perjantai 4. helmikuuta 2011

Tästä se alkaa

Täällä sitä nyt ollaan! Mies rötköttelee sohvalla siestaansa ja minä intoilen ihka ensimmäisen blogini kimpussa.

Asunto saatiin Malvarossan (jossain kirjoitettu myös Malvarrosa) rannan tuntumasta paikallisen englantia puhuvan välittäjän kautta. Kävimme katsomassa myös muutamaa muuta asuntoa ja jäimmekin vaikean valinnan eteen, kun samainen välittäjä esitteli meille myös ihan uuden asunnon suoraan rannalta. Päädyimme kuitenkin ottamaan tällaisen hieman vanhemman asunnon siksi, että tässä on erityistä luonnetta. Asunto on vain yhden makuuhuoneen asunto, mutta asunto on tosi valoisa ja kaunis. Lisäksi meillä on iso parveke, josta näkyy sekä koko ranta, että toisella puolella oleva satama-alue.

Saimme vuokraisännältä infolappusen, johon on merkitty lähellä olevia ruokapaikkoja, kauppoja ym. tarpeellisia tietoja. Sen ohjeen mukaisesti lähdimmekin kahden aikoihin kohti erästä lounaspaikkaa. Osoite löytyi, mutta paikka näytti siltä, että toiminta olisi lopetettu vuosikausia sitten. Huomasimme kuitenkin, että paikalle alkoi ilmestyä ihmisiä, joten jäimme mekin oven taakse kuikuilemaan. Eikä aikaakaan, kun suuret puuovet aukesivat ja ihmiset ryntäsivät sisälle. Menimme perässä ja saimme pöydän. Paikka tulvahti saman tien täyteen ihmisiä ja ovet lyötiin kiinni. Meteli oli heti korvia huumaava ja sen yli koetimme saada tarjoilijan kertomasta menusta selvää. Melu ei suoranaisesti ollut syy, miksi emme saaneet selvää, vaan se että emme ole vielä opiskelleet espanjaa juuri ollenkaan. Onneksi ihmiset puhuvat täällä tosi huonosti englantia, joten se on suorastaan pakko opetella paikallista kieltä. Ja sehän on oikein hyvä juttu sinänsä!

Pyysimme menun, joka yleensä sisältää alkuruoan, pääruoan ja jälkkärin kahveineen. Lisäksi viinilasillinen tai karahvi kuuluu hintaan. Ymmärsimme tarjoilijan kertomasta vain paellan ja valitsimme sen. Muuta ei kysytty, niin ajattelimme, että paellakin riittää. Pian eteemme kannettiinkin jättikokoiset annokset. En ole varma, mitä paellassa oli, mutta veikkaus on kana. Söimme annokset hyvällä ruokahalulla ja puolet jäi jopa syömättä. Aloimme miettiä, kuinka paikassa hoidetaan laskun maksu. Päättelimme, että parasta mennä tiskin kautta ja maksaa siihen. Emme kuitenkaan ehtineet laittaa takkeja päälle, kun pöytäämme tuotiin vielä pihvit perunoineen. Söimme vielä ne ja kahvivanukastakin päälle. Olen oppinut, että jälkkäriksi sopii pelkästään myös pieni espresso "cafe bonbon", johon tulee pohjalle kunnon tujaus kondensoitua maitoa, eli sitä kinuskikastikkeen tyylistä kermaa. Mui bien! Lounasmenu kahdelta viineineen ja oluineen maksoi 17 euroa. Halpaa ja maukasta! Tunnelma oli ehkä parasta koko paikassa. Ulos mennessämme ulkona parveili ihmisiä ja osa ehtikin luikahtaa avoimesta ovesta perässämme sisälle. Tänne taidetaan mennä uudelleenkin ja taas hyvissä ajoin kytikseen.

Kaiken kaikkiaan ihmisistä on tosi hyvä fiilis ja kaupunki vaikuttaa monipuoliselta ja kiinnostavalta. Lämpöä oli tänään vain 16-17 astetta, mutta aurinko paistoi sitäkin railakkaammin. Koirat nuuskuttelee tyytyväisenä ja innoissaan ja tykkää tietenkin auringosta. Ai niin, kämppä oli kuin jääkaappi, kun tultiin tänne. Niinpä patterit ovat huutaneet täysillä koko päivän ja pikku hiljaa voi alkaa ottaa takkia pois.

Nyt on ilta pimennyt ja kadut rauhoittuneet. Taidan ottaa lasillisen cavaa ja miettiä, mistä huomenna metsästetään itsellemme espanjalaiset puhelinliittymät.

Buenas noches!
(Hyvää yötä)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Moroo! Kesti hetken ennen kun tajusin miten kommentoidaan :) Ai kun kivaa lukea tekstiä ja kuvitella teidät sinne! Pääsispä pian vierailulle. Vointeja sinne! Nyt nukkumaan!

Tiia kirjoitti...

Moi!

Huippua kun pistit blogin pystyyn niin teidän elämän seurailu helpottui kummasti! Paellamesta ja kamiina vaikuttaa huipulta! :) Lisää postauksia odotellaan! Mikä aikaero sinne muuten on?

Tiia kirjoitti...

Ja hei lisää tää bloggeriin (http://www.blogilista.fi/blogi/lisaa), kun mun ainakin on helpompi seurata sitä kautta ja silleen joku muukin kiinnostunut voi löytää tän :)

Ti