Unohtumaton Bioparc ja huippu japanilainen rafla

Meillä oli eilen aivan huippukiva päivä. Sanoinkin miehelle, että oli varmaan paras päivä koko täälläoloaikana. Aamulla syötiin kauhea kasa munakokkelia ja muuta tuossa meidän meren puoleisella terassilla. Sitten loikoiltiin vähän ja lähdettiin kohti eläintarhaa. Paikan nimi on Bioparc ja sinne päästiin taas kätevästi metrolla.

Ööö... vihannekset oli vielä sisällä kuvan ottamisen aikaan.

Liput kustansivat suurinpiirtein saman verran kuin mitä akvaarioon viime viikonloppuna, eli vähän päälle 20 euroa. Hinta tuntui melko kovalta pulittaa, mutta koska molempia kiinnosti tämä erilaiseksi mainostettu eläintarha, niin kaivoimme lompuukit esiin. Tässä eläintarhan kartta.

Ensimmäiseksi jouduimme käydä haukkaamassa vähän ruokaa, sillä molemmilla oli kova nälkä. Patonki-ranskalais-annos oli aika huono, mutta kyllä sillä nälkä lähti. Suuntasimme kohti Madagascar-aluetta. Ovista sisälle ja tupsahdimme tosi viehättävälle viheralueelle, jossa kiemurteli polku puiden ja pensaiden keskellä. Kävelimme hetken aikaa vain paikan tunnelmasta nautiskellen, kunnes joku jäi pensaaseen osoittelemaan. Herrajje! Siinähän oli veikeä pikku otus puussa istuskelemassa. Tai siis viisihän niitä olikin, kun alkoi tarkemmin bongailla! Otukset olivat tosi huippuhienoja ja todellakin kosketusetäisyydellä, sillä ne eivät olleet missään häkissä tai aidan takana, vaan siellä isolla alueella vapaana juoksentelemassa.

Mahdottoman sievä otus (lemurien)

Pari melkein yhtä sievää lisää, ihan käden ulottuvilla (fossa)

Tämän jälkeen suuntasimme päiväntasaajan alueelle. Siellä oli vähän tutumpia kavereita, mutta voi hyvänen aika, miten hienoksi koko eläintarha olikaan rakennettu! Tällä alueella oli esimerkiksi paljon korkeita vesiputouksia, kallioita, luolia, viheralueita, todella laguunimaisen herkullisia vesialueita, mielettömän hienoja puita ja muutakin kasvillisuutta. Aloimme vihdoin ymmärtää koko tämän eläintarhan hienouden. Vihdoinkin paikka, jossa eläimille on todella rakennettu omaa elinympäristöään vastaavia alueita ja vieläpä kunnollisen kokoisena. Koko alueen pinta-ala on 100 000 neliötä ja melkein kaikki pinta-ala on eläinten käytössä. Esimerkiksi eläintenhoitajien ja muun henkilöstön tilat oli rakennettu elinalueiden kallioiden sisään, joten ne eivät vie tilaa eläimiltä. Samoin kaikenlaisia kioskeja ja hodarinmyyntipisteitä oli turha etsiä ympäri aluetta, sillä ruokailualue oli heti sisäänkäynnin jälkeen ja sen jälkeen virvoitusjuomaa ja naposteltavaa saattoi löytää vain erilaisista automaateista.

Päiväntasaajan jälkeen suuntasimme Wetlandin alueelle. Siellä meitä odotti aivan mieletön yllätys. Virtahepo pienen (!) poikasensa kanssa. Ja hienous tässä touhussa oli taas se, että virtahepoja saattoi tutkiskella ihan läheltä. Lasin takaa kyllä, mutta virtahevot kellivät jättikokoisessa altaassa, ikään kuin akvaariossa siis. Ns. akvaarioikkuna oli varmaan 10 metriä leveä ja saman verran korkea. Siellä ne molskivat menemään ja näiden jättiläisten leikkiä oli kyllä häkeltävän hieno katsoa. Muualla eläintarhassa oli lapsien myötä melkoisesti ääntä, mutta tuntui että nämä kaverukset saivat senkin porukan hiljenemään. Mykistyneinä ihmiset katselivat kun noin kolmetonninen lihavuori suorastaan pyörähteli höyhenen kevysti vedessä.

Pieni virtahepo kiipeilee emonsa päällä
ja ihmiset ihastelevat haavi auki

Aikaisemmin olemme kokeneet vastaavaa Rotterdamin eläintarhassa, jossa oli samanlainen allas onnekkaita katsojia varten. Siellä ei tosin ollut virtahepo, vaan jääkarhu! Silläkin oli reilu viheralue, jonka kulmaukseen oli tehty samanlainen iso allas uiskentelua varten. Satuimme todella superonnekkaasti juuri paikalle, kun ruokinta oli käsillä. Eläintenhoitaja heitteli sille kaloja veteen, jotka se sitten kävi helposti sieltä käsin keräämässä. Siis aivan häkellyttävän hienoa sekin... Voi vitsi, hieno muisto!

Oma haaveeni on joskus uida meressä niin, että olen näköetäisyydellä valaasta. Esimerkiksi valashai olisi aivan mielettömän hienoa nähdä!! Se on maailman suurin hailaji ja voi painaa muistaakseni jopa käsittämättömät 20 tonnia. Voi itku, kunpa edes jonkun "pienen" valaan kanssa joskus pääsisi samoihin vesiin. Pakko liittää tähän kuva viime viikonlopun akvaarioretkeltä, jossa mies suostui kuvaamaan mut pahvisen sinivalaan edessä. Voinhan aina kaivaa tämän muiston esiin, jos en koskaan tuota unelmaa saa muuten toteen...

