Pikapäivitys Barcelonasta

Hups keikkaa heittivät meidän suunnitelmat ja vasta nyt olemme täällä Barcelonassa. Meidän piti tehdä tämä reissu perjantaista maanantaihin, mutta koska pääsykokeissa tuli menestystä ja paikka kakkoskierrokselle, niin päätimme siirtää matkan ajankohtaa.

Eilen saavuimme ja meillä on vuokralla sellainen pikku Peugeot. Ihan näppärästi kulkee ja mies sillä huristelikin mua kentälle vastaan eilen Valenciasta. Meillä on hotelli Barcelonan keskustan ulkopuolella ja ihan kätevältä on vaikuttanut, kun siihen yhdistää kahden päivän julkisen liikenteen kulkukortin. Jätetään auto aina siihen keskustan laitamille ja siitä sitten metrolla kohteeseen. Mutta oli esimerkiksi kätevää, kun saatettiin ajaa suoraan Park Güellille, eikä tarvinnut kävellä ylämäkeen pitkää matkaa saati ottaa taksia.

Aamupäivällä mentiin siis heti sinne ja sen jälkeen Sagrada Familiaan ulkoa päin ihastelemaan. Kannattaa tosiaan kierttä kirkon molemmille puolille nähdäkseen kontrastin vanhan ja uuden rakennuspuolen välillä. Sisällä emme menneet, koska jono oli pitkä ja toinen meistä on käynyt paikassa kerran aikaisemmin.

Voi itku, päivitys hyvässä vauhdissa ja nyt on ihan pakko sittenkin lopettaa! Olemme lähdössä ajamaan Sitgesiin, jossa syömme vähän lounasta (erittäin myöhäsitä sellaista) ja sitten illaksi suuntaamme kehuttuun kokkikoulun ravintolaan. Saas nähdä, millaista on. Hiukan on kerkeammat odotukset... Mutta hips nyt ja sunnuntaina takaisin Suomeen.. Sitten päivitän reissusta lisää. Kauheen härdellin takia en ole voinut päivittää lupaamassani aikataulussa, mutta toivottavasti se ei karkoittanut koko lukijakuntaa!

Iloista viikkoa!

Raps, raps – Paperihääpäivä!

Aurinkoista aamua! Tänään meillä on 1-vuotishääpäivä ja täytyy kyllä sanoa, että aika on mennyt nopeasti. Ensimmäinen avioliittovuosi on ollut aika lailla sellainen, kuin olin kuvitellutkin. Tiedossa oli kaksi useamman kuukauden mittaista vaihtoa ulkomailla, mutta yllätyksiäkin tuli muutama suuri. Nekin oikein iloisia ja ihania molemmat.

Tänään meillä on suunnitelmana suunnata tuonne Turialle, eli puistoon, joka ympäröi keskustaa. Leivoin tänä aamuna mahtavan makean kakun, joka muistuttaa kylläkin jo ennen naimisiinmenoa tehdystä matkasta Key Westiin. Kyllä vain, kyseessä on key lime lie, tuo hypermakea ja kirpeä juustokakku. Maistoin juuri lusikalla tuosta vuoan reunasta ja todella hyvää tuli. Jippii, se onnistui! Meillä ei täällä kotona ole kunnon mittaa, joten käytin hätäpäissäni desin mittana Actimel -juoman purkkia. Ja hei toinen jippii: mies kömpi juuri pedistä maistamaan kakkua ja kommentti oli "erinomaista". Taisi olla hääpäiväkehulisää tässä mukana!

Miehen rastina on koota meille kiva eilen ideoitu pastasalaatti. Siihen tulee pastaa, kanaa, punaista pestoa, kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, fetaa, kuullotettua punasipulia, cashewpähkinöitä ja korianteria. Mums, mums, siitä on pakko tulla hyvää! Ei muuta kuin kirjat, aurinkorasvat ja viltti mukaan ja pyörällä kohti puistopiknikiä.

Illalle varasimme aivan huipun kuuloisen esityksen, nimittäin flamencoa. Tässä linkki illan esiintyjän tanssiin. Kannattaa antaa tuon (6 minuuttinen video) ensin latautua loppuun, ennen kuin alkaa katsomaan. Saa sitten katsoa ilman katkoksia.

Huomenna onkin sitten superaikainen herätys, sillä 6.30 lähtee kone kohti Suomea. En varmaankaan ota konetta mukaan, eli jos en saa kännykällä jotakin muutamaa riviä tänne päivitettyä, niin sitten voi tulla pidempikin tauko. Suoraan Suomesta nimittäin jatkamme edellisessa postauksessani mainitsemallamme road tripillä niin, että minä lennän Barcelonaan ja mies ajelee täältä Valenciasta kentälle mua vastaan. Siitä alkaakin sitten taas ihan uudenlainen seikkailu... 

Oikein lämpimiä päiviä kaikille!

Jälkimaininkeja ja matkan suunnittelua

Pilvistä päivää! Täällä on melkein koko päivän ollut pilvistä ja tuulista, mutta silti ihan mukavan lämmintä. Tuntuu, että olen nyt lääkkeiden myötä toipunut tosi hyvin muutaman päivän takaisista koettelemuksista. Ruokakin taas maistuu ja sain nukuttua viime yönä hyvin.

Vielä olen tänäänkin ottanut aika iisisti, eli kerrottavaa ei ihan kamalasti ole. Pyykinpesussa ja muussa perustoimissa on tämä päivä kulunut, eikä sen ihmeellisempiä suunnitelmia taida olla loppuillallekaan. Taidan kuitenkin houkutella miehen vielä toiselle pikku kävelylle koirien kanssa.

Kokosin äsken tosi mukavan ja ihan tavallisen välipalan mahdollisimman epänärästävistä aineksista. Laitoin maustamatonta jogurttia, banaania ja kuitumuroja ja päälle luikauksen hunajaa. Vettä olen kanssa koittanut nyt juoda enemmän, sillä suositus lääkäriltä oli 1-2 litraa päivässä. Rassaa vaan vähän tuo veden kantaminen kotiin, sillä kauppa ei ole ihan vieressä ja vaikka olisikin, niin silti joutuu raahaamaan ostokset aina tänne neljänteen kerrokseen. Se on melko rankkaa, jos ajattelee että meidän pitäisi kantaa tänne vettä 21 litraa viikossa, jotta molemmat voisivat juoda edes sen 1,5 litraa vettä päivittäin.

Närästysepisodin jälkeen jouduin myös luopumaan ainakin väliaikaisesti tämänhetkisistä herkuistani, eli appelsiineista, vihreistä superkirpeistä omenoista, appelsiinimehusta, salmiakista ja sipulista. Kahvia ja teetäkään ei suositella, joten niinpä meikäläisen ainoiksi juomiksi karsiutuivat mitkäpä muut kuin maito ja vesi. Suomessa on kyllä aivan mahtava valikoima erilaisia mehuja. Täällä erikoisemmat mehut ovat melkein aina nektareita, joten ne eivät ole niin mukavia juoda. Suosikkijuomani tuorepuristettu appelsiinimehukin jää nyt ainakin vähäksi aikaa pannaan, sillä en halua missään tapauksessa riskeerata itselleni uutta samanlaista tilannetta, kuin mikä taannoin oli.

Saimme tänään tehtyä viimeiset varaukset Barcelonan ja Arenys de Marin matkaa varten. Teemme pienen road tripin miehen kanssa, joka taitaakin jäädä ainoaksi pikku matkaksi Denian piipahduksen lisäksi. Mutta uskon, että tästä tulee tosi kivaa. Suunnitelmana on siis olla Barcelonassa 2 päivää, Arenys de Marissa yksi päivä ja paluumatkalla poiketa vielä Montserratiin. Kirjoitan myöhemmin tarkempaa suunnitelmaa ja toki sen jälkeen matkakertomusta kuvilla. Auton aiomme hyvän hinnan vuoksi pitää yhteensä 6 päivää, joten Valenciaan paluun jälkeen meillä on vielä 2-3 päivää aikaa kierrellä myös Valencian lähiympäristössä.

Tauti vei voimat

Huh, niin sitä sai taas homman balanssiin kun viime viikonloppuna oli kivoin päivä, niin nyt on takana kaksi karmeinta päivää.

Maanantaina pyöräilin miehen työpaikan läheisyyteen ja mentiin yhdessä lounaalle. Se oli sellainen tavanomainen pieni kuppila josta sai kolmen ruokalajin lounaan kahdeksalla eurolla. Alkuun sain tonnikalapastasalaatin ja pääruoaksi kalaa. Kala mua mietitytti kovastikin jo siinä vaiheessa, mutta jotenkin kohteliaisuudesta sitten kuitenkin söin annosta yli puolet. Kala oli kuivinta, mitä olen eläessäni nähnyt ja maistanut. Siis aivan tikkumaista, mattapintaista ja kovaa. Se oli varmasti paistettu tunteja ennen kuin tulimme syömään, enkä ole varma sen silytystavastakaan. Jälkkäriksi otin kahvin, joka oli hyvä.

Menimme vielä miehen työpaikalla käymään ja olikin kiva nähdä se paikka ekaa kertaa. Oli hauska tavata miehen lähimpiä työkavereita ja nähdä, missä mies työskentelee päivittäin. Hienon näköinen oli paikka, oikein valoisa ja avara avokonttoriksi.

Pyöräiltiin sitten takaisin ja tunsin, kuinka vatsaan alkoi sattua jo kesken pyöräilyn. Siitähän se alkoi... Niinpä makasin sängyn pohjalla tuskissani vuorokauden ennen kuin lähdimme lääkäriin. Uuvuttavan vatsataudin lisäksi kärsin aivan infernaalisesta närästyksestä, joka alkoi vasta yöllä. Mulla on ennestäänkin kokemusta erittäin kovista vatsakivuista ja lukiossa ne todettiinkin pahaksi vatsakatarriksi. Kuitenkin nämä kivut, jotka kestivät tauotta 14 tuntia(!!!), olivat jotain ihan omaa luokkaansa. Korvat, kurkku, selkä, rinta ja vatsa olivat tulessa. Onneksi vihdoin lähdimme lääkäriin ja pääsin pian hoitoon. Nestehukkaa korjattiin ja sain myös tehokasta, tilanteeseen soveltuvaa kipulääkettä. Eilen illalla sitten klo 22 jälkeen pääsimme pois ja meinasin jo kääntyä kannoillani, kun kipu alkoi taas tuntua taksia odottaessamme.

Kysyimme ala-aulasta, että tännekö maksetaan ja he olivat jo kirjoittamassa pelottavan kokoista laskua, kun kaivoin uudelleen kansainvälisen kela-korttini (eurooppalainen sairaanhoitokortti) esiin. Sen myötä hoito oli ilmainen!! En tiedä oliko sairaalassa ehkä ymmärretty se väärin, vai onko omassa sisälukutaidossani häikkää, mutta käsittääkseni tuolla kansainvälisellä kela-kortilla on oikeutettu lyhytaikaisen EU-maissa oleskelun aikana käyttämään terveyspalveluita kohdemaan kansalaisille tarkoitetuilla hinnoilla. Voihan toki olla, että lasku tulee myöhemmin kotiin suoraan kelalta, mutta katsotaan sitä sitten. Voin kuitenkin tämän ensimmäisen kela-korttikokemuksen perusteella suositella kortin tilaamista kaikille. Ei tarvinnut mitään vakuutus- tms. papereita täytellä tai soitella mihinkään mitään puheluita. Lähimpään sairaalaan vaan ja sillä selvä. Tästä voi jokainen tavallisen kela-kortin omistava hakea eurooppalaista sairaanhoitokorttia, mikäli kiinnostaa. Ja mikäli nyt ei kiinnosta, niin saattaa joskus kiinnostaa, kun on ulkomailla vaikkapa ilman omaa vakuutusta ja sairastuu äkillisesti... Sitten on hieno kaivaa kortti esiin.

Tulimme kuitenkin pikku korvennuksesta välittämättä kotiin ja täällä rakennettiin mulle sellainen sairaalasänkytyylinen viritelmä isosta viltistä, eli nyt saatoin olla kohotetussa makuuasennossa mukavasti. Edellinen oma tyynykyhäelmäni oli luokaton ja sen seurauksena lantioni oli koko ajan aivan puuduksissa ja selkä entistä enemmän jumissa. Yö meni ihan hyvin ja vaikka kivut välillä muistuttelivat olemassaolostaan, niin tunne oli aivan eri luokkaa kuin edellisenä yönä. Aamulla kävimme apteekissa ja nyt olen ottanut rauhallisesti.

Sunnuntaina on taas Suomen vierailu tiedossa, joten toivottavasti olen silloin kunnossa ja valmis matkustamaan. Tiedossa on nimittäin pääsykokeet....

Unohtumaton Bioparc ja huippu japanilainen rafla

Meillä oli eilen aivan huippukiva päivä. Sanoinkin miehelle, että oli varmaan paras päivä koko täälläoloaikana. Aamulla syötiin kauhea kasa munakokkelia ja muuta tuossa meidän meren puoleisella terassilla. Sitten loikoiltiin vähän ja lähdettiin kohti eläintarhaa. Paikan nimi on Bioparc ja sinne päästiin taas kätevästi metrolla.

Ööö... vihannekset oli vielä sisällä kuvan ottamisen aikaan.

Liput kustansivat suurinpiirtein saman verran kuin mitä akvaarioon viime viikonloppuna, eli vähän päälle 20 euroa. Hinta tuntui melko kovalta pulittaa, mutta koska molempia kiinnosti tämä erilaiseksi mainostettu eläintarha, niin kaivoimme lompuukit esiin. Tässä eläintarhan kartta.

Ensimmäiseksi jouduimme käydä haukkaamassa vähän ruokaa, sillä molemmilla oli kova nälkä. Patonki-ranskalais-annos oli aika huono, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Suuntasimme kohti Madagascar-aluetta. Ovista sisälle ja tupsahdimme tosi viehättävälle viheralueelle, jossa kiemurteli polku puiden ja pensaiden keskellä. Kävelimme hetken aikaa vain paikan tunnelmasta nautiskellen, kunnes joku jäi pensaaseen osoittelemaan. Herrajje! Siinähän oli veikeä pikku otus puussa istuskelemassa. Tai siis viisihän niitä olikin, kun alkoi tarkemmin bongailla! Otukset olivat tosi huippuhienoja ja todellakin kosketusetäisyydellä, sillä ne eivät olleet missään häkissä tai aidan takana, vaan siellä isolla alueella vapaana juoksentelemassa.

Mahdottoman sievä otus (lemurien)

Pari melkein yhtä sievää lisää, ihan käden ulottuvilla (fossa)

Tämän jälkeen suuntasimme päiväntasaajan alueelle. Siellä oli vähän tutumpia kavereita, mutta voi hyvänen aika, miten hienoksi koko eläintarha olikaan rakennettu! Tällä alueella oli esimerkiksi paljon korkeita vesiputouksia, kallioita, luolia, viheralueita, todella laguunimaisen herkullisia vesialueita, mielettömän hienoja puita ja muutakin kasvillisuutta. Aloimme vihdoin ymmärtää koko tämän eläintarhan hienouden. Vihdoinkin paikka, jossa eläimille on todella rakennettu omaa elinympäristöään vastaavia alueita ja vieläpä kunnollisen kokoisena. Koko alueen pinta-ala on 100 000 neliötä ja melkein kaikki pinta-ala on eläinten käytössä. Esimerkiksi eläintenhoitajien ja muun henkilöstön tilat oli rakennettu elinalueiden kallioiden sisään, joten ne eivät vie tilaa eläimiltä. Samoin kaikenlaisia kioskeja ja hodarinmyyntipisteitä oli turha etsiä ympäri aluetta, sillä ruokailualue oli heti sisäänkäynnin jälkeen ja sen jälkeen virvoitusjuomaa ja naposteltavaa saattoi löytää vain erilaisista automaateista.

Päiväntasaajan jälkeen suuntasimme Wetlandin alueelle. Siellä meitä odotti aivan mieletön yllätys. Virtahepo pienen (!) poikasensa kanssa. Ja hienous tässä touhussa oli taas se, että virtahepoja saattoi tutkiskella ihan läheltä. Lasin takaa kyllä, mutta virtahevot kellivät jättikokoisessa altaassa, ikään kuin akvaariossa siis. Ns. akvaarioikkuna oli varmaan 10 metriä leveä ja saman verran korkea. Siellä ne molskivat menemään ja näiden jättiläisten leikkiä oli kyllä häkeltävän hieno katsoa. Muualla eläintarhassa oli lapsien myötä melkoisesti ääntä, mutta tuntui että nämä kaverukset saivat senkin porukan hiljenemään. Mykistyneinä ihmiset katselivat kun noin kolmetonninen lihavuori suorastaan pyörähteli höyhenen kevysti vedessä.

Pieni virtahepo kiipeilee emonsa päällä
ja ihmiset ihastelevat haavi auki

Aikaisemmin olemme kokeneet vastaavaa Rotterdamin eläintarhassa, jossa oli samanlainen allas onnekkaita katsojia varten. Siellä ei tosin ollut virtahepo, vaan jääkarhu! Silläkin oli reilu viheralue, jonka kulmaukseen oli tehty samanlainen iso allas uiskentelua varten. Satuimme todella superonnekkaasti juuri paikalle, kun ruokinta oli käsillä. Eläintenhoitaja heitteli sille kaloja veteen, jotka se sitten kävi helposti sieltä käsin keräämässä. Siis aivan häkellyttävän hienoa sekin... Voi vitsi, hieno muisto!

Oma haaveeni on joskus uida meressä niin, että olen näköetäisyydellä valaasta. Esimerkiksi valashai olisi aivan mielettömän hienoa nähdä!! Se on maailman suurin hailaji ja voi painaa muistaakseni jopa käsittämättömät 20 tonnia. Voi itku, kunpa edes jonkun "pienen" valaan kanssa joskus pääsisi samoihin vesiin. Pakko liittää tähän kuva viime viikonlopun akvaarioretkeltä, jossa mies suostui kuvaamaan mut pahvisen sinivalaan edessä. Voinhan aina kaivaa tämän muiston esiin, jos en koskaan tuota unelmaa saa muuten toteen...

L´Oceanograficin akvaariolla

Virtahevon luota lähdimme talsimaan Savannille päin. Sielläkin oli taas vähän tutumpaa porukkaa, mutta jälleen kerran erityistä ihastusta herätti ihanat mangustit. Paitsi nämä hemmot eivät olleet nimellä mangusti, vaan "suricate".  Myöhemmin törmäsimme myös mangusteihin, mutta kyllä nuo suricatet olivat vieläkin veikeämpiä.

Kesken savannitouhujen kuulimme kuulutuksen, että kohta alkaa eläinten esittelyshow. Olimme vähän ennakkoluuloisia, että mikähän juttu tämä mahtaa olla, mutta läksimme silti amfiteatterille päin. Saatiin onneksi kelpo varjoisat paikat, joka oli tuossa +27 asteen helteessä tarpeen. Kesti perinteiseen tyyliin melko kauan, ennen kuin esitys alkoi. Itse kuvittelin, että kyseessä on joku tarinankerronta ja tyyliin joitain afrikan heimolaisia tulee sinne tanssimaan, mutta vielä mitän. Show oli tavallaan tosi vähäeleinen, mutta sitäkin häkellyttävämpi. Musiikit nyt oli taas vaihteeksi superkovalla, josta päättelinkin näppärästi, että siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, koska niiden kuulo on mennyt näissä kaiken maailman kuulutuksissa.

No mutta siis, musiikki alkoi ja paikalle vipelsi piikkisika. Se meni pitkin nurmikenttää ja kurvasi vielä pienen puronkin poikki herkkupalojansa hakemaan. Sitten se kipitti yhteen katsomon alla olevista ovista ja seuraava eläin tuli paikalle. Esitys oli todella hyvin organisoitu ja tarpeeksi rauhallinen, jotta siitä ei tullut sirkusfiilistä. Mieleenpainuvin juttu oli erilaiset petolinnut, jotka lensivät teatterin yli ja jopa katsomoon eläintenhoitajan käsivarrelle. Yleisössä kävi aina kohahdus, kun tosi uhkaavan näköinen lintu liisi ylitse tai laskeutui kovaa vauhtia aivan lähelle katsojia. Ne saivat palkinnoksi jokaisesta lennosta raakaa lihaa ja melko tyytyväiseltä ne näyttivät. Oli aivan mielettömän hieno kokemus ja jälleen jotakin aivan uutta, mitä ei ole ennen nähnyt. Valitettavasti en nytkään saa ladattua kuvaamaani videota tänne, joten joudutte tyytymään kuvaan. Ihan keskellä puron luona näkyy lintu.

Hoitaja piilossa pensaan takana linnun ruokahetken ajan.
Sen jälkeen hoitaja kiipesi viereemme penkille ja viittilöi pedon luokseen.

Kyyneleet pyyhittyämme suuntasimme jatkamaan savannikierrosta, mutta mikään ei oikein tuntunut enää niin vaikuttavalta, kun oli nähnyt noiden suurien lintujen lentävän aivan lähietäisyydellä. Vau...

Nyt alkaa sormet turtua näpyttämisestä, joten taidampa lopettaa tähän. Jaa! Enpäs lopetakaan, koska on ihan pakko kertoa vielä ihanasta illallisesta. Päätettiin, että nyt etsitään vaikka kiven kolosta paikka, jossa voi syödä shabu shabua, eli japanilaista ruokaa, joka valmistetaan itse pöydässä. Surffailin tovin ympäri nettiä ja kerroin miehelle pari paikkaa, joista sitä mahdollisesti voisi saada. Mies otti luurin käteensä ja soitti ja niin löytyi meille paikka, eli Kaede! Jossakin arvostelussa luki, että paikka ei ole mitenkään kovin erikoinen sisustukseltaan, mutta henkilökunta suhtautuu ruokaan intohimoisesti. Napakymppi! Juuri sellaista etsimmekin.

Puoli tuntia ennen lähtöä täydellisen aurinkoinen päivä ropsahti sateeksi. Se ei haitannut muuten kuin siten, että olin vihdoinkin aikonut laittaa uudet punaiset kangaskengät jalkaan ja nytkään se ei sitten onnistunut. Oh well, melko pieni huoli kun tiesi saavansa kohta huippua japanilaista ruokaa vatsaansa. Ei voi muuta sanoa, kuin että homma toimi kuin unelma. Tarjoilija oli todella ystävällinen, ruoka oli erinomaista ja hintakin oli ok. Sisustus tosiaan oli melko lounasruokalahenkinen ja me olimme paikan kaksi ainoata asiakasta, mutta se ei menoa haitannut. Olimme padan hurmiossa ja paperinohuet lihanpalat saivat yksi toisensa jälkeen sukeltaa siivilän turvissa kiehuvaan keitinveteen... Uu lalaa, täydellistä!

Shabu shabu on hyvää hyvää!

Nyt lopetan, kiitti ja moro. En kirjoita tähän nyt mitään pelistä, vaan ruodin sitä sitten ehkä vähän huomenna. Tai sitten en, koska jokainen päivä- ja iltalehti tekee sen varmasti puolestani. Niinpä siis kaikille rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja muistakaahan latailla paristoja uuttta keväistä viikkoa varten!

Täydellisyyttä hipova kurpitsapasta

Hur-raa! Tekstit palasivat, Suomi voitti Venäjän aivan huippumatsilla ja taas paistaa aurinko. Lämmöksi on luvattu mahtavat +27 ja puolipilvistä päivää kauppaavat. Ostettu!

Eilen kokeiltiin miehen kanssa ihan uutta pastareseptiä. Kyseessä oli täydellisyyttä hipova kurpitsapasta. Siksi vasta hipova, koska meinaamme seuraavalla kerralla vähän hienosäätää sitä vielä. Mutta tässä siis ohje.

Kuva otettu jälleen iPhonella, eli jälki on nyt vähän tällaista...

400g kurpitsaa

200-250g pastaa: rigatoni, penne, fusilli, caserecce, tms. 

puoli lasia valkkaria

pieni sipuli

rosmariinia tai salviaa maun mukaan, sekä timjamia jos tykkää

50g savupekonia, ilmakuivattua kinkkua tai muuta voimakasmakuista lihaa niin halutessaan

suolaa ja pippuria (tai kasvislientä)

oliiviöljyä ja nokare voita

hyppysellinen paahdettuja pinjansiemeniä

voimakasaromista juustoa raasteeksi, esim parmesaani

Silputaan sipuli ja kuullotetaan sitä pannulla oliiviöljyssä, jossa halutessaan voi aluksi hetken ajan lämmittää rosmariinia tai salviaa makua tuomaan. Poista sitten yrtti. Puolet kurpitsasta kuutioidaan ja vipataan samalle pannulle sipulin kanssa. Kaadetaan ylle puolisen lasillista valkoviiniä, jonka annetaan haihtua kuumassa lämmössä. Alennetaan lämpötilaa ja lisätään lasillinen vettä (sekä suolaa ja pippuria) tai kasvislientä. Keitetään vajaa varttitunnin verran, jotta kurpitsa kypsyy. Rullataan sitten tehosekoittimessa soosiksi. Jos lopputulos on liian paksu, lisätään vielä hieman vettä. Aika paksu saa ollakin, mutta notkea.

Loput kurpitsasta silpaistaan lastuiksi tai tikuiksi, joita sitten ruskistetaan pannulla nokareessa voita ja tilkassa oliiviöljyä, kanssa rosmariinin tai salvian. Hetken päästä lisätään kuutioitu pekoni tai vastaava, halutessaan myös tuoretta timjamia ja maun mukaan suolaa. Keitetään pasta, sekoitetaan kaikki keskenään, lastataan lautasille, koristellaan paahdetuilla pinjansiemenillä, maustetaan aromikkaalla juustoraasteella ja nautitaan! Resepti on poimittu Chefblogista.

Tämä kopioitu siis kaikkinensa blogista Keittiö Piemonten sydämessä. Ihana blogin nimi, muuten. Kuva on itse nappaistu eilisestä annoksesta. Ohjeesta poikkesimme vain sen verran, että laitoimme enemmän valkkaria, jotta homma muhevoitui oikein hyvin. Lisäksi laitoimme hiukan enemmän kurpitsaa ja kinkkua. Ohjeesta poiketen mukaan meni myös pari kynttä valkosipulia pieneksi pilkottuna. sipulin joukkoon heti alussa. Ostimme muuten aivan täydellistä kinkkua tiskistä eilen. Olisi ehdottomasti pitänyt ostaa enemmän ja pyytää siitä siivuja, niinkuin myyjä ensin ehdotti. Nyt voisi aamulla lehauttaa sellaisen tuohon Ruispalalle ja mennä aurinkoon nautiskelemaan. 

Pinjansiemenet ohjeessa olivat aivan must juttu, eli älkää missään tapauksessa korvatko/ jättäkö niitä pois.  Yrttinä käytimme ainoastaan rosmariinia, koska täältä on ollut yllättävän hankala saada tuoreita yrttejä. Kyllä on pari kertaa tullut suomalaisten markettien hienoa yrttivalikoimaa ikävä. Omaan keittiöön onkin suunnitteilla ikkunan alle pieni taso, johon voi laittaa yrttejä kasvamaan. Kummitädillä on aina aivan mielettömät tuoksut siinä keittiön pöydän ääressä, joten esimerkki on olemassa!

Kastikkeen amatöörianalysointia vielä hiukan: Käytimme "perhospastaa", eli parfallea ja valinta osoittautui erinomaiseksi. Tulikin ihan sellainen fiilis, että tätä pastaa täytyy tehdä ensi vuonna heti, kun ensimmäiset kevään merkit ilmestyvät. Kepeät perhosmuodot, aivan mielettömn upea kurpitsan väri ja hennot tuoksut tuovat kesän ihan takuulla ainakin päivällä parilla lähemmäksi, kun tätä syö. Vielä kun heitteli raastettua parmesania annoksen päälle, niin ainakin itsestäni näytti siltä, että perhosilla oli mahtava niittykin lautasella. Maku oli todella vieno ja pehmeä. Ihan ekan haarukallisen jälkeen olin lisäämässä jos jotakin, mutta mies rauhoitteli, että maistele hetki. Hänelläkin oli mennyt pari suupalallista, ennen kuin maun hienous ja herkkyys oli löytynyt. Totta tosiaan. Tämä pasta tarvitsee vähän aikaa ja rauhaa maistuakseen ja sitten kun se saa tarpeeksi tilaa ja ajatusta, niin voi mitkä hienot maut sieltä löytyvätkään! Siltikin.... meille jäi fiilis, että tätä täytyy kokeilla vielä muutaman pikku muutoksen kanssa uudelleen. Sen kun teemme, niin laitan sitten vaikka viestiä tänne. 

Mies joskus vähän hymyilee mulle, kun kaikesta syntyy niin voimakkaita visuaalisia tuntemuksia. Visuaaliset kokemukset ovat mulle tosi tärkeitä ja niiden voimakkuutta ja näkemistä kun ei voi estää, enkä haluaisikaan...Olen muuten huomannut, että tosi usein kehun jotakin ruokaa nätiksi. Esimekiksi ruodoton kalafile voi olla todella nätti. Oranssina, kiiltävänä ja painavana siinä leikkuulaudalla. Kalan nätteysarviointi on muuten suoraan peruja iskältäni, joka oli innokas kalan ystävä.

Pahoittelen, kun päivityksestä tuli vähän sekava. Olin niin innoissani tuosta eilisestä uudesta tuttavuudesta. Meillä leijui täällä kotona aivan valtavan ihana, huumaava tuoksu, kun tultiin koirien kanssa iltalenkiltä. Ehdottomasti taas uutta pastareseptiä kokeiluun piakkoin. Kotona Suomessa mua odottaakin iskän mulle ostama mielettömän hyvä pastakirja, Aglio & Olio. Voin suositella aivan erinomaisten ja silti helppotekoisten reseptien vuoksi!

Kadonneet tekstit

Bloggerissahan on kahden päivän ajan ollut erinäisiä ongelmia ja niiden vuoksi blogistani on kadonnut kaksi viimeisintä päivitystä. Toinen oli Pilkun makaronilaatikko ja toinen mun shalottisipuli-feta-tomaattipyrépastaohje. Höh!

Vähän kyllä harmittaa, kun ne antaamuksella tänne väänsin ja nyt niitä ei enää ole missään. Googlesta löytyy "pilkun makaronilaatikko" -hakusanoilla linkki, mutta se ei ole kuitenkaan toiminnassa. Myös omissa tilastoissani lukee, että viimeisin päivitys on tehty 11.5, eli toissapäivänä, kun kirjoitin tuon IVAM-stoorin. Niinpä ne ovat nyt kadonneet bittiavaruuteen.

Täytyypä tässä nyt vähän koota ihtiään ja palata kirjoittamaan ohjeet uudemman kerran. Nyt ei pysty, kun pitää alkaa kokeilemaan ihka uutta pastareseptiä. Tähän tulee mm. kurpitsaa, savukinkkua, salviaa, valkkaria ja pinjansiemeniä. Eipä kuulosta hyvältä! Nam. Odotukset ovat korkealla.

Kivaa alkavaa viikonloppua kaikille! Palaan asiaan taas myöhemmin mm. hauskan kokeiluohjeen merkeissä, joka eilen loihdittiin.

Pastassa feta, tomaattipyré ja shalottisipuli maistuu!

Tässä ohje tosi helppoon ja nopeaan pastaan. Lisäksi tähän tarvitaan älyttömän vähän aineksia, joista suurinta osaa voi lisäksi pitää aika pitkään säilössä. Tässäpä pieni, mutta tehokas lista:

4-5 shalottisipulia koosta riippuen
valkosipulia
fetaa
tomaattipyrétä
pennepastaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Tässä annoksessa on kolme asiaa pielessä, eli lähtökohtaisesti ei kovin hyvä kuva.
Kastiketta on liikaa per annos, pasta on väärää ja fetana on käytetty kovempaa salaattijuustoa,
sillä täältä main ei sitä ihanaa pehmeää tetrafetaa löydy.

Paista öljyssä siivutetut valkosipulit ja pilkotut shalottisipulit. Pyörittele hetken aikaa niin, että sipulit pehmenevät ja saavat kiiltoa. Lisää purkki tai kaksi tomaattipyrétä ja anna lämmetä ja paistua rauhassa. Mausta ja lisää paloitellut fetat. Oma suosikkini on siinä tetramaisessa pakkauksessa myytävä feta. Anna fetan lämmetä ja pehmentyä, mutta jätä homma niin, että palat pysyvät edelleen paloina, eivätkä liukene kastikeeseen. Lisää kikkare keitetyn pasta-annoksen päälle ja nauti!

Tätä kastiketta ei siis tosiaan tarvita kovin paljoa per annos, sillä maku on vahva. Tässä korostuukin siis se, että pasta keitetään varoen al denteksi.

Tämä on muuten mielestäni kelpo kasvisvaihtoehto muuten kasvisruokia karttaville henkilöille. Itse olin ennen aika vahvasti liha/kala/kana -naisia, mutta nykyään kiinnostun kyllä ihan kaikista ruoista, on niissä lihaa tai ei. Oikeastaan olen alkanut vähän jopa kallistumaan lihattoman puoleen, mutta katsellaan nyt. Tässä ruoassa on kuitenkin niin miehekkään vahvat maut, että tämä on kaikkien pelkäämistä luikeroisista mauttomuuksista kaukana.

Pilkun makaronilaatikko

Kas tässäpä meidän porukan suosikkimakaronilaatikon ohje:

puoli pussia makaronia
400 g jauhelihaa
purkki Barilla-pastakastiketta (erittäin toimivia makuja mm. pecorino ja gorgonzola)
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
4 desiä maitoa
1-2 munaa koosta riippuen
vuohenjuustoa/fetaa
suolaa
paprikajauhetta
valkopippuria
juustoraastetta
korppujauhoja

Paista valkosipulit ja hakkeloitu keltasipuli pannulla oliiviöljyssä. Heitä mukaan jauheliha. Lisää pastakastike ja anna porista pikku lämmöllä jonkin aikaa. Keitä sillä aikaa makaronit.
Lisää pastakastikkeeseen mausteet.
Sekoita keitetyt makaronit ja pastakastike kattilassa yhteen ja lurauta mukaan yhdistetty muna-maito-valkopippuri-suola -seos. Sekoita tasaiseksi ja kaada uunivuokaan. Nostele joukkoon halutessasi juustonokareita ja heittele koko komeuden päälle juustoraastetta ja korppujauhoja.

Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Nyt ei ikävä kyllä ole kuvaa tähän hätään, mutta koitan muistaa lisätä sellaisen seuraavan kerran, kun tätä lajiketta väsään.

IVAM eli Valencian modernin taiteen museo

Huomenta kaunokaiset ja komistukset! Olipa heti hyvä fiilis, kun heräsin. Toivottavasti tunnelma jatkuu koko päivän ja saan samanlaisella ilolla toivottaa miehen työmatkalta kotiin.

Hän on ollut siis Saksassa työmatkalla maanantaista tähän päivään, eli suorastaan taivaallisen lyhyen ajan, jee! Työmatka on ollut kuulemma oikein tehokas ja paljon ovat saaneet aikaan, hienoa. Kyseinen paikka on siis Bamberg, josta meillä molemmilla oli jostakin syystä ennakkoluulo, että varmaan taas johonkin teollisuuskaupunkiin pääsee... Mutta vielä mitä. Bamberghan on hurjan kauniin näköinen pieni kaupunki, ainakin googlen kuvahaun perusteella. Katsokaa vaikka tästä!

Työporukka oli eilen ollut parsaravintolassa illallisella. Siellä oli kuulemma torit ja kaikki kaupat keskittyneetkin lähinnä parsan myymiseen. Sekä alkuruoassa, että pääruoassa oli ollut pääasiassa parsaa, mutta siellä oli tarjoiltu myös parsavanukasta jälkiruoaksi. Mahtoikohan mennä yli? :)

Mulla oli täällä eilen sellaiset kuviot, että päätin tosiaan lähteä käymään siellä modernin taiteen museossa. Otin tuosta ratikan ja huristelin sillä Serranon torneille saakka. Sitten kävelin Turian vartta pitkin jättimäinen jätski kädessä kohti museota. Olikin eka kerta, kun olen käymässä Serranon tornien toisella puolella. Jäätelömauista oli toinen valinta suosikkini dulche de leche (eli makea maito), joka oikeastaan maistuukin aika suolaiselta. Toiseksi valitsin kinderin, joka oli siis vaniljajäätelöä, mihin oli sekoitettu murskattua Kinder-suklaata. Ei hyvä! Tai siis ei pahakaan, mutta vikavalinta silti, kun vaihtoehtoina olisi ollut monenlaisia muitakin herkullisia vaihtoehtoja. Ensi kerralla sitten tarkempana.

Pääsin museolle ja jäin ihan hoo moilasena siihen seisomaan. Koko ovirivistö oli lasia, eikä sisään nähnyt peilien takia ollenkaan. Tai sitä vähää, mitä näkyi, näytti olevan pimeänä. En sitten mennyt kokeilemaan ovea, vaan tarkastelin kaikenlaisia lappuja siinä lähistöllä, niinkuin mikäkin hiippari. No, sitten näin yhden pariskunnan menevän ovista ja siitähän itsekin rohkaistuin. Mikähän tuossakin on, että ei uskalla kokeilla ovea, joka näyttää lukitulta? Ja mikä tekee tavallisesta ovesta toista lukitumman näköisen? Jotkin rautaovethan näyttävät aina olevan lukossa ja sitten se onkin yllätys, mikäli se vielä aukeaa kevysti. Elämän ihmeellisyyksiä!

Niinpä pääsin sitten hiippailemaan sisälle. Olen ihan poikki kuumuudesta ja kävelystä, joten jäi penkille hetkeksi istuskelemaan. Ulkona oli siis +25 lämmintä ja melkein tuuletonta. Kuitenkin lähtiessäni taivas oli pilvinen ja pientä sadettakin näytti tulevan. Niin vain pilvet kuitenkin yhtäkkiä väistyivät ja tilalle tuli painostava kuumuus. Istuin siinä penkillä hetken ja kuuntelin hiljaista museota ja nautin sisällä olevasta viileydestä. Hetkinen! Nukahdinkohan istualleni hetkeksi? Huh, aika väsynyt siis taisin olla.

Menin lipputiskille ja tervehdin. Pää oli edelleen painuksissa, eikä virkailija liikahtanutkaan. Sanoin hiukan kuuluvammalla äänellä hei ja sitten pää nytkähtikin nopeasti ylös. Silmät tosin näyttivät harhailevan. Hänkin siis nukkui! Pyysin yhtä lippua ja kuulin museon olevan ilmainen, sillä esillä on vain kaksi näyttelyä. Niinpä kipusin ekaan kerrokseen ja mitäs muuta siellä olikaan, kuin tila täynnä sijaamattomista vuoteista, taitelluista peinoista ja pinotuista muhkeista tyynyistä maalattuja teoksia. Katselin sen sitten suu auki läpi. En siis ihmetyksestä, vaan koska en saanut haukotuksia loppumaan.

Vähän nolo oli myös tilaan tulemiseni. Ovet näyttivät lasisilta liukuovelita ja jäinkin urpona niiden taakse ihan lähelle seinomaan, että eivätkö ne nyt aukea. Sitten pari askelta taaksepäin ja sama homma. Sitten tajusin virkailija ovien takana nousevan kyllästyneen näköisenä ylös ja sitten hoksasin sinänsä ihan tavallisen näköiset pystykahvat, joista vetämällä aukesi ihan tavallinen ovi. Vähän nauratti molempia. Poislähtiessäni hymyilin ja ilmeilin, että nytpä osaankin jo ja eikä mitään, rempaisin lasioven kolahtaen väärään suuntaan. Ei siinä auttanut kuin naureskella ja liueta paikalta vähin äänin.

Käväisin tässä välissä museon kirjakaupassa, koska sitä oli kehuttu. Ei ehkä ihan kehujensa arvoinen, mutta yhden pienen lahjan siipalleni löysin. Hän kun pitää äly- ja taitopeleistä, niin nyt onkin taas yksi hauska uudenlainen peli häntä täällä odottamassa.

Toinen näyttely sijaitsi talon kulmalla, jonne mentiin uolkokautta. Älkää nyt, mutta sekin ovi näytti siltä, kuin se oli vain henkilökunnalle tai vaihtoehtoisesti jokin hyvin harvoin käytettävä takaovi. Läksin kuitenkin rohkeasti kokeilemaan ja sieltä pääsinkin ihanan viileään, tummaan näyttelytilaan. Esillä oli tämä. Kyseessä oli omasta mielestäni aivan loistava näyttely. Koskettava, kiinnostava ja taidokas. Kuvissa oli siis lapsia eri maista, näyttely oli UNICEFin kanssa tehty. Osa kuvista oli niin koskettavia, että piti koota itsensä katsoakseen uudelleen. En ole muistaakseni koskaan kokenut mitään valokuvaa niin voimakkaasti kuin täällä. Liikuttavin kuva esitti murrosikäistä afrikkalaista poikaa kalliolla seisomassa. Hänellä on huiveista kääritty päähine päässään, eikä kuvassa ollut oikeastaan mitään muuta. Tai nimenomaan oli: ilme. Silmissä saattoi nähdä juuri ja juuri pintaan nousemassa olevan kyyneleet, pientä jännitystä poskissa ja aavistuksen omaisen rypyn silmien välissä. Voi itku, se oli upea!

Huh, nyt ei olekaan tuon muistelun jälkeen paljon sanottavaa. Jos siis Isabel Muñosilla on joskus jossain näyttely ja teillä on mahdollisuus mennä, niin suosittelen! Googlen kuvahaullakin jälleen löytyy hänen joitain teoksiaan, jos kiinnostaa tutustua.


Nyt hattu päähän ja aallonmurtajalle koirien kanssa kävelemään. Tänään tulossa taas kuuma pilvetön päivä. Illalla tulee kulta ja sitten katsotaan yhdessä päivän lätkäpeli. Eilen tein makaronilaatikkoa ja tuli muuten oikein hyvää, paitsi makaronit itsessään olivat ehkä hiukan liian isoja. Laittelen ohjetta myöhemmin. Samoin tulossa on ohje toissapäivältä. Kyseessä siis erittäin maukas ja helppotekoinen kasvispasta.


Kiinnostavaa keskiviikkoa! Varmasti tässäkin päivässä on jotakin erityisen kiinnostavaa, vaikkapa yksityiskohta jota ei ole ennen huomannut....

Akvaariossa

Aurinko paistaa porottaa ja säätiedotuksen mukaan samanlaista olisi luvassa kokonainen viikko! Olimme lauantaina tiedepuistossa käymässä ja oli kyllä kiva kokemus. Olemme molemmat sellaisia innokkaita akvaariokiertäjiä, että melkeimpä jokaisessa maassa, missä olemme yhdessä matkustaneet, ohjelmaan on kuulunut akvaariossa käynti.

Juuri kun pääsimme sisään, oli alkamassa delfiinishow. Olen käynyt sellaisessa viimeksi pikkulikkana Tampereella, joten tämä kiinnosti kovasti. Niinpä juoksimme kovaa vauhtia katsomoon ja koska olin unohtanut vyön kotiin, niin meinasi siinä hötäkässä housutkin tipahtaa. Show oli kiva, mutta täytyy kyllä silti ihmetellä, että eivät delfiinien esitykset olleet juurikaan parin kymmenen vuoden takaisesta muuttuneet. Olisihan mielenkiintoista nähdä komeiden hyppyjen lisäksi sitä, kuinka hämmästyttävällä tavalla delfiinit kommunikoivat keskenään ja sitten toisaalta ihmisten kanssa. Oli muuten kiva, kun showssa olivat mukana myös kasa uimahyppääjiä. Altaan kulmassa oli pari ponnahduslautaa ja yksi hurjan korkea masto, josta uimahyppääjät hyppäsivät. Kuvasin tänne hienon videon uimahyppäjästä ja delfiineistä, mutta en jostain syystä saa laitettua sitä tänne. Tylsää!

Akvaario oli kaiken kaikkiaan ok, mutta ei mikään huikea kokemus. Hintakin oli mielestäni kova, 22,50 euroa. Esimerkiksi Genovan (Italia) akvaario oli todella hieno, samoin mieleeni on jäänyt jo useampi vuosi sitten käymäni kallioakvaario Kreikassa. Siellä akvaario oli siis aivan meren rannalla (oikeastaan hiekalla) ja sinne mentiin sellaiseen kalliokellariin, jossa pohjavedet vaan solisivat seinissä ja lattioissa. Oikein autenttista ja mieleenpainuvaa.

Akvaarion jälkeen suuntasimme keskustan ravintola-alueelle, mutta olimme jälleen auttamattoman ajoissa liikenteessä. Kello oli seitsemän ja suurin osa kuppiloista oli yhä visusti rautaverhonsa takana. Niinpä kiertelimme ja kaartelimme ja vihdoin eteemme osui mukavan näköinen pieni italialainen rafla, jonne sitten ensimmäisinä asiakkaina kipitimme sisään. Saimme ikkunapöydän ja tilasimme pastat. Oli kyllä taivaallisen hyvää! Tänne tulemme ihan ehdottomasti uudelleen...

Tässä pitäisi taas terästäytyä, nimittäin paikan nimien ottamisessa muistiin...

Illallisen jälkeen jännitimmekin taas peliä ja kivaa oli! Tosiaan katsomme matsit netistä aina ainakin puoli tuntia myöhässä, joten pitää olla visusti erossa netistä sillä aikaa, ettei näe tulosta vahingossakaan. Tänäänhän tulee muuten jännä Venäjä-matsi, joka on tietenkin pakko katsoa. Ikävä vaan, että mies viilettää silloin työmatkalla Saksassa, eikä tunnelma ole ikinä samalla lailla kohdillaan, kun katselee yksin. Silti aion katsoa pelin. Jos vaikka tuo meidän ärhäkämpi tyttökoira olisi enemmän jääkiekkoon päin, kun taas inan verran herkänpuoleinen poikakoira katselisi varmaan mielummin vaikka Emmerdalea!

Nyt siis pari yötä keskenään koirien kanssa tiedossa. Huomenna vaikka sää tulee olemaan lämmin, niin ilmassa saattaa leijailla myös vähän sadetta. Niinpä huominen toiveeni on päästä käymään Modernissa museossa. Raportoin taas myöhemmin lisää. Keväistä maanantaita kaikille!

Äiti

Tänään vietetään äitienpäivää. Haluaisin toivottaa kaikille äidelle ansaitsemaanne päivää. Vuoden 364 muuta päivää taitavatkin usein kuulua lapsille. Huolenpitoa, nukuttamista, herättämistä, rakkautta, aterianvalmistusta, välittämistä, opettamista, laulua, leikkiä, hoitamista...

Nauttikaa äidit päivästänne. Ottakaa siitä kaikki irti ja muistuttakaa, että äideillekin voi osoittaa samoja välittämisen ja huomioimisen hetkiä vuoden jokaisena päivänä. Pienet kehut ja kiitokset siivittävät vanhemmat keveämmin haasteellisen kasvatusprosessin läpi. Ja miksi eivät vanhemmat tarvitsisi rohkaisua ja kiitosta oman kasvatustapansa tiellä?

Ei kukaan vanhempi oli valmis silloin, kun lapsi syntyy. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kaiketi väsyttävää ja ärsyttävääkin. Vielä lapsen kasvettua vanhemmat saattavat kritisoida toistensa kasvatusmetodeja ja pohtia itsekseen, kuinka missäkin asiassa tulisi toimia, mitä pitäisi sanoa. Koskaan ei ole valmis, kaiken osaava äiti. Mutta sillä hetkellä kun lapsi syntyy, omissa käsissä on mahdollisuus ystävällisemmän, auttavaisemman ja onnellisemman maailman rakentamiseen.

Vielä muutama sana omasta äidistäni. Perheemme menetti hänet muutama vuosi sitten muutama päivä ennen joulua. Olin jostain syystä jo noin kymmenen vuotta pelännyt sitä päivää, kun joudun sanomaan äidilleni ja isälleni hyvästit. Tämän kuluttavankin pelon vuoksi aloin tietoisesti kertoa heille enemmän ja useammin, kuinka paljon heitä arvostan ja rakastan. Tein selväksi, että olen kiitollinen kaikesta, mitä he ovat eteeni tehneet. En halunnut jättää mitään epäselväksi tai niin, että joutuisin jälkikäteen miettimään, miksi en saanut sanaa suustani silloin, kun se oli vielä mahdollista. Alussa rakkaudesta kertominen tuntui hankalalta ja jopa jotenkin nololta. Jatkoin silti ja se kannatti.

Kun äitini viimeinen päivä koitti, sydämeni oli raskas kuin lyijy, kauhun ja pelon kipristämä. Kuin itsetehdyllä lautalla mustan raivoavan meren keskellä seilaamassa. Läheiset kukin omalla lautallaan, tuskin näköetäisyydellä, mutta tiukasti käden otteessa.

Kuukauden kuluivat, ennen kuin näin ensimmäisen kerran auringon, joka sai aikaan kauan kadoksissa olleen aidon onnen hymyn. Lautta, jolla edelleen seilaan on nyt rauhallisilla vesillä. Koskaan ei tiedä, millä hetkellä elämän meri muuttuu taas teräviksi aalloiksi, tummiksi vyöryviksi massoiksi, ahnaiksi pyörteiksi, mutta allani on lautta, joka on tehty äitini neuvoista ja opeista. Se kestää ja kantaa ja taitaa siinä kevyt automaattiohjauskin olla, ettei ihan väärää suuntaan tule otettua. Niin, ja onhan vieressäni onneksi järkkymätön hinaajakin nykyään..

Äitini oli yksiselitteisesti koko elämäni vahvin keulakuva ja tärkein tukihenkilö. Hänessä näkyi viisauden ja hyvyyden liitto. Huumorintajua ei puuttunut, eikä liioin tiukkoja ohjeita. Toivon, että olen välillä edes häivähdys omasta äidistäni.

Eniten elämässäni olen pyrkinyt keskittymään äitini opettamaan myönteisen ajattelun voimaan. Voivottelu ja ainainen valittaminen on helppoa, sen osaavat kaikki. Sen sijaan hymy, sinnikkyys ja toisten kannustaminen vaativat enemmän. Se, että on positiivinen on ainoastaan merkki siitä, että on kokenyt elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi ymmärtää olla nurisematta kaiken maailman pikku asioista.

Kiitos äiti.

Maailman paras lettutaikina

Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä ja sovittiin miehen kanssa, että mennään keskustaan lounaalle. Pesin aamulla pari koneellista pyykkiä ja sitten läksin keskustaa päin. Nappasin pyörän vuokratelineestä ja suuntasin maailman pisimmälle suoralle. Vaikka tällä kerralla poljin kolmosella ja ihan sutjakkaa vauhtia, niin silti suoran polkemiseen meni 20 minuuttia. Nyt käynkin heti paikalla tarkistamassa teillekin, että minkäpituisesta suorasta tiestä onkaan kyse. Meillä on miehen kanssa tullut jo vähän vitsiksi se, että kun keskustasta päin huristetaan taksilla sitä pitkin kotiin, niin aina jomman kumman on kerta kaikkiaan ihmeteltävä, kuinka piiiitkä suora katu se on. Noniin, eli suora on yhteensä 3 kilometriä pitkä. No höh, se kuulostaa ihan pieneltä matkalta, mutta tuntuu sitäkin pidemmältä.

Sovittiin, että nähdään Aquarium-ravintolan edessä ja lähdetään siitä sitten harhailemaan ja etsimään mukavan näköistä lounaspaikkaa. Alueella on paljon hyviä ravintoloita ja ihan varmasti voi luvata, että löytyy mieluisa. Niin tälläkin kerralla, kun päätimme, että mitään erityisen espanjalaista ei tee mieli, joten ihan perus kivaa yleisesti ottaen eurooppalaista keittiötä etsitään. No, siinähän miestä odotellessa huomasin kivan paikan, joten heti menua tiiraamaan. Heillä päivän menu maksoi 16,50, joka on kolmanneksen hinnaltaan kovempi kuin lounastarjoukset yleensä. Miehenkin mielestä paikka näytti kuitenkin kivalta, joten päädyimme sinne.

Otin alkuun parsakeiton Buffala-mozzarellalla, pääruoaksi lohta thaimaalaisessa kastikkeessa ja mukana oli karamellisoituja, mutta myös jollain tavalla balsamicomaisia shalottisipuleita. Jälkkäriksi otin canneloneja, joissa oli jotakin ällöä vaahtoa päällä ja nutellaa sisällä. Ei tippunut mulle yhtään, eikä mieskään välittänyt. Cannelonit oli tosi tosi limaisia, mieleen tuli lähinnä raa´at mustekalat. Mies söi tomaattibrushettaa alkuun ja pääksi ihanan näköisen hampurilaisen. Jälkäksi kahvia, joka oli niin tiukkaa, ettei voinut irvistelemättä juoda.

Lounaan jälkeen mentiin Habitat -akuppaan, jossa oli sisustustuotteita ja huonekaluja. Meillä alkaa talonrakennus pian, joten oli tosi mukava käydä vähän tunnustelemassa, minkälaisia hintoja ja tuotteita sitä oikein onkaan tarjolla. En ole itse ikinä ollut mikään sisustusihminen, mutta täytyy sanoa, että siihen on vuokra-asumisella ollut kyllä suuri vaikutus. En ole ikinä oikein viitsinyt panostaa, kun olen tiennyt, etten tule kovin kauaa kyseisessä paikassa asumaan. Helsingissä olen asunut yli 10 eri asunnossa noin kymmenen vuoden aikana ja omasta mielestäni se on melko tiuhaa muuttamista. Nyt siis kun talo on tulossa (ihan kohta pitäisi luvat tulla), niin ihan eri tavalla sitä on aiheesta kiinnostunut. No, löytyihän sieltä kaupasta vaikka mitä hurrrrjan ihanaa, mutta sinnehän ne jäivät. Ostin sentään kuitenkin tosi hempeän värisiä silikonisia muffinssimuotteja, niin sain jotakin kotiinviemisiksi.

Koska lounas oli sen verran täyttävä, niin päätettiin illalla herkutella vaan letuilla ja ai jetta, kun olivat huippuhyviä! Laitan tähän ohjeen, jos jotakuta kiinnostaa vähättelemättä maailan parhaat letut ;).

1 l maitoa
4 munaa
4 dl venhäjauhoja
0,5 dl sulatettua voita
1,5 tl suolaa
vaniliasokeria tai vanilia uutetta
leivinjauhetta
pikkuisen vichyä

Vatkaa munien rakenne rikki litsassa maitoa, vatkaa joukkoon vehnäjauhot. Lisää jäähtynyt rasva. Tässä sopii siis käyttää myös rypsiöljyä, mutta itte heltisin ja laitoin voita. Anna turvota tai valmistua tai mitälie noin tunti, ennenkuin alat paistelemaan. Paistetaan voissa ja herkutellaan. Tuosta tulee noin 20 lettua, siis hyvää lettua. Jos taikinaa jää yli, niin paistele ylläriaamiaiset kaverille, sillä lettutaikina säilyy jääkaapissa parikin vuorokautta. Jos jollain on aiheesta parempaa tietoa, niin pankaa jakaen. Iskä oli meidän perheen lettumestari, joten tuherteluni on pientä siihen verrattuna. :)

Tänään tuleekin illalla Suomen matsi, hurraa! Meillä on täällä sellainenkin jännitysnäytelmä itsellä, kun koskan ei varmaksi tiedä, toimiiko netti. Ja jos toimii, niin joudutaan katsomaan koko peli puoli tuntia myöhässä, että ohjelma olisi mahdollisimman valmiiksi latautunut ennen katsomista. Kiva juttu kuitenkin, että on ylipäätään mahdollisuudet katsella ottelua. Voipi tulla jännä matsi. Suomen liput siis esiin klo 21 sitä aikaa. Täällä me liehutellaan lippuja ja banderolleja jo klo 20!

Kivaa keskiviikkoa kaikille lukijoille!

Kuvia kauppareissulta ja sen jälkeen

Vielä nopea päivitys, kun tuosta lounaan jälkeen lähdin käppäilemään hedelmäkaupalle päin. Tuulinen ja sateinen sää muuttui kuin taikaiskusta lounaan aikana aurinkoiseksi.

Matkan varrella oleva pikku puisto on todella räjähtänyt vihreäksi sitten viime näkemän! Ihan tuli Suomen kesävärit mieleen.

Takaisintulomatkalla tulin toista reittiä ja siellä oli puiston kohdalla niin mielettömän huumaava tuoksu, että oli pakko yrittää kuvata se! Ilmassa väreili kuumuus, lämmin tuuli ja kirpeän kukan, rehevien lehtien ja kesäisen pölyn tuoksu. Aah!

Muut kaupat ovatkin tänään kiinni, koska täällä on jälleen jokin pyhäpäivä. Siihen kuului tietysti taas kaameat pommit tuossa takapihalla. Huh, mikä meteli! Kaupasta tullessani ladoin kaikki ostokset pöydälle ja ihastelin ostosten edullisuutta. 5 appelsiinia, 5 omppua ja 3 tomaattia, maito ja uunituore leipä maksoivat 6,58 euroa. Mun mielestä se on edullista, varsinkin kun kaikkien tuotteiden kohdalla puhutaan erittäin tuoreista raaka-aineista. Okei, maito nyt on ollut varmaan sillä samalla hyllyllä viikkoja (täällä maidot siis säilytetään lämpimässä, koska ne on korkeasti lämpökäsiteltyjä, eivätkä mene pilalle samoin kuin tavalliset maidot Suomessa), mutta siis muuten kyse oli todella ensiluokkaisista tuotteista.

Juutuin kasaamaan hedelmiä pienelle korialustalle varmaan 20 minuutiksi. Meinasi mennä hermo, mutta en voinut luovuttaa. Mun oli pakko saada kaikki hedelmät pysymään jämptissä kasassa ja niin, että koko komeus olisi jonkinlaisessa visuaalisessa balanssissa. Limet ja omput vierivät ja pompahtelivat pitkin lattioita ja pöytiä, kun kyhäsin hengitystä pidätellen hienoa hetelmätorniani. Kyllä, joskus ihmisillä on liikaa aikaa ja he käyttävät juuri sen ajan yleensä hölmöilyyn. Niin ehkä tässäkin tilanteessa.

Mielessäni pyöri myös Hollannissa Kunsthallissa näkemäni hieno videotaideteos, jossa oli kuvattu tuoretta hedelmäkoria, joka kuva kuvalta nahistui, mädäntyi ja homehtui. Se oli hieno ja mieleenpainuva.

Etsin tosi kauan netistä eri hakusanoilla kyseistä teosta ja tässä paras, mitä löysin:
Lähtötilanne ja lopputilanne. En kertakaikkiaan millään löydä taiteilijan nimeä ja tekovuotta. Nuo meidän hedelmät eivät kyllä taatusti pääse tuohon tilaan, vaan ne herkutellaan tuosta tasaiseen tahtiin "elävältä!"

Kauhumatkan muistelua

Tuuli kolisee, soi ja vesi ropisee ikkusnoissa. Aikamoinen konsertti! Olen täällä useampana päivänä jo ehtinyt ihmetellä, kuka pillipiipari tuolla mahtaa aina sateella ja tuulella soittaa, mutta kun menen ikkunaan pällistelemään, niin siellä ei ole ketään. Tänään sanoin taas miehelle, että kukahan tuolla taas soittaa juuri kun sataa, johon mies sanoi, että se on tuuli. Ääni on todellakin hyvin samanlainen, kun laittaa lasiin vettä ja joko liu´uttaa sormella lasin reunaa pitkin tai puhaltaa pullon suuhun, kun siellä on vettä. Siis kauniin kuuloista kyllä, mutta myös hiukan hämmentävää.

Missähän täällä niitä vesipulloja tai vesilaseja sitten mahtaa oplla, joihin tuuli noin osuu, että saa äänen aikaan? Pakko vielä sanoa, että olen maininnut tästä soinnista miehelle useampia kertoja ja se on vaan kohautellut olkiaan, että ei kuulemma itse kuule mitään. Nyt vastaus tuli heti, joten onkin tainnut mies olla aina vaan työajatuksissa, eikä ole ehtinyt moisia jäädä pohtimaan...

Eilen tulin siis takaisin Suomesta ja täytyy sanoa, että kiva reissu oli. Kolmeen päivään mahtui jos jonkilaista tapaamista, juhlaa, ihania keskusteluita ja ystävien ja uusien tuttavien tapaamista. Mies jäi tänne töitä tekemään ja olikin saanut mukavasti aikaan poissaollessani.

Lentomatka takaisin oli hieman tuskallinen ja muistutti viimevuotisesta karmeudesta, jonka sain kokea lumimyräkän ja Finskin lakon aikaan. Silloin siis olin paluulentämässä takaisin Hollantiin, joten kyseessä olisi ollut 2 tunnin lento. Finnairilla oli silloin lakko ja meninkin hyvissä ajoin kentälle, jo noin klo 6 jälkeen. Lippupisteessä minut ohjattiin lentämään Lontooseen. Voi kumpa olisin tajunnut (olisi lipunkirjoittajakin voinut hieman tarkastella tilannetta......), että Heathrowlla kaikki, siis ihan kaikki lennot oli peruttu siltä päivältä. Jonotin yksin (pissa- ja nälkähädässä) satojen metrien pituisessa jonossa ja minua palloteltiin jonosta toiseen jonottamaan.

Vihdoin sain onneksi hotellin ja lennot seuraavaksi päiväksi. Menin taas reilusti aikaisemmin kentälle odottamaan, vain todetakseni, että lento siirtyi siirtymistään. Jokainen pieni toivonkipinä sammui pettymyksen viimaan. Vasta seuraavana yönä kello 12 pääsin koneeseen ja kiitoradalle pääsimme klo 1 yöllä. Amsterdamiin päästyäni olin niin poikki, ettei meinannut porusta tulla loppua. Piste iin päälle oli tietysti vielä se, että viimeinen bussi lähti samalla minuutilla, kun pääsin ulos kentältä, eikä kylttejä bussipysäkille ollut missään. Viimeinen junakin oli aikoja sitten mennyt. Siellä sitten muistan lyyhistyneeni kaiken väsymyksen jälkeen. Tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa taksia varten ja akku oli lopussa. Sain viimeisillä akkujämillä vielä yhteyden kotiin ja mies suorastaan käski hypätä taksiin saman tien. Maksun voisi hoitaa sitten perillä, jos luottokorttini ei kävisi taksille. Tämä oli siis hyvin yleistä Hollannissa, että takseissa ei jostain syystä kelvannut kortti, varsinkaan luottokortti. Niinpä 2-3 aikaan yöllä pääsin kotiin, jossa odottivat hartaasti kaivatut vieraat. Voi sitä väsymysitkua, onnea ja helpotusta, kun viimein pääsi kotiin tuttujen kasvojen luo. Parin tunnin matka venyi siis yli 50-tuntiseksi ja se oli kyllä rasittavin matkakokemukseni ikinä.

No jaa, nyt onkin ihan nolo edes mainita tuosta eilisestä lentomatkustelusta! Mutta kerron silti. Saavuin kentälle 19.30 ja 20.30 piti lähteä kone. Kentällä oli joku yleinen härdelli päällä ja ihmisiä parveili tungokseen saakka kaikilla palvelutiskeillä. Lentoni kohdalla luki ensin, että arvioitu lähtöaika on 21.30, sen jälkeen 22.10, jonka jälkeen 23.35. Nämä ajat tulivat ruutuun todella nopeasti peräkkäin, joten ei ollut syytä uskoa, että matka kotiin jatkuisi kovinkaan pian, jos ollenkaan sen päivän puolella.

Olin jo lähdössä loungelle päin (joka on kyllä mieletön pelastus tällaisissa tilanteissa! Pahoittelen mainospläjäystä, mutta suosittelen enemmän kuin lämpimästi hankkimaan sellaisen luottokortin, jolla on oikeus päästä lentokenttäloungeihin), kun vielä kerran vilkaisin ruudulle, joissa näkyy lähtevät lennot. Lentoni kohdalta oli poistunut ylimääräinen tiedotus ja kaikki näytti normaalilta.

Lähdin heti takaisin portille päin, jossa näytöllä luki "last call". Portilla parveili ihmisiä, mutta tiskin takana ei näkynyt yhtäkään virkailijaa. Yleisen sählingin ja lentoaikojen jatkuvien muutosten jälkeen pääsimme kuitenkin lähtemään vain vähän yli tunnin myöhässä. Kaikki se epätietoisuus, aikojen muuttuminen, virkailijoiden tiedottomuus ja kanssamatkustajien kesken syntynyt yhteishenki vaan muistutti mua siitä Lontoon keikasta niin, että aloin jo pelätä pahinta. Hyvin kuitenki kävi ja täällä sitä jo keittiön pöydän ääressä taas blogia rustaillaan!

Meillä on enää vajaa kaksi kuukautta tätä Espanjan kokemusta jäljellä, joten nyt viimeistään aion tehdä pikku listan asioista, joita haluaisin täällä ollessa tehdä. Ei niitä montaa ole, mutta yhtäkkiä sitä helposti huomaa, että meillä onkin enää viikko jäljellä, eikä aikaa tehdä juuri mitään. Niinpä listan pariin ja lounasta suunnittelemaan.

Wink wink! Jos Espanjaan mielit pikaisesti, niin käyppä vilkaisemassa täältä hyviä tarjouksia. Parilla sadalla pääsee viikoksi tänne, sisältäen lennot ja hotellin. Ohhoh, tuli toinenkin mainostus, mutta juuri osui Facebookista silmään ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Toivottavasti jollekin on hyötyä.

Valoisaa maanantaita!