Tapakset veivät kielen mennessään

Vihdoin eilen päätettiin oikein ottaa asiaksemme ja mennä syömään tapaksia. Valkkasin LP:stä paikan ja sinne sitten suunnattiin. Paikka olikin yllätykseksi sama, kuin mitä oltiin viime reissulla katseltu. Isoista ikkunoista näkyi silloin vain kova tungos ja tapaksia notkuvat tiskit. Silloin jätettiin väliin.

Oli montaa eri lajia, 1,80 euroa/kpl

Ensin ei päästy ollenkaan istumaan, vaan jäätin hengailemaan korkean tiskin äärelle. Yläkerrassa on ravintola, alakerrassa tämä tapasbaari. Siitä sitten napsitaan oman mielen mukaan kaikenlaisia tapaksia omalle lautaselle ja tikut laitetaan talteen laskun maksuun saakka. Tapakset ja siis tässä tapauksessa pinchokset ovat patonkisiivulle kasattua ruokaa, josta on tökätty tikku läpi. Siis voi mahoton, miten herkullisia ne olivatkaan. Nyt on pakko sanoa, että esim. Kaisaniemen pinchos-mesta jäi kyllä lähtöviivalle näiden makujen edessä. En ole varmaan eläissäni syönyt näin hyviä (ja isoja) pinchoksia. 

Itse söin seitsemän kappaletta, mies 11 ja miehen mummi 6. Sopiva määrä lienee siinä 5-7 välillä, ellei halua niin ähkyä olo kuin mitä meidän porukassa ilmeni... Seisoskeltiin ja syötiin aikamme, kun sitten pöytäkin vapautui. Satakuntalaisella sähäkkyydellä heti istumaan. 

Tilasin siiderin ja se olikin hauska kokemus. Ei tullut juoma pullosta! Seinällä oli tosi iso tynnyri, mistä tuli ihan hillittömällä paineella siideriä lasiin. Siis nyt puhutaan sellaisesta paineesta, kuin minkä saa vaikkapa hierovasta suihkusta tai vesisuihkepullosta sillä terävimmällä suihkulla. Samantyyppisen efektin saa aikaan, kun laittaa lasin pöydälle ja lorottaa siideriä pikku hiljaa mahdollisimman ylhäältä. Näin tehdään ainakin jossain päin Espanjaa ja varmaan aina siellä, missä ei tuollaista siiderisuihkausta ole tarjolla. Vielä mainittakoon siitä siiderin paineesta sen verran, että kun se tarjoilija käänsi hanasta, niin se asetti lasin vaakasuoraan siihen hanaan nähden, eikä suinkaan hanan alle. Juu, sitä mä siellä sitten ihmettelin syömisen lomassa. 

Tuo makkara oli täydellistä (tuo on kyllä musta melko riisuttu tapas sinänsä), toinen mun lemppari on takana näkyvä rapumönjä, jonka päällä ennennäkemätöntä kananmunaraastetta ja kolmas on salaatinlehdellä horjuva jättimäinen kokkare vuohenjuustoa, jonka päällä chilikastiketta ja pistaasipähkinärouhetta.

Tästä tuli heti kerta heitolla meidän vakipaikka. Se ei suoranaisesti sijaitse meidän kodin lähellä, mutta aivan keskustassa kyllä. Siitä on sitten helppo lähteä eteenpäin tai sitten voi tietysti lähteä myös kotiin. Lounaanahan tuollainen on kanssa aika iisi, kun ei tarvi ku alkaa syömään. Samoin supernälkäiselle sopii tuollainen, missä ei tarvi odotella listoja ja ruokia, vaan eiku alkaa syömään vaan.

Pahoittelen kovasti, että reseptit puuttuvat yhä. Kovasti on ollut kiiruuta ja tänäänkin päivä meni suit sait ja oli pakko saada kirjoitettua tämä tapas-juttu ylös. Reseptit eivät häviä minnekään, joten sinänsä hyvä säästää sellanen pläjäys sitten siihen hetkeen, kun ei mitään muuta tapahdu.

Kohta otetaan vireopuhelua Suomeen ja sitten aletaankin leipomaan pitsaa. Hyvää ystävänpäivää ystäville ja sukulaisille. Olette tärkeitä.

Ilman ystävää olisi murhe mahtavampi ja ilo olemattomampi. Ollaan siis ystäviä!