Nyt taas takaisin ruodussa. Tädit lähtivät.
Tultiin juuri kävelyltä koirien kanssa. Niiden kunto on noussut kohisten ja vaikka edelleen syke kohenee roimasti portaissa, niin kaippa se omakin kunto on hiukan noussut. Asumme siis neljännessä kerroksessa ja tätä väliä tulee ravattua päivittäin 4-5 kertaa.
Täällä on tänään huimat +23 astetta. Ilma tuntuukin lämpimimmältä, mitä koko tänä meidän täällä olo aikana on tuntunut. Kivat säät osuivat myös mun vieraille, mutta nyt sää on suorastaan painostava. Lieneekö sadetta tulossa. Tuuli on myös aivan huima! Juuri kun tässä keittiössä istuskelin voileipäni kanssa, niin huomasin että terassipöytä nousi kahdelle jalalle, pyörähti ympäri ja paiskautui kaidetta vasten! Menin äkkiä kääntämään pöytää ylösalaisin kun samalla tuolit lähtivät vyörymään kauhealla ryminällä mua päin. Huh, meinasin säikähtää! Nyt on tuolit siistissä nipussa tuolla kulmassa ja molemmat pöydät nurinpäin. Tai alaspäin kait, koska en nyt niitä mitenkään itsensä ympäri kääntänyt.
Viime yönä koko porukka nukkui aika huonosti, kun oli jo lähdön tunnelma käsillä. Meillä oli kova mietintä täällä (kaksi vastaan kaksi) siitä, että mihin aikaan pitää Suomen aikaa laittaa kello soittamaan, että se herättää neljältä tätä Espanjan aikaa. No, siitä kyllä selvittiin ja tässä sitten aamuyöstä vielä höräsivät kupposet kahvia ja juteltiin vikat jutut vähään aikaan. Laukut tajuttiin sentää roudata jo eilen illalla alas, sillä täytyy sanoa, että oli kyllä erityisen takkuinen olo silloin keskellä yötä. Meillä oli mukana yksi sporttitäti, joka rahtasi muutenkin koko viikon aikana yhtä sun toista ylös ja alas... Tattista vaan! Seuraaville vierailijoille vinkiksi, että ne 20 kilon perusmatkalaukut on ehkä syytä jättää kotiin. Jos vaan käsimatkalaukulla pärjää, niin säästää paljon polvia, selkää ja käsivarsia. Huh!
Yhtenä iltana kehaisin yhden tädeistä huulipunan väriä. Siitähän sitten lähtikin kunnon huulipuna- ja huultenrajaustestaus! Itsekin päätin nyt ostaa elämäni toisen huulipunan ja opetella puhumaan sen kanssa normaalisti, eli ei sillä lailla huulet tönksöllään, kun pelkää että huulipunaa on ympäri hampaita, jos puhuu normaalisti ym. Muutenkin tuosta sitten lähti hyvä keskustelu toisten ihmisten kehumisesta ja kannustamisesta.
Liian vähän tulee sanottua hyviä asioita ystävilleen ja sukulaisilleen, saati sitten tutuille tai puolitutuille. Vaikka ajattelee, että "onpas tuolla hienot silmät tai näppärä tapam leikata sipulia...", niin sen ääneen sanominen saattaa kuitenkin jäädä. Miten toinen siitä sitten koskaan tietää? Sehän voisi suorastaan pelastaa yhden ihmisen kokonaisen viikon! Jos on ollut alla päin, eikä oma oleminen tunnu hyvältä tai tärkeältä, niin kuinka mukava jotakin pientäkin on kuulla. Siispä muistetaan kaikki hiukan herkemmin ja epäsuomalaisemmin kehua toisiamme. Siitä ei takuulla ole mitään haittaa, PÄINVASTOIN. Silloin, kun ihmistä kehuu jostakin hyvin tehdystä jutusta, niin silloin hän luultavasti pyrkii toimimaan niin toisenkin kerran. Jos taas aina kritisoidaan, niin vaikka kuinka yrittäisi tehdä (toisen mielestä) oikein, niin silti tulee aina jotain kriittistä kommenttia joka tapauksessa. Tai sitten ei tule mitään kommenttia, ainakaan positiivista. Mietittiin myös sitä, että estääkö kateus tai katkeruus useassa tapauksessa kehumisen tai mukana iloitsemisen? Onko muita syitä?
Paljon juteltiin muistakin hyvistä asioista, mutta tuo tuli nyt mieleeni. Enkä varmasti muistanut kirjoittaa kaikkia ajatuksia, mutta tuossa nyt joitain. Monia hyviä keskusteluita saatiin aikaiseksi noin vain ja se oli kyllä tosi antoisaa.
Nyt alkaa aurinko laskea ja ajattelin lähteä käväisemään kaupassa. Illan ruoka vielä auki, mutta ehkä kallistun kunnon lohturuokaan ja teen spagetti bolognesea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti