sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Sunnuntainen rantabulevardi

Yhden paikkeilla otettiin pikkukoirat mukaan ja käveltiin tuohon viereiselle Malvarossan rannalle. Bulevardihan oli ihan tiukkanaan väkeä! Pariskuntia, lapsia, vanhuksia ja koiria hissuksiin tallustelemassa pitkin aurikoista rantabulevardia. Aina välillä eteen tuli pieni levitetty matto, jonka päällä ihmiset kauppasivat erilaisia tavaroita käsitöistä pieniin nahkalaukkuihin ja väärennettyihin lippiksiin ja aurinkolaseihin. Aika perusmeininkiä siis, mutta itseäni moiset eivat ainakaan häiritse, niin kauan kuin saa kävellä rauhassa.

Tästä sain serkkuni ehdottaman loistoidean. En suinkaan menisi kadulle muotokuvia kauppaamaan (alkuperäinen idis), mutta pieniä postikortin kokoisia (ehkä jopa tehty postikortiksi toiselta puolelta?) akvarelleja voisi siellä kaupatakin. Porukkaa siis todella oli, useita tuhansia. Pääpointti ei olisi tehdä rahaa, vaan uskaltautua oman työnsä kanssa näytille ja arvosteltavaksikin. Mitähän tällaisialla voisi olla hintaa? Kymppi? Onko liikaa? Ei niistä niin rumia tule, ettenkö itse saattaisi sillä hinnalla ostaa persoonallista postikorttia jostakin matkalta. Kommentteja? Voin mä vitosellakin myydä... :)

Käveltiin tuota kolmen kilsan rantaa noin kilsan verran ja sille matkalle mahtui kivan näköisiä ravintoloita noin 20-30. Valinnanvaraa siis riitti, mutta sepä ei ollutkaan ongelma. Ikävä kyllä suuri osa pöydistä oli varattu, eli mental note seuraavaan kertaan, jos haluaa sunnuntaikäpystelyn lopuksi istahtaa aurinkoiselle terassille syömään paellaa tai muita antimia. Aika paljon oli nytkin Menu del dia, eli päivän menua, johon kuuluu taas esim. lasi viiniä, paella, pääruoka ja jälkiruoka. Hintaa oli vähän enemmän, joissakin jopa 50 euroa. Halvempiakin paikkoja oli, ehkä keskihinta menulta olisi ollut noin 25 euroa.

Katselimme tänään kaupunkipyöriä, joita saa vuokrata puoleksi tunniksi kerrallaan, ilmaiseksi. Ylimenevältä puolelta tunnilta joutuu maksamaan 50 senttiä ja siitä seuraavilta tunneilta 2 euroa kultakin. Se, mikä tekee hommasta järkevää on tiuhaan tehdyt "pyöränvaihtopisteet". Eli kun tästä lähden sotkemaan ja puolen tunnin sisällä vaihdan pyörän toiseen, niin lanttiakaan ei kulu. Vuosimaksu on 18 euroa ja liput on nyt tilattu netistä. Mies ajaa työpaikalleenkin tästä vain kymmenisen minuuttia pyörällä, sekin hienoa rantareittiä. Sadepäiviä ei toivottavasti paljon näy, joten kuntokin kohoaa ainakin hiukkasen. Kohoaa muuten myös siinä, että asuntomme on neljännessä kerroksessa ja hissiä ei ole eikä tule!

Quisiera alquilar una sombrilla.
(Haluaisin vuokrata aurinkovarjon.)

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Moroo, bulevardille vaan maalailee! Kymppi voi olla kova hinta, lähtisin eka kokeilee vaikka vitosen kpl, kympillä kolme?
Kävin aamulla lenkillä, oli niin kauhee sumu, että katulamput ei edes kunnolla näkyny! Melkein siis pilkko pimeessä sai vedellä menee. Mietin vaan miten vois olla eri tunnelma vetää siellä shortseissa aamuauringossa pientä urheilua... Mutta paisto täällä eilen aurinko!
Toi pyörähomma on hyvä, seuraavaks otatte ohjelmaan pienen Valencian ympäriajon.

ape kirjoitti...

SoMMooRO!
Koleilee ensin "kepillä jäätä" vitosella ja sitten kokeilee mitä tapahtuu kypällä. Varmaan mielenkiintoisia kohtaamisia. Hanskihan myi aikanaan siellä Kanarialla tauluja ja siellä oli ainakin ongelmana että siihen tarvitsi luvan jota ei tietysti ollu ja sitten sai olla tarkkana koko ajan.
Onko siellä kuinka pyöräteitä tai kadulla selviä kaistoja?
ape

Hanna kirjoitti...

Tosi hyvä idea. Ja lähde ekaks vitosella koittaan ja kysynnän kasvaessa pistät lisää hintaa!

Mulla tuli sama mieleen kuin Apella, että sähän vähän niinku jatkaisit suvun perinteitä! Jotenkin niin huvittavaa, ettei sitä lupaa tietenkään voinut hankkia, vaan sitten oltiin tarkkana koko ajan ;) Eli luvat kuntoon ja myymään kortteja!

Tiia kirjoitti...

Joo paha paha. Ehkä mäkin lähtisin koittaa eka vintsalla ja sit kattoo miten lähtee sujuu. Sen myös aa yleensä helpommin kasaan kolikoista kuin sen kympin mikä sekin saattaa jouduttaa kaupantekoa :) Muista sit aurinkorasva! Ainiin ja koirat messiin, ne houkuttelee väkeä ;)

Pilkku kirjoitti...

Kiitos kommenteista taas! Mä tuossa pohdin tuota maalaushommaa ja varmaan nyt keskityn ensin tekemään ja sitten, jos alkaa olla "ylimääräisiä", niin pistän myyntiin. Ja tietenkin ilman lupaa! O lupia ennenkän tarvittu, ja jos joku tulee kysyy, niin sitten sanon, ettei ole ollut sellaisesta puhetta. :)

Pyörälippuja odotellaan vielä, mutta jahka se homma selkiää, niin ehdottomasti pyörän selkään heti. Ei täältä kuulemma paljoa maksaisi ostaakaan, mutta jos pyörää lähden ostamaan, niin sitten ehdottomasti Hollannista.

Pyöräteitä ainakin täällä rannan lähistöllä on tosi hyvin ja leveitäkin vielä. Tänä aamuna suhisti yksi kilpapyöräilijä tuosta parvekkeen alta, mutta se ei tainnut pyörätietä käyttää. Ihan keskustassa on melko vauhdikkaan oloista liikenne, niin en nyt ekana lähde sinne pätee.