Tuuli kolisee, soi ja vesi ropisee ikkusnoissa. Aikamoinen konsertti! Olen täällä useampana päivänä jo ehtinyt ihmetellä, kuka pillipiipari tuolla mahtaa aina sateella ja tuulella soittaa, mutta kun menen ikkunaan pällistelemään, niin siellä ei ole ketään. Tänään sanoin taas miehelle, että kukahan tuolla taas soittaa juuri kun sataa, johon mies sanoi, että se on tuuli. Ääni on todellakin hyvin samanlainen, kun laittaa lasiin vettä ja joko liu´uttaa sormella lasin reunaa pitkin tai puhaltaa pullon suuhun, kun siellä on vettä. Siis kauniin kuuloista kyllä, mutta myös hiukan hämmentävää.
Missähän täällä niitä vesipulloja tai vesilaseja sitten mahtaa oplla, joihin tuuli noin osuu, että saa äänen aikaan? Pakko vielä sanoa, että olen maininnut tästä soinnista miehelle useampia kertoja ja se on vaan kohautellut olkiaan, että ei kuulemma itse kuule mitään. Nyt vastaus tuli heti, joten onkin tainnut mies olla aina vaan työajatuksissa, eikä ole ehtinyt moisia jäädä pohtimaan...
Eilen tulin siis takaisin Suomesta ja täytyy sanoa, että kiva reissu oli. Kolmeen päivään mahtui jos jonkilaista tapaamista, juhlaa, ihania keskusteluita ja ystävien ja uusien tuttavien tapaamista. Mies jäi tänne töitä tekemään ja olikin saanut mukavasti aikaan poissaollessani.
Lentomatka takaisin oli hieman tuskallinen ja muistutti viimevuotisesta karmeudesta, jonka sain kokea lumimyräkän ja Finskin lakon aikaan. Silloin siis olin paluulentämässä takaisin Hollantiin, joten kyseessä olisi ollut 2 tunnin lento. Finnairilla oli silloin lakko ja meninkin hyvissä ajoin kentälle, jo noin klo 6 jälkeen. Lippupisteessä minut ohjattiin lentämään Lontooseen. Voi kumpa olisin tajunnut (olisi lipunkirjoittajakin voinut hieman tarkastella tilannetta......), että Heathrowlla kaikki, siis ihan kaikki lennot oli peruttu siltä päivältä. Jonotin yksin (pissa- ja nälkähädässä) satojen metrien pituisessa jonossa ja minua palloteltiin jonosta toiseen jonottamaan.
Vihdoin sain onneksi hotellin ja lennot seuraavaksi päiväksi. Menin taas reilusti aikaisemmin kentälle odottamaan, vain todetakseni, että lento siirtyi siirtymistään. Jokainen pieni toivonkipinä sammui pettymyksen viimaan. Vasta seuraavana yönä kello 12 pääsin koneeseen ja kiitoradalle pääsimme klo 1 yöllä. Amsterdamiin päästyäni olin niin poikki, ettei meinannut porusta tulla loppua. Piste iin päälle oli tietysti vielä se, että viimeinen bussi lähti samalla minuutilla, kun pääsin ulos kentältä, eikä kylttejä bussipysäkille ollut missään. Viimeinen junakin oli aikoja sitten mennyt. Siellä sitten muistan lyyhistyneeni kaiken väsymyksen jälkeen. Tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa taksia varten ja akku oli lopussa. Sain viimeisillä akkujämillä vielä yhteyden kotiin ja mies suorastaan käski hypätä taksiin saman tien. Maksun voisi hoitaa sitten perillä, jos luottokorttini ei kävisi taksille. Tämä oli siis hyvin yleistä Hollannissa, että takseissa ei jostain syystä kelvannut kortti, varsinkaan luottokortti. Niinpä 2-3 aikaan yöllä pääsin kotiin, jossa odottivat hartaasti kaivatut vieraat. Voi sitä väsymysitkua, onnea ja helpotusta, kun viimein pääsi kotiin tuttujen kasvojen luo. Parin tunnin matka venyi siis yli 50-tuntiseksi ja se oli kyllä rasittavin matkakokemukseni ikinä.
No jaa, nyt onkin ihan nolo edes mainita tuosta eilisestä lentomatkustelusta! Mutta kerron silti. Saavuin kentälle 19.30 ja 20.30 piti lähteä kone. Kentällä oli joku yleinen härdelli päällä ja ihmisiä parveili tungokseen saakka kaikilla palvelutiskeillä. Lentoni kohdalla luki ensin, että arvioitu lähtöaika on 21.30, sen jälkeen 22.10, jonka jälkeen 23.35. Nämä ajat tulivat ruutuun todella nopeasti peräkkäin, joten ei ollut syytä uskoa, että matka kotiin jatkuisi kovinkaan pian, jos ollenkaan sen päivän puolella.
Olin jo lähdössä loungelle päin (joka on kyllä mieletön pelastus tällaisissa tilanteissa! Pahoittelen mainospläjäystä, mutta suosittelen enemmän kuin lämpimästi hankkimaan sellaisen luottokortin, jolla on oikeus päästä lentokenttäloungeihin), kun vielä kerran vilkaisin ruudulle, joissa näkyy lähtevät lennot. Lentoni kohdalta oli poistunut ylimääräinen tiedotus ja kaikki näytti normaalilta.
Lähdin heti takaisin portille päin, jossa näytöllä luki "last call". Portilla parveili ihmisiä, mutta tiskin takana ei näkynyt yhtäkään virkailijaa. Yleisen sählingin ja lentoaikojen jatkuvien muutosten jälkeen pääsimme kuitenkin lähtemään vain vähän yli tunnin myöhässä. Kaikki se epätietoisuus, aikojen muuttuminen, virkailijoiden tiedottomuus ja kanssamatkustajien kesken syntynyt yhteishenki vaan muistutti mua siitä Lontoon keikasta niin, että aloin jo pelätä pahinta. Hyvin kuitenki kävi ja täällä sitä jo keittiön pöydän ääressä taas blogia rustaillaan!
Meillä on enää vajaa kaksi kuukautta tätä Espanjan kokemusta jäljellä, joten nyt viimeistään aion tehdä pikku listan asioista, joita haluaisin täällä ollessa tehdä. Ei niitä montaa ole, mutta yhtäkkiä sitä helposti huomaa, että meillä onkin enää viikko jäljellä, eikä aikaa tehdä juuri mitään. Niinpä listan pariin ja lounasta suunnittelemaan.
Wink wink! Jos Espanjaan mielit pikaisesti, niin käyppä vilkaisemassa täältä hyviä tarjouksia. Parilla sadalla pääsee viikoksi tänne, sisältäen lennot ja hotellin. Ohhoh, tuli toinenkin mainostus, mutta juuri osui Facebookista silmään ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Toivottavasti jollekin on hyötyä.
Valoisaa maanantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti