torstai 17. helmikuuta 2011

Remonttipuuhia, rantakävelyä ja American Idol

Mies lähti eilen aamulla varhain Valencian kentälle, josta oli tarkoitus lentää aamuseitsemän koneella Madridiin ja sieltä Amsterdamin kautta Helsinkiin. Toisin kävi, taas. Olivat kuulemma istuneet ensin tunnin verran koneessa, kun sitä oli korjattu ja sen jälkeen heidät oli ohjattu takaisin terminaaliin odottelemaan. Lento sitten peruttiinkin ja mies sai paikan 13.30 lähtevälle lennolle. Muuten olisi ehtinyt kotiin siinä välissä, mutta kentälle piti jäädä passiin odottamaan, kun chekkaus avataan virallisesti. Vasta sitten sai jonottaa paikkaa lennolle.

Lento tuli puoli tuntia myöhässä Madridiin ja sieltä olikin vielä tunti aikaa seuraavan koneen lähtöön. Kone oli kuitenkin roimasti myöhässä, minkä vuoksi mies oli tehnyt maailman nopeimman vaihdon toiseen koneeseen. Helsingin koneen lähtöportti oli onneksi sattumalta Madridin tulokoneen portin vieressä ja mies oli juossut suoraan "Final Call"- kuulutuksella Helsingin koneeseen. Aikamoista!

Vuokraisäntä kävi edellisenä iltana ja sanoi, että NYT hänellä on kaikki tarvittavat asiat ja tekijät keittiöremonttiin. Tai niin minä sitä ainakin kutsun, kun vaihdetaan tasot ja koneet. No, putkimies pääsisi heti aikaisin aamusta paikalle ja sähkömies ja puuseppä sitten seuraavana päivänä. Olin tikkana ylhäällä seiskalta, kun ajattelin että Suomessa aloitettaisiin varmaan siihen aikaan enkä kehdannut sitten unisena joutua avaamaan ovea. Puoli yhdentoista aikaan alkoi kuulua kolinaa alakerrasta. Putkari saapui! Pian alkoikin kilkuttelu, kun putkari apumiehineen alkoi siirtää lämminvesivaraajaa toiselle seinälle. Sitten se olikin kutakuinkin siinä! Kaikenlaista päänrapsuttelijaa tässä kävi välillä ihmettelemässä, mutta sen enempää ei eilen tapahtunut.

Kaikenlaista Puuha-Peteä paikan päällä

Kuulemma uuden uunimme liitos ei näyttänyt hyvältä. Tai joku johto ainakaan. Vuokraisäntä sanoi mulle, että uunia voit käyttää 20-30 minuuttia, mutta ei enempää. Mitään kanaa ei saa sinne laittaa (eli tarkoitti vrmaan, etten ala montaa tuntia paistaa kokonaista kanaa uunissa). Hah, en varmana rupea käyttämään sitä minuuttiakaan ennenkuin kaikki on kutakuinkin asianmukaisesti tehty ja liitetty. "Kaasu"-sanakin mainittiin ja se on sitten selvä peli. Uuni käyttöön vasta, kun se on ok.
Me vietimme koirien kanssa hauskaa aikaa rannalla. Täällä ei siis saa oikeastaan viedä koiria rannalle, mutta olen usealta paikalliselta kuullut, että tällä lailla alkukeväästä se on ok. Olen nähnyt siellä muitakin koiralaisia, joten uskaltauduimme sinne sitten mekin. Koirat tykkäsivät aivan hulluna! Sai juosta vapaana pientä ympyrää ja tuuli tuiversi turkkia. Nuuskuttelivat hiekkaa ja haukahtelivat iloisesti. Vaude, eivät ole olleet noin tohkeissaan pitkään aikaan, paitsi tietenkin aina mökillä. Mutta onhan syksystä jo aikaa!




Eilen illalla kaveri sai aivan mahti-idean. He olivat miehensä kanssa katsomassa illalla American Idolia ja kaverini kysyi, pitäisikö minun kokeilla TV:n katsomista Skypen avulla. Suunnitelma kuulosti tosi hauskalta ja odottelinkin sitten koko illan luvattua ohjelma-aikaa. Kymmentä minuuttia ennen lähetyksen alkua tarkistimme, että ääni kuuluu ja kuva näkyy. Olihan se paikoitellen hiukan puuromaista ja kuvakin meni välillä mustaksi, mutta kyllä mulla oli hauskaa!

Kaverikin sanoi, että oli kummallista kun olin tavallaan siellä niiden olkkarissa, mutta en sitten ollutkaan. Kaverin kannettavan koneen kautta siis seurailin ja välillä kotin hihkaista jonkin kommentinkin, mutta taisivat telkkarin äänet olla niin kovalla, että ei kantautunut mun ääni täältä Espanjasta sinne... Tänään kuulemma luvassa Suomen Idols, jos olen linjoilla (eli Skypessä) kello 19 mun aikaa. Kivaa!

Minä katselemassa telkkaria

Muutenhan voisin katsoa Suomen netti-tv:tä, mutta koneeni on niin vanha ja hidas, että se ei ikävä kyllä onnistu... Siksi olikin niin mainiota saada osallistua telkkarointiin noin. Täällä ei olla ekan päivän jälkeen telkkaria avattu, sillä sieltä ei taida tulla meille mitään. Toki siinä kuuntelemallakin oppii, mutta ei se ehkä suoranaisesti rentouttavaa viihdettä ole kuitenkaan.

Tänään täällä on ravannut kaikenlaista ukkoa tuomassa ja viemässä noita laitteita. Nyt tuossa joku repii juuri pöytätasoja. Saas nähdä, onko homma paketissa, kun tätiporukka tänä iltana saapuu!

Tähän vielä kuva espanjalaisesta ruumiinkielestä:

Tämäkin on vielä aika selkeä,
mutta odottakaapas vaan...

1 kommentti:

ape kirjoitti...

Kyllä ne varmaan tietää mitä tekevät(remonttimiehet). Joku "isännöitsijä" tai joku muu "virkamies" voisi tarkastaa ja hyväksyä ne kytkennät? Täällä suomessa on rakennustarkastaja.
Kyllä hyvä tulee.
Siis muka finnairiko vaan töpeksii? Ei pidä paikkaansa.

ape