Äiti

Tänään vietetään äitienpäivää. Haluaisin toivottaa kaikille äidelle ansaitsemaanne päivää. Vuoden 364 muuta päivää taitavatkin usein kuulua lapsille. Huolenpitoa, nukuttamista, herättämistä, rakkautta, aterianvalmistusta, välittämistä, opettamista, laulua, leikkiä, hoitamista...

Nauttikaa äidit päivästänne. Ottakaa siitä kaikki irti ja muistuttakaa, että äideillekin voi osoittaa samoja välittämisen ja huomioimisen hetkiä vuoden jokaisena päivänä. Pienet kehut ja kiitokset siivittävät vanhemmat keveämmin haasteellisen kasvatusprosessin läpi. Ja miksi eivät vanhemmat tarvitsisi rohkaisua ja kiitosta oman kasvatustapansa tiellä?

Ei kukaan vanhempi oli valmis silloin, kun lapsi syntyy. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Kaiketi väsyttävää ja ärsyttävääkin. Vielä lapsen kasvettua vanhemmat saattavat kritisoida toistensa kasvatusmetodeja ja pohtia itsekseen, kuinka missäkin asiassa tulisi toimia, mitä pitäisi sanoa. Koskaan ei ole valmis, kaiken osaava äiti. Mutta sillä hetkellä kun lapsi syntyy, omissa käsissä on mahdollisuus ystävällisemmän, auttavaisemman ja onnellisemman maailman rakentamiseen.

Vielä muutama sana omasta äidistäni. Perheemme menetti hänet muutama vuosi sitten muutama päivä ennen joulua. Olin jostain syystä jo noin kymmenen vuotta pelännyt sitä päivää, kun joudun sanomaan äidilleni ja isälleni hyvästit. Tämän kuluttavankin pelon vuoksi aloin tietoisesti kertoa heille enemmän ja useammin, kuinka paljon heitä arvostan ja rakastan. Tein selväksi, että olen kiitollinen kaikesta, mitä he ovat eteeni tehneet. En halunnut jättää mitään epäselväksi tai niin, että joutuisin jälkikäteen miettimään, miksi en saanut sanaa suustani silloin, kun se oli vielä mahdollista. Alussa rakkaudesta kertominen tuntui hankalalta ja jopa jotenkin nololta. Jatkoin silti ja se kannatti.

Kun äitini viimeinen päivä koitti, sydämeni oli raskas kuin lyijy, kauhun ja pelon kipristämä. Kuin itsetehdyllä lautalla mustan raivoavan meren keskellä seilaamassa. Läheiset kukin omalla lautallaan, tuskin näköetäisyydellä, mutta tiukasti käden otteessa.

Kuukauden kuluivat, ennen kuin näin ensimmäisen kerran auringon, joka sai aikaan kauan kadoksissa olleen aidon onnen hymyn. Lautta, jolla edelleen seilaan on nyt rauhallisilla vesillä. Koskaan ei tiedä, millä hetkellä elämän meri muuttuu taas teräviksi aalloiksi, tummiksi vyöryviksi massoiksi, ahnaiksi pyörteiksi, mutta allani on lautta, joka on tehty äitini neuvoista ja opeista. Se kestää ja kantaa ja taitaa siinä kevyt automaattiohjauskin olla, ettei ihan väärää suuntaan tule otettua. Niin, ja onhan vieressäni onneksi järkkymätön hinaajakin nykyään..

Äitini oli yksiselitteisesti koko elämäni vahvin keulakuva ja tärkein tukihenkilö. Hänessä näkyi viisauden ja hyvyyden liitto. Huumorintajua ei puuttunut, eikä liioin tiukkoja ohjeita. Toivon, että olen välillä edes häivähdys omasta äidistäni.

Eniten elämässäni olen pyrkinyt keskittymään äitini opettamaan myönteisen ajattelun voimaan. Voivottelu ja ainainen valittaminen on helppoa, sen osaavat kaikki. Sen sijaan hymy, sinnikkyys ja toisten kannustaminen vaativat enemmän. Se, että on positiivinen on ainoastaan merkki siitä, että on kokenyt elämässään jotakin sellaista, minkä vuoksi ymmärtää olla nurisematta kaiken maailman pikku asioista.

Kiitos äiti.