tiistai 8. helmikuuta 2011

Kauppahallijuttuja

Olin menevinäni markkinoille tuohon lähikujalle, mutta niitä ei sitten tänään ollutkaan. Niinpä jatkoin kaduilla maleksimista, kunnes tulin vahingossa sinne, minne olen jo jonkin aikaa halunnutkin mennä, eli kauppahalliin.

Valencian keskustassa on todella jättimäinen kauppahalli, jonka ohi kuljimme viime kerran täällä ollessamme. Silloin oli jo ilta, eikä halli ollut auki. Tämä meidän lähellä oleva hallikin oli kyllä ihan asiallisen kokoinen. Siellä nyt myytiin oikeastaan kaikkea ruokaa, eli hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, kalaa, äyriäisiä, lihaa, juustoja ja kaikkea sitä, mikä ei nyt tule mieleen. Kuitenkin siis vain ruokaa, ei vaatteita tai tavaroita.

Harhailin hallissa vartin verran ja olin jo lähdössä, kun päätin, että nyt en jänistä. Käännyin kannoillani ja suuntasin ensimmäisen näkemäni vitriinin eteen ja pakotin itseni puhumaan espanjaa. Niinpä siitä lähti yksi herkkupatonki mun matkaan! Sittenhän mä innostuin, vaikka jännitti kauheesti kun kieli on kuitenkin NIIN takkuilevaa ja sanatkin ihan hukassa. No, joka tapauksessa mukaan lähti loppujen lopuksi appelsiineja, salaattia, kevätsipulinippu, manchegoa, jättikatkarapuja ja se patonki. Ai että, kun mä olin tyytyväinen! Koko reissu espanjaksi!

Rouvat hevi-tiskillä

Shop in Shop, eli hallin oma gourmet-kauppa

Taisin olla liian tohkeissani omasta osaamisestani, sillä sitten marssin tupakkakauppaan aikeenani ostaa kymppikortti ratikkaan. Sitten tuli ihan kauhea tenkkapoo ja mielestä menivät tyystin sanat ratikka (tranvia), lippu (billete) ja kymmenen (diez)! Siis melko merkittävät sanat, jotta voisi saada haluamansa lipun. Sitten sinne paukkasi yhtäkkiä kolme ihmistä ja menin ihan lukkoon. Kiitin ja lähdin menee. Tarvii mennä joku toinen päivä uusiks kokeilee.

Kotiin päästyäni aloin ihan tohkeena kokkailemaan rapusalaattia itselleni. Lykkäsin oliiviöljyt pannulle ja valkosipulia perään. Sitten katkaravut, joissa päät ja systeemit mukana. Lisäksi suolaa ja pikkusen pippuria. Ajattelin, että kyllähän ravintoloissakin näin näitä tarjoillaan, kokonaisina. Ennen olen aina kuorinut raa´at katkaravut ja poistanut peräsuolen ennen pannulle heittoa. Nyt kuitenkin päätin tehdä toisin, koska ajattelin saavani siitä tähän blogiin hienon kuvan.

Kunnon luikerot

Säpsäkkä annos


Kaikki meni hienosti siihen asti, kunnes aloin syödä. Ensin meinasin riipiä kuoret, pään ja jalat haarukka ja veitsellä, mutta sitten päätinkin ottaa katkaravun käteeni ja vääntää siltä käsin pään irti.

Spluuuurts!!

Kaikki sen pikku ravun päässä kiehuneet nesteet purskahti käsille, lautaselle, pöydälle ja vaatteille. Voi itku, kun harmitti ja ällötti. Siirryin tekemään käsinperkauksen tiskipöydälle ja koska hännät tuntuivat vielä hiukan turhan lötköiltä, niin viskasin ne takaisin pannulle. Sitten takaisin lautaselle, kuva ja syömään. Pakko sanoa, että pikkusen meni terä ruokahalusta, mutta jos sen ulkopuolelta arvostelee, niin annokseen olisi tarvittu jotakin rouskuvaa. Ehkäpä krutonkeja, pähkinöitä tai porkkanaa. Kurkkukin olisi toiminut oikein hyvin, mutta sen olen kaikeksi kummalisuudeksi huomannut, että täältä ei tavallista kurkkua löydy. Mahtaa olla sellaisia muhkuraisia avomaankurkkuja tms., mutta niitä ei olla vielä ostettu.

Annokseen tuli siis

katkarapuja (perkaa ennen pannua)
valkosipulia
oliiviöljyä
suola + pippuri
salaatinlehtiä
kevätsipulia
avocadoa
balsamico-kastiketta (sitä notkeaa)



Fiilis siis vähän meni tuon episodin takia, enkä siksi nyt aio hehkutaa tätä sen enempää. Hmm.. ehkä myös jonkin sortin pikamarinadi olisi ollut paikallaan, mitä katkarapuihin tulee.

Tällä pääsi tosi pitkälle hallissa ja varmaan monessa muussakin paikassa:

Quisiera...
Haluaisin...

Heippa!

Edit: Mä keksin, mitä tähän olis tarvittu: pikkusen murskattuja pistaasipähkinöitä ja ennen kaikkea wasabia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kiva lukea teidan blogia, itsekin asun Valenciassa ja tulee ihan alkuajat mieleen millon kaikki oli uutta ja erilaista.. ois kiva lukea blogissanne mita aiotte Valenciassa tehda, toita, opiskelua?

Pilkku kirjoitti...

Mies tekee töitä vaihdon ominaisuudessa ja minä lähdin koirien kanssa mukaan. Eipä siis huono tilanne! Mitä itse teet täällä päin maailmaa?

ape kirjoitti...

SommOORO"
Vaude , kuulostaa hienolta ja positiivisen rohkealta tuo "kielikylpy" sukeltelu.
Kun tuosta vielä sää lämpenee ,niin"!!
Me täällä tehdään lumitöitä tiukasti. Nyt on ennusteessa että ei neljään viiteen päivään tule lunta. Helpotus.
Hittolainen kun ei meinaa olla enään paikkaa ja tilaa minne sitä mättää.
Terveisiä" Ape

Anonyymi kirjoitti...

Moi Pilkku!
Olen asunut jo useamman vuoden Valenciassa ja ravintola-alalle ajauduin heti ja silla tiella yha..rafla hommia on paljon tarjolla ja kielitaito kohentuu yllattavan nopeasti kun kukaan ei puhu englantia :)