikka teksti olikin välillä niin hienoa, että en ymmärtänyt kaikkea, oli lukukokemus erittäin positiivinen ja valaiseva. Suosittelen, ketä aihe ikinä kiinnostaa. 

Maanantaina oli sitten koe. Hakijoita oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, miltei 400. Toiseen vaiheeseen, joka oli kaksipäiväinen, oli kutsuttu 85 hakijaa ennakkotehtävien perusteella. Tein molempina päivinä parhaani, mutta muistin silti pitää hauskaa. Synttäritunnelmaa ei juuri ollut aamiaispöytää katettujen kukkien, laulun ja kortin lisäksi, sillä ajatukseni olivat niin keskittyneet tulevaan koitokseen. Olin kuvitellut "kolmekymppiseni" hiukan erilaisiksi vielä vuosi sitten... :) Illalla pääsin kuitenkin vielä vähän synttäröimään, sillä menimme muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa lempiravintolaani Tapastaan syömään. Rafla oli vihdoin auennut remontin jäljiltä ja ikäväksi joudun sanomaan, että muutos ei ole ollut hyvään suuntaan. Lista on niukentunut, vaihtunut aika paljon ja sisustus oli hyvin kauppakeskusmainen. Kaukana oli se tunnelam hämyisestä tapas-paikasta Helsingin sivukadulla. Syytä antaa palautetta, siis.

Illalla menin Taikin oville kytikseen ja siellä ne tulokset olivat jo seinässä. Pakko tähän väliin on kyllä kritisoida, että heidän keinonsa on todella vanhanaikainen ja jotenkin nöyryyttävä. Listat kolmanteen vaiheeseen päässeistä (ja myös siitä tippuneista) ilmestyy kolmatta pääsykoepäivää edeltävänä iltana pääoville. Suuri osa ei kestä tai halua tulla katsomaan tuloksia vasta seuraavan aamuna (jolloin kokeet joko alkavat siitä heti tai sitten voi palata tavaroinesi kanssa saman tien kotiin), vaan he tulevat kärkkymään tuloksia jo edellisenä iltana. Kun ajoin paikalle, vastaan käveli häkeltyneitä, iloisia, kyynelsilmäisiä ja järkyttyneitä nuoria. Kävelin vähän kauhujäykkänä tulosten luo ja huokaisin helpotuksesta. Olin jatkossa.

Pisteet olivat alimmat, joilla pääsi jatkoon, mutta en sentään ollut pahnan pohjimmaisena yksinään, vaan samoilla pisteillä oli jatkossa 8 muuta henkilöä. Parhaisiin pisteisiin matkaa omista oli huimat 7. Maksimipistemäärä kahdelta päivältä oli yhteensä 30, mutta kukaan ei sentään yltänyt niin korkealle. Olin hirmu pettynyt muutamiin tehtäväpisteisiin, joita olin saanut. Mutta pääasia oli, että olin selvittänyt tieni viimeiselle kierrokselle! 

Keskiviikon kokeet menivät hyvin ja olin helpottunut ja iloinen jättäessäni viimeisen työni arvosteltavaksi. Tänään aamulla lensin Barcelonaan ja kentältä otin junan Barcelona Sansille, josta sitten matkustelin 3,5 tuntia tänne Valenciaan.

Nyt täällä soi kitaramusiikki, pitsan tuoksut leijuvat nenään ja koirat tuhisevat tässä sängyllä vieressäni. Meillä on ystäväpariskunta täällä käymässä ja huomenna leivon itselleni myöhästyneen synttärikakun. Kyllä on hyvä olo. Vaikka minkälaisia esteitä joutui raivaamaan ja suunnitelmia muuttamaan, niin kaikki se kannatti. Vaikka en pääsisi yhteenkään kouluun, se ei haittaa, sillä voin käsi sydämellä sanoa tehneeni parhaani. Koulupaikan mahdollinen menettäminen harmittaa varmasti, mutta vielä ei ole aika miettiä sitä. Juhannuksena tulee ensimmäisiä tuloksia ja sitten on aika iloita tai irvistää. Sitä ennen keskityn ottamaan Valenciasta vielä viimeiset rippeet irti tämän kahden viikon aikana. Sitten muutamme takaisin Suomeen ja uudenlainen elämänvaihe on totta tosiaan sitten alkamassa...

Toiveikasta torstaita ja minuutin kuluttua parhainta perjantaita!

Edit: Nyt vasta sain tämän julkaistua, mutta ilmeisesti se toiveikas torstai auttoi ja saan tämän päivityksen vihdoin julkaistua. Aurinko paistelee, mutta niin varmaan Suomessakin. Olkaa varjossa ja suojautukaa auringolta myös vaatteilla, mutta muistakaa silti myös nostaa nenä ilmaan ja haistella kesää. Se on nyt täällä!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Huomenna jyrähtää

Ruuneperoin teille vähän aikaa sitten melkein 2000 sanan päivityksen, mutta en saa sitä julkaistua, sillä koneeni ei suostu yhdistymään nettiin. Tämä nyt siis kuitenkin tiedoksi, että toivottavasti huomenna teille on melkoinen romaani luettavaksi! Hengissä siis ollaan yhä. :)