Sisko lähti muutama päivä sitten ja me oltiin täällä ihan orpona vähän aikaa, ennen kuin päästiin taas omaan rytmiin kiinni. Siskon kanssa tuli puuhattua kaikenlaista ja toisaalta ei mitään kovin järisyttävää. Oli vaan niin kivaa saada taas omaa porukkaa tänne patsastelemaan.
Nyt onkin pari päivää mennyt Japanin tilannetta seuraillessa. On tuntunut ihan urpolta tänne kirjoittaa mitään omista pikku ympyröistä, kun toisaalla tapahtuu niin mullistavia, käsittämättömiä asioita. Tapahtuman tekee vielä hurjan paljon henkilökohtaisemmaksi se, että Tokiossa asuu kaksi rakasta ystävää, joiden puolesta täällä ollaankin oltu sydän syrjällään. Heillä on "kaikki hyvin", eli ainakin tähän saakka ovat saaneet vettä ja ruokaa, oma asunto on ehjä ja ovat saaneet yhteyden ihmisiin. Mukavaa onkin ollut se, että he ovat päivittäneet Facebookiin tilannetietoja ja nimenomaan henkilökohtaisesta näkökulmasta, jolloin asioihin pystyy täälläkin päässä maailmaa eläytymään eri tavalla. Siellä on ystäviemme vanhemmat olleet tiiviissä yhteydessä heihin ja pitänyt heitä ajan tasalla ja toki, jaellut tärkeitä neuvojakin. Kyllä vaan vanhemmat on niin tärkeitä kaikenlaisissa sattumuksissa, mitä elämä eteen heittää. Aina voi kysyä neuvoa ja jos ei voi, niin voi ainakin kuvitella heidän vastauksensa. Se on ehkä se "järjen ääni" omassakin päässä.
Nyt sitten vaan toivotaan Japaniin parasta ja eritoten niin, että säästyttäisi ydinonnettomuuksilta. Näin blogin välityksellä vielä kaikille Japanissa asuville suomalaisille paljon voimia. Erityisesti mua lämmittää näistä meidän ystävistä tieto, että he ovat siellä yhdessä.
No nyt sitten näihin meidän hiukka pienempiin juttuihin. Käytiin katsomassa Black Swan, eli Oscarillakin palkittu trilleri balettitanssijasta, joka pyrkii täydellisyyteen vaativassa mustan ja valkoisen joutsenen roolissa baletissa Joutsenlampi. Elokuva oli upea! Aivan mielettömän hieno, ihon alle tunkeva ja ehdottomasti muistettava teos. Visuaalisesti, kerronnallisesti ja käsikirjoitukseltaan aivan huippuluokkaa. Tätä ei tosin kannata mennä katsomaan esim. krapulassa tai muissa erikoisissa fiiliksissä, sillä ainakin tämän jälkeen kaikki tuntuu väkisinkin oudolta ja vähän kammottavalta. Parempi siis mennä hyvässä seurassa, joiden kanssa voi purkaa elokuvaa ja sen aiheuttamia ajatuksia sen nähtyään.
Eilen käytiin kävelemässä tuolla satama-alueella, kun sisko vinkkasi jonkun lenkkinsä jälkeen siellä käyneensä. Käveltiin noin kilometrin (ellei ylikin) mittainen muuri toiseen päähän saakka koirien kanssa ja oli tosi kivaa. Koko muurin (tämä siis oikeastaan iso kaksikerroksinen laituri) matkalta sinne oli rakennettu penkkiä, joten siellä on varmasti ainakin viikonloppuisin ja ilmojen lämmettyä rutkasti porukkaa istuskelemassa. Muurin vierusta on pakattu isoilla sementtimöykyillä, jotka on valettu vähän niinkuin tähden muotoon. Käyn nappaamassa niistä kuvan jonain päivänä ja postaan sen sitten tänne. Ovat tosi hienoja! Ja mun villissä nuoruussunnitelmassa onkin vielä toteuttamatta se, että "skriivaan" jonnekin jotakin, eli jonain iltana maalipurkki ja suti kouraan ja käyn väsäämässä jonnekin niistä kivistä jonkun tekstin. Alkoi jo nyt jännittämään! Tarvii nyt vielä miettiä...
Täällä on nyt menossa toinen viikko Fallasta. Kaupungin keskustorilla joka päivä klo 14 räjäytetään kauheet ilotulitteet, joita koko kansa vaeltaa katsomaan. Ja koska tulitukset pidetään päivällä, niin ne eivät ole visuaalisia, koska päivällähän ei ilotulittet näy. Silloin siis keskitytään ääneen ja sitä kyllä näissä tulituksissa piisaa. Yksi todella massiivinen tulitus oli noin viikko sitten myös tässä "meidän rannalla" ja meillä olikin aitiopaikka koko homman seuraamiseen tältä neljännestä kerroksesta. Ainoa harmi oli se, että toinen meidän koirista pelkää pommeja kuollakseen ja puolet tulituksesta menikin sitten sen kanssa kylkimyyryä tuolla maksuuhuoneessa. Raukka parka oli niin kauhuissaan, että läähätyksestä ja tärinästä ei meinannut tulla loppua pitkään aikaan sen jälkeenkään. Se tässä on ollut hyvä, että koska pommeja pamautellaan täällä joka ikinen päivä, niin koira on tottunut niihin, ainakin joissain määrin. Ainakin aikaisempaan verrattuna parannus on tosiaankin huomattava.
Niin, tuosta Fallaksesta vielä, että täällä rakennetaan kymmenien metrien korkuisia paperimassanukkeja, jotka poltetaan sitten Fallaksen viimeisenä päivänä, Cremassa. Suomen paloturvallisuusheput eivät varmaan suosstuisi tällaiseen. Näitä jättikokoisia patsaita poltetaan ymmärtääkseni tuolla keskustassa pienillä kuvijja, mitkä ovat aivan täynnä väkeä. Ja ehkä mielettömimpänä seikkana: viimeisenä iltana poltettaviin paperinukkeihin kuluu rahaa yli kymmenen miljoonaa euroa. Ja tämä on siis vain hinta niille nukeille. Palaan aiheesta myöhemmin, jos saadaan vielä jotakin omakohtaista kokemusta Fallaksesta. Otin kyllä kuvia tuolla järkkärilläni, mutta mulla on sen kanssa ikävä ongelma, etten saa kuvia siirrettyä tänne omalle koneelleni. Niinpä nne täytyy siirtää eka miehen työkoneelle ja siitä sitten muistitikulla tähän mulle. Argh... rasittavaa.
Yhden hauskan kuvan laitan nyt kuitenkin tältä aamulta. Täällä kun on satanut ja myrskynnyt vimmatusta monta päivää, niin edellisesta accidentista oppineena pidämme pöytää nurinpäin parvekkeella. Sen huono puoli tuli nyt esiin, sillä koko pöytä on ihan täynnä vettä. Yritettiin ensin hilata se parvekkeen reunaan ja sieltä pikku hiljaa hivuttaa vedet tuohon alla olevaan pusikkoon. Pöytä oli kuitenkin niin painava, että se oli pakko tyhjentään niiltä sijoiltaan. Katsoin kyllä, että alhaalla kadulla ei kulkenut ketään...!
 |
| Vielä yksi "vesisade" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti