Heipparallaa täältä Espanjasta taas! Kaksi ja puoli viikkoa on mennyt, kun viimeksi olin täällä. Hiukkasen on siis tullut matkan varrella muutoksia suunnitelmiin ja aiottu (muistaakseni) neljän päivän Suomen reissuni pitkittyikin sitten huimasti. Varoitan, että tästä saattaa tulla piiiitkä päivitys, joten lokoisaa lepoasentoa ja maittavaa evästystä suositellaan.
Varhain sunnuntaiaamuna 22.6 lensin Suomeen aikomuksenani osallistua tiistaina ja torstaina olleisiin pääsykokeisiin, jotka olivat Metropolia ammattikorkeakoulun Radio- ja TV-työn opintoihin. Sain kutsun myös journalismiin Haaga-Helian pääsykokeisiin, josta kerroinkin aiemmin liittyen viime syksyn hakupettymykseen. Tällä kertaa koulutus tosin oli aikuisvaihtoehto, joten opetusta olisi päivien sijasta kolmena iltana viikossa, luultavasti noin neljä tuntia kerrallaan. Ei siis mikään mahdoton juttu, mutta vähentäisi tietysti miehen ja minun yhteistä aikaa huomattavasti. Haaga-Helian pääsykokeet oli merkitty maanantaiksi ja minä onneton olin käsittänyt, että mahdollinen pääsykokeen toinen osa olisi myöhemmin sillä viikolla. Ja olihan se, mutta lauantaina! Olin juuri edellisenä päivänä ostanut lennot ja paluulentoni oli merkitty perjantaiaamuksi. Sisälukutaidossa siis vakavia puutteita...
Niinpä päätin jo täällä Espanjassa, että en luovu mieheni ja minun yhteisestä Road trip -matkasta, vaan lennän aamulla Barcelonaan ja matkamme saa alkaa. Vielä sunnuntai-iltana olin kovasti sillä tuulella, että vaikka haluaisin kokeeseen mennäkin, niin siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä minulla ei olisi varaa ostaa uutta lentoa, siirtää maksettuja hotelleja ja autoa täällä Espanjan päässä.
Sitten koitti maanantaiaamu ja oli aivan tikkana silmät suurina heti aamusta ennen kuutta, eli viideltä tätä totuttua Espanjan aikaa. Päätin heti, että lähden sittenkin sinne journalismin kokeisiin, sillä kyllähän kirjoittamisen koe olisi aina hyvää harjoitusta sitten seuraavaa kertaa ajatellen. Niinpä nopsat aamutoimet ja autoon ja Pasilaan. Siellä olinkin jo hyvissä ajoin ja tosi skarppina odottelin kokeen alkamista. Aikuiskoulutuspuolelle ainakin tässä koulutusohjelmassa kutsutaan kaikki koulutukseen hakeneet ja tiukat seulat tehdään sitten vasta kokeissa. Aikuiskoulutukseen voi tosin hakea vain, mikäli on aikaisempaa alan koulutusta ja työkokemusta. Saattoi pelkkä alan työkokemuskin riittää.
Käppäilin rennoin elkein suoraan koesaliin ja mikäs siinä oli kirjoittaessa, kun ei ollut oikeastaan mitään paineita. Vaikka pääsisinkin toiselle kierrokselle, niin en silti tulisi kokeeseen osallistumaan. Tehtävä oli helpompi kuin viime kerralla ja kolumnin kirjoittaminen sujui mallikkaasti. Lisäksi piti ideoida annetusta materiaalista (diagrammi eri medioiden käytöstä päivittäin Suomessa) juttuaihe ja valita media, johon sitä tarjoaisi. Siitäkin tuli oikein kiva ja kaikin puolin kokeesta jäi positiivinen fiilis. Paljon parempi kuin viime kerralla, liekö sitten tällä järkkyä suomen kieltä sisältävällä blogilla jotakin tekemistä asian kanssa? Vaikka kyllähän kaikki kirjoittaminen on aina hyväksi, kai. Viime syksynä menin kokeeseen aika lailla kylmiltään, eli en ollut kirjoittanut kuin pari vuotta sitten muutamia pieniä juttuja lehteen. Miksikään rutiinikirjoittamiseksi sitä ei siis voi mitenkään päin sanoa.
Tuloksia siitä, pääseekö seuraavaan vaiheeseen luvattiin jo keskiviikoksi. Tiistaina minulla oli kuitenkin Metropolian kokeiden ensimmäinen osa. Koko päivähän siellä hurahti ja erittäin vaativista kokeista olikin kyse. Huh! Kuitenkin siitäkin päivästä jäi hyvä tunne ja kun jo samana iltana sai soittaa tiedon mahdollisesta jatkoon pääsystä, niin turhaa jännittämistä ei kovin kauaa tarvinnut harrastaa. Siskon kanssa käytiin Teatterissa illallisella ja hän olikin vieressäni kun otin puhelun Metropoliaan. Jee, jatkopaikka oli hallussa. Niinpä sitten torstaina takaisin koululle.
Keskiviikon välipäivä oli kiva ja käväisin keskustassa vähän pyörimässä ja kaverin kanssa pikalounaalla. Illalla vielä serkkua moikkaamaan ja rento päivä oli pulkassa. Iloisena uutisena tuli myös kakkosvaiheen kutsu Haaga-heliaan ja siitäkös sitten mietintä alkoikin. Jotenkin alkoi kutkuttamaan ajatus, että josko sittenkin... Rahaa ei ollut ylimääräistä hukattavaksi, mutta toisaalta toisessa vaakakupissa painoi unelma toimittaja-ammatista. Niinpä puhelua miehelle ja muutaman minuutin harkinnan jälkeen päätin, että en voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Vips, sinne meni köntti rahaa ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Uusi lento buukattiin kuitenkin sitten sunnuntaille ja kaikki muutkin varaukset siirrettiin vaihtelevin kuluin niin, että toteuttaisimme Barcelonan matkan sitten pe-ma sijasta su-to. Ja sitten ajaisimme yhdessä takaisin tänne Valenciaan. Noh, kävihän se toki niinkin, sillä nyt kuitenkin sain tilaisuuden osallistua soveltuvuuskokeeseen ja kuitenkin mahdollisuuden vielä päästä ainoalle Espanjan sisäiselle matkalle miehen kanssa. Jättäisin paluulennon käyttämättä ja lisäksi ostaisimme yhdensuuntaisen lennon minulle Barcelonaan.
Torstaina menin taas Metropolian kokeisiin ja sekin päivä meni mukavasti, vaikkakin haasteita heiteltiin eteen jos joltakin median osa-alueelta. erityisen tyytyväinen olin tekemääni haastatteluun, joka erään artikkelin pikaluvun jälkeen piti raapaista kasaan kymmenessä minuutissa. Sitten kameran ja kynän ja paperin kanssa huoneeseen, jossa oli kyseisen artikkelin kirjoittaja. Kriitikko-kirjoittaja oli mukava vanhempi herrasmies ja vaikka arvioitsija oli vieressä koko ajan tarkkailemassa, homma sujui kuin rasvattu. Nautin tilanteesta ja siitä, että sain kesken tehtävän tuntea onnistumisen kokemuksia saatuani mahtavan kontaktin haastateltavaan. Äitini jonkin sortin kuunnelmankirjoittajataustasta oli ainakin hiukan hyötyä, sillä haastattelu koski radiokuunnelmia.
Haastattelusta ulos ja ei kun materiaalit mukaan ja yllätykseksi tehtävä jatkuikin. No tokihan haastattelusta piti sitten kirjoittaa paikallislehteen juttu. Mahtavaa! Se oli kerrassaan huippua. Juttuni alkoi jotenkin näin: " Ville Virtanen (nimi muutettu) istuu kahvilan pöydässä hievahtamatta, mutta voin suorastaan nähdä, kuinka hänen korvansa värisevät. Onhan kyseessä kuuntelun ammattilainen.... jne. " Juu, hauskaa oli ja sain hepusta vielä ihan huippuhauskan kuvan ja herra selvästi innostui koko kuvaamisesta, kun en vain pyytänyt häntä kankaan eteen seisomaan.
Torstaille olin sopinut muutaman ystävän kanssa illallisesta, joten en lähtenyt kokeiden ja sen välissä enää Espooseen päin. Tuli puhelu anopilta. Oli kuulemma tullut kirje Aalto yliopistosta. Herran pieksut! Eli siis kaikkien mahdollisten überhaaveiden kehdosta, Taideteollisesta korkeakoulusta. Pyysin häntä avaamaan kuoren ja lukemaan kirjeen ääneen. Istuin autossa ja odotin. Kolinaa ja särinää, mitä siellä nyt tapahtui? Lukisi nyt vaan jo... Siellähän oli iloisia uutisia, ainakin tavallaan. Olin saanut ennakkotehtävien perusteella kutsun kuvataidekasvatuksen pääsykokeisiin. Repesin ja hihkuin vähän hiljaisen oloiselle anopille, että: "No mitä? Eikö tämä nyt ole hyvä uutinen?" Jotakin kannustusta olisin varmaan siinä kaipaillut, kunnes tajusin asian huonon puolen. Sitä se anoppikin siellä ehkä pohti. Kokeet olisivat 6.-7.6, eli silloin, kun minun pitäisi olla Espanjassa tyttöporukan kanssa eräällä talolla lomailemassa ja viettämässä 30-vuotissynttäreitäni. Ei ole todellista, parahdin. Akkukin oli hiipumaisillaan ja kun loppuillasta sain vielä todella surullisia uutisia, olin valmista kauraa. Tuntui, että kaikesta muutosten ja tapahtumien määrästä nuppini oli aivan riekaleina. Ajelin keskustasta kotiin aikamoisen epätodellsiissa fiiliksissä. Valinta oli kuitenkin aivan selvä, vaikkakin surkea. En voisi missään tapauksessa jättää TaiKin kokeita välistä.
Perjantai meni jälleen uutta tilannetta ratkaistaessa. Harkinnan ja miehen tekemän mahtavan (eli mahtavan söpön) excel-taulukon ansiosta saimme selville millä keinolla säästäisimme eniten rahaa ja saisimme viettää eniten aikaa yhdessä. Päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon, jolloin voisimme nähdä, mutta kun mies lähtisi suunnitelman B mukaisesti ajamaan Valenciaan, niin minä lentäisin jälleen takaisin Suomeen. Tytöille laitoin viestiä, että joudun jättäytymään pois koko reissulta. Harmitti. Samalla jo aikaisemmin ostamani lennot Valenciasta Malagaan ja takaisin jäivät käyttämättä. Lisäksi hankin uudet lennot Barcel.ona-Helsinki-Barcelona ja lisäksi junalipun jatkoyhteydeksi Valenciaan, sillä jatkolentoa olisi joutunut odottelemaan 14 tuntia. Käytössä oli siis suunnitelma C.
Lauantaina sitten taas kokeeseen. Hmm.. heti aamusta mulla oli vähän tökkö olo. Kohmeinen ja hölmö, eli sanalla sanottuna urpo. Läksin kuitenkin tietenkin kokeeseen ja tein parhaani. Se ei kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin viime kerralla. Asialle ei kuitenkaan nyt voi mitään. Ehkä edellisten päivien tapahtumat vaikuttivat keskittymiskykyyni ja motivaatiooni.
Anivarhain taas liikenteeseen ja kympin aikaan aamulla sunnuntaina olikin jo miehen halauksessa lentokentällä. Nyt taidan tehdä niin, että kirjoitan kokonaan oman postauksen pienestä matkastamme ja kerron tämän jutun loppuun ilman sen yksityiskohtaisempia tietoja. Ensi viikolle voin luvata siis matkapostausta, johon liittyy tietoja ja vinkkejä Barcelonasta, Arenys de Marista, La Roca Village -outletista, Montserrat -vuorista, Sitcasista ja Calellasta.
Torstaina lensin takaisin Suomeen ja aloin valmistautua elämäni merkityksellisimpiin pääsykokeisiin. Olen noin 15 vuotta (!!!!) haaveillut hakevani ja pääseväni taikkiin, mutta vielä koskaan ennen en ole uskaltanut ähettää edes pääsykoetehtäviä! Unelmointini ei suinkaan ole ollut jokapäiväistä tai edes jokavuotista vaan muut työt ja opiskelut ovat välillä vieneet huomiota tältä asialta. Nyt tänä keväänä tunsin, että aika totisesti oli kypsä ja jos mielin edes saada mahdollisuuden toteuttaa unelmani, on minun tehtävä radikaaleja tekoja sen eteen. Niinpä ahertelin täällä Espanjassa pääsykoetehtävät valmiiksi ja tuikkasin postiin. Sen isompaa meteliä pitämättä.
Halusin selvittää mikä mahtaa olla kuvataidekasvatuksen tila tällä hetkellä Suomessa. Sain vinkin kirjasta Kuvien keskellä ja lähdin metsästämään sitä. Ei sitä ollut missään! Kirjastoista lainassa, Aallon oma kuvataidekirjasto oli suljettu helatorstain vuoksi torstaina ja perjantaina ja toki viikonloppuna. Suomalaisessa, Akateemisessa ja Suurikuussa kirja löytyi vain tilaustuotteena ja sille ei luonnollisesti ollut aikaa kun kokeiden ensimmäinen osa alkaisi jo maanantaina. Huuto-netissäkään kirjaa ei ollut kaupan. Kirjan kustantama Like-kirjakauppa oli entisessä toimipisteessään lopettanut ja nyt liittymässä Otavan kanssa yhteen. Tällä hetkellä Otavan kirjakaupassa tosin oli remontti, joten heidän kirjakauppansakaan ei ollut auki. Epätoivo alkoi nostaa päätään, sillä halusin ehdottomasti lukea kyseisen kirjan, jotta minulla olisi hyvä käsitys alan tilanteesta ammattilaisten näkökulmasta katsoen.
Menin Kuvataideopettajien liiton nettisivuille ja laitoin hädissäni sähköpostia annettuun palautepostilaatikkoon. Koetin toki ensin soittaa, mutta toimisto oli avoinna vain ma-to, eikä siis sinä päivänä, kun oli perjantai. Laitoin kuitenkin viestin eteenpäin, jos vaikka joku jostain syystä lukisi sen. Ja niinhän juuri kävi! Henkilö, jokia luki postini teki etäpäivää kotoaan käsin toiselta puolelta Helsinkiä. Hän oli sattunut lukemaan postia juuri, kun olin laittanut viestiä. Normaalisti hän ei etäpäivinä tehnyt toimistohommia. Selitin hänelle vuodatukseni uudelleen ja häneltä sattui löytymään muutama kirja omana kappaleena nurkistaan. Voi onnen päivää! Karautin appiukon autolla saman tien saamaani osoitteeseen. Odottelin rapun edessä ja kesätuuli pöllytti hiuksiani. Oli jotenkin epätodellinen ja tyytyväinen olo. Sinnikkyys palkittiin.
Sain kirjan käsiini ja lisäksi arvokasta tietoa alan henkilöltä kuvataidekasvatuksen kiemuroista. Sain kirjan veloituksetta, ikäänkuin pitkään lainaan. Sovimme, että mikäli pääsen kouluun, lupaan liittyä Kuvataideopettajien liittoon. Ja ainakin tämän kokemuksen perusteella kyseessä on aika hyvä toimintapiiri.
Ahmin kirjaa kuin hai laivaa (juu-juu, tiedetään, että se ei nyt tähän sopiva ilmaisu, mutta koska se on hauska, niin käytän sitä nyt tässä joka tapauksessa). Opus oli täynnä mielenkiintoisia kirjoituksia ja vaikka teksti olikin välillä niin hienoa, että en ymmärtänyt kaikkea, oli lukukokemus erittäin positiivinen ja valaiseva. Suosittelen, ketä aihe ikinä kiinnostaa.