L´Oceanograficin akvaariolla

Virtahevon luota lähdimme talsimaan Savannille päin. Sielläkin oli taas vähän tutumpaa porukkaa, mutta jälleen kerran erityistä ihastusta herätti ihanat mangustit. Paitsi nämä hemmot eivät olleet nimellä mangusti, vaan "suricate".  Myöhemmin törmäsimme myös mangusteihin, mutta kyllä nuo suricatet olivat vieläkin veikeämpiä.

Kesken savannitouhujen kuulimme kuulutuksen, että kohta alkaa eläinten esittelyshow. Olimme vähän ennakkoluuloisia, että mikähän juttu tämä mahtaa olla, mutta läksimme silti amfiteatterille päin. Saatiin onneksi kelpo varjoisat paikat, joka oli tuossa +27 asteen helteessä tarpeen. Kesti perinteiseen tyyliin melko kauan, ennen kuin esitys alkoi. Itse kuvittelin, että kyseessä on joku tarinankerronta ja tyyliin joitain afrikan heimolaisia tulee sinne tanssimaan, mutta vielä mitän. Show oli tavallaan tosi vähäeleinen, mutta sitäkin häkellyttävämpi. Musiikit nyt oli taas vaihteeksi superkovalla, josta päättelinkin näppärästi, että siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, koska niiden kuulo on mennyt näissä kaiken maailman kuulutuksissa.

No mutta siis, musiikki alkoi ja paikalle vipelsi piikkisika. Se meni pitkin nurmikenttää ja kurvasi vielä pienen puronkin poikki herkkupalojansa hakemaan. Sitten se kipitti yhteen katsomon alla olevista ovista ja seuraava eläin tuli paikalle. Esitys oli todella hyvin organisoitu ja tarpeeksi rauhallinen, jotta siitä ei tullut sirkusfiilistä. Mieleenpainuvin juttu oli erilaiset petolinnut, jotka lensivät teatterin yli ja jopa katsomoon eläintenhoitajan käsivarrelle. Yleisössä kävi aina kohahdus, kun tosi uhkaavan näköinen lintu liisi ylitse tai laskeutui kovaa vauhtia aivan lähelle katsojia. Ne saivat palkinnoksi jokaisesta lennosta raakaa lihaa ja melko tyytyväiseltä ne näyttivät. Oli aivan mielettömän hieno kokemus ja jälleen jotakin aivan uutta, mitä ei ole ennen nähnyt. Valitettavasti en nytkään saa ladattua kuvaamaani videota tänne, joten joudutte tyytymään kuvaan. Ihan keskellä puron luona näkyy lintu.

Hoitaja piilossa pensaan takana linnun ruokahetken ajan.
Sen jälkeen hoitaja kiipesi viereemme penkille ja viittilöi pedon luokseen.

Kyyneleet pyyhittyämme suuntasimme jatkamaan savannikierrosta, mutta mikään ei oikein tuntunut enää niin vaikuttavalta, kun oli nähnyt noiden suurien lintujen lentävän aivan lähietäisyydellä. Vau...

Nyt alkaa sormet turtua näpyttämisestä, joten taidampa lopettaa tähän. Jaa! Enpäs lopetakaan, koska on ihan pakko kertoa vielä ihanasta illallisesta. Päätettiin, että nyt etsitään vaikka kiven kolosta paikka, jossa voi syödä shabu shabua, eli japanilaista ruokaa, joka valmistetaan itse pöydässä. Surffailin tovin ympäri nettiä ja kerroin miehelle pari paikkaa, joista sitä mahdollisesti voisi saada. Mies otti luurin käteensä ja soitti ja niin löytyi meille paikka, eli Kaede! Jossakin arvostelussa luki, että paikka ei ole mitenkään kovin erikoinen sisustukseltaan, mutta henkilökunta suhtautuu ruokaan intohimoisesti. Napakymppi! Juuri sellaista etsimmekin.

Puoli tuntia ennen lähtöä täydellisen aurinkoinen päivä ropsahti sateeksi. Se ei haitannut muuten kuin siten, että olin vihdoinkin aikonut laittaa uudet punaiset kangaskengät jalkaan ja nytkään se ei sitten onnistunut. Oh well, melko pieni huoli kun tiesi saavansa kohta huippua japanilaista ruokaa vatsaansa. Ei voi muuta sanoa, kuin että homma toimi kuin unelma. Tarjoilija oli todella ystävällinen, ruoka oli erinomaista ja hintakin oli ok. Sisustus tosiaan oli melko lounasruokalahenkinen ja me olimme paikan kaksi ainoata asiakasta, mutta se ei menoa haitannut. Olimme padan hurmiossa ja paperinohuet lihanpalat saivat yksi toisensa jälkeen sukeltaa siivilän turvissa kiehuvaan keitinveteen... Uu lalaa, täydellistä!

Shabu shabu on hyvää hyvää!

Nyt lopetan, kiitti ja moro. En kirjoita tähän nyt mitään pelistä, vaan ruodin sitä sitten ehkä vähän huomenna. Tai sitten en, koska jokainen päivä- ja iltalehti tekee sen varmasti puolestani. Niinpä siis kaikille rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja muistakaahan latailla paristoja uuttta keväistä viikkoa varten!