Maanantaina oli sitten koe. Hakijoita oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, miltei 400. Toiseen vaiheeseen, joka oli kaksipäiväinen, oli kutsuttu 85 hakijaa ennakkotehtävien perusteella. Tein molempina päivinä parhaani, mutta muistin silti pitää hauskaa. Synttäritunnelmaa ei juuri ollut aamiaispöytää katettujen kukkien, laulun ja kortin lisäksi, sillä ajatukseni olivat niin keskittyneet tulevaan koitokseen. Olin kuvitellut "kolmekymppiseni" hiukan erilaisiksi vielä vuosi sitten... :) Illalla pääsin kuitenkin vielä vähän synttäröimään, sillä menimme muutaman ystävän ja sukulaisen kanssa lempiravintolaani Tapastaan syömään. Rafla oli vihdoin auennut remontin jäljiltä ja ikäväksi joudun sanomaan, että muutos ei ole ollut hyvään suuntaan. Lista on niukentunut, vaihtunut aika paljon ja sisustus oli hyvin kauppakeskusmainen. Kaukana oli se tunnelam hämyisestä tapas-paikasta Helsingin sivukadulla. Syytä antaa palautetta, siis.
Illalla menin Taikin oville kytikseen ja siellä ne tulokset olivat jo seinässä. Pakko tähän väliin on kyllä kritisoida, että heidän keinonsa on todella vanhanaikainen ja jotenkin nöyryyttävä. Listat kolmanteen vaiheeseen päässeistä (ja myös siitä tippuneista) ilmestyy kolmatta pääsykoepäivää edeltävänä iltana pääoville. Suuri osa ei kestä tai halua tulla katsomaan tuloksia vasta seuraavan aamuna (jolloin kokeet joko alkavat siitä heti tai sitten voi palata tavaroinesi kanssa saman tien kotiin), vaan he tulevat kärkkymään tuloksia jo edellisenä iltana. Kun ajoin paikalle, vastaan käveli häkeltyneitä, iloisia, kyynelsilmäisiä ja järkyttyneitä nuoria. Kävelin vähän kauhujäykkänä tulosten luo ja huokaisin helpotuksesta. Olin jatkossa.
Pisteet olivat alimmat, joilla pääsi jatkoon, mutta en sentään ollut pahnan pohjimmaisena yksinään, vaan samoilla pisteillä oli jatkossa 8 muuta henkilöä. Parhaisiin pisteisiin matkaa omista oli huimat 7. Maksimipistemäärä kahdelta päivältä oli yhteensä 30, mutta kukaan ei sentään yltänyt niin korkealle. Olin hirmu pettynyt muutamiin tehtäväpisteisiin, joita olin saanut. Mutta pääasia oli, että olin selvittänyt tieni viimeiselle kierrokselle!
Keskiviikon kokeet menivät hyvin ja olin helpottunut ja iloinen jättäessäni viimeisen työni arvosteltavaksi. Tänään aamulla lensin Barcelonaan ja kentältä otin junan Barcelona Sansille, josta sitten matkustelin 3,5 tuntia tänne Valenciaan.
Nyt täällä soi kitaramusiikki, pitsan tuoksut leijuvat nenään ja koirat tuhisevat tässä sängyllä vieressäni. Meillä on ystäväpariskunta täällä käymässä ja huomenna leivon itselleni myöhästyneen synttärikakun. Kyllä on hyvä olo. Vaikka minkälaisia esteitä joutui raivaamaan ja suunnitelmia muuttamaan, niin kaikki se kannatti. Vaikka en pääsisi yhteenkään kouluun, se ei haittaa, sillä voin käsi sydämellä sanoa tehneeni parhaani. Koulupaikan mahdollinen menettäminen harmittaa varmasti, mutta vielä ei ole aika miettiä sitä. Juhannuksena tulee ensimmäisiä tuloksia ja sitten on aika iloita tai irvistää. Sitä ennen keskityn ottamaan Valenciasta vielä viimeiset rippeet irti tämän kahden viikon aikana. Sitten muutamme takaisin Suomeen ja uudenlainen elämänvaihe on totta tosiaan sitten alkamassa...
Toiveikasta torstaita ja minuutin kuluttua parhainta perjantaita!
Edit: Nyt vasta sain tämän julkaistua, mutta ilmeisesti se toiveikas torstai auttoi ja saan tämän päivityksen vihdoin julkaistua. Aurinko paistelee, mutta niin varmaan Suomessakin. Olkaa varjossa ja suojautukaa auringolta myös vaatteilla, mutta muistakaa silti myös nostaa nenä ilmaan ja haistella kesää. Se on nyt täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